Keuhkokuvat

Movember alkoi ja osallistuisin, jos nuo puikulat kasvaisi. Tai kasvaahan ne toisella puolella, mutta ei taitaisi näyttää kovinkaan fiksulta toispuoleinen räkäjarru. Avopuoliso sanoi, että mun olisi pitänyt alkaa kasvattamaan niitä jo heinäkuussa. Niin. Ei ole siunaantunut kovinkaan karvaisia geenejä. Välillä olen epäillyt, että onko mun faija edes mun faija, kun sillä on tukka pysynyt vieläkin päässä ja parta on melkoisen tiheä. Mulla ei pysy fleda menossa mukana ja partakin on amispojan tasoa. Taidan keskittyä muiden kannustamiseen puikuloiden kasvattamisessa ja sheivailla kerran viikkoon tuo oma puolikas.

Keuhkokuvat oli ja meni. Taidettiin ottaa tuossa parisen viikkoa sitten. Se on kontrollimetodina mukava, kun voi käydä matkalla töihin ja siinä ei kauaa mene. Aamulla kun menee, niin pääsee heti sisään. Pari minuuttia ja se on siinä.

Eihän tuolta soittoa tullut, joten homma kaiketi ok.

Fysiikka update: Paino on nyt 85kg ja kalorimäärät alkaa pikkuhiljaa olemaan siellä missä pitääkin. Nilkka alkaa pikkuhiljaa toimia ja treenit luistaa. Kunto kasvaa ja rääkki maistuu. Huomenna on lepopäivä ja seuraava treeni vedetään torstaina. Neljään treenikertaan viikossa olen nyt päässyt, joka on ihan jees. Lenkkeily ei nappaa vieläkään. Se on niin tylsää!

Tuli taas hammaslääkärikeikkaa, kun nuoruuden innolla työntöjä treenatessa unohdin tehdä kaksoisleuan ja työnsin sen tangon suoraan omaan leukaan. Alkoi suussa tuntua jotain kiinteitä palasia ja niinhän sieltä lähti hampaasta pala kävelemään. Miten mä osaankin niin hyvin. Ei onneksi koske, joten pitää joku päivä päivystyksessä korjauttamassa rikki mennyt leego.

Sain kuulla frendiltä, että ei tiedä ketään muuta, jolle tapahtuu erinäköisiä isompia ja pienempiä tapaturmia näin paljon. Jep. Kyllähän tuo aika usein tuntuu kolisevan. Noh, kohta pääsee taas parkkiin tykittämään laudalla, joten eiköhän siellä ainakin kylkiluut saa taas kyytiä. Lumilautailusta siis puhun. Saa nähdä osaako sitä enää.

Eli kutakuinkin normaalisti menee. Ei ahdista eikä vituta. Tulevaisuus tottakai näyttäytyy sattuneesta syystä vähän sumuisena pidemmällä aikavälillä ajateltuna, mutta ei sinänsä jarruta elämää mitenkään. Pitää vain pysyä liikkeessä!


t. Madratios

Puhdasta kuvaa

Jälleen on yksi etappi takana tässä kontrollien loputtomassa suossa. Magneettikuvien tulokset olivat siis puhdasta kauraa, kun lääkäri tänään pirautteli. Ei haittaa, eikä onneksi sen kummemmin jännittänytkään. Parin viikon päästä jatkuu taas, kun kuvaillaan jälleen vähän keuhkoja.

Nyt siellä ainakin tuntuu, keuhkoissa, kun kävin äsken rykäisemässä treenin. Syke varmaan huiteli taas siellä 160-180 luokissa. Siltikin mä alan uskomaan, että jouluksi pääsen jopa parempaan kuntoon kuin ennen hoitoja. Tahti alkaa muodostua niin, että treenejä tulee neljästi viikkoon. Tuohon päälle kun saisi pakotettua itsensä vielä pari kertaa viikossa lenkille. Ihan vielä ei motivaatio siihen ole rittänyt, mutta ei tuo neljä treeniä viikossa ihan huono ole sekään.

Vähemmän on tullut nyt kiukuteltuakin, kun sain ehkä itsenikin tajuamaan, että mä en enää ole nuori ja vahva. Mä olen semi-nuori ja heikko. Piste. Toivottavasti kohta en enää niin heikkokaan. Uusi puku ainakin ahdistaa jo reisistä aika pahasti. Perjantaina joutuu hulluilta päiviltä hakemaan taas uuden. Kallis elämänvaihe, kun vanhat uniformut on vieläkin vyötäröltä liian isot.

Hammaslääkärissäkin kävin ja sielläkään ei mitään ylläreitä ollut. Limakalvot näytti terveeltä, vaikkakin kohtuu kuivilta, mutta se nyt olikin tiedossa. Mua on jonkin verran vihlonut parista kohtaa, mutta sille ei löytynyt mitään selittävää tekijää. Röntgenitkin niistä otettiin, eikä kuvissa näkynyt reikiä. Liekö sitten noista sädehoidoista johtuvaa se vihlominen.

Kovin varoitteli pitämään tiukasti huolta hampaista ja vähintään kaksi kertaa sähköhammasharjalla pitää leegot vedellä + kerran päivässä putsata välit langalla. Se tosiaan on niin, että juurihoitoja tai hampaan poistoja pitää viimeiseen asti välttää. Ne ei kuulemma yksinkertaisesti tuosta sädehoidosta johtuen meinaa parantua ja jos sellaiseen joutuu, niin se tehdään sitten erikoislekureiden toimesta. Hyvä palopuhe!

Arvioisin, että hoitojen jälkeen olen kumulatiivisesti noin 1,5 kertaa päivässä harjannut ja langalla vedellyt n. 2 kertaa viikossa. Nyt ei parane enää laiskotella.


T. Madratios

Liian hapokasta

Kuukausi treenejä takana ja melkoista takkuamista on. Kropassa näkyy ihan positiivisia muutoksia, mitä nyt tuollaisella kuukauden aikajänteellä ylipäätään on mahdollista saavuttaa, eli sellaista perusjäntevyyttä on tullut lisää ja rasvaprosenttikin näyttää jonkin verran pienentyneen. Laiskasti olen syönyt ja paino on sen johdosta yhä samassa. Ei hjyvä. Miten se voikin olla niin vaikeaa pakottaa itseään syömään enemmän!?

Haasteet liittyy aerobiseen kuntoon sekä liikkuvuuteen. Eilen tehtiin benchmark treeni kuukauden takaiseen ja aika ei parantunut yhtään, vaikka se lähtökohtaisesti oli jo huono. Vedin ryhmän toisiksi huonoimman ajan, eli käytännössä kaikki muut paransi aikojaan. Se syö vähän miestä. Tai ehkä vähän enemmänkin.

Liikkuvuuden kanssa on myös ongelmia, koska nilkka jäykistyy treenaamisesta ja takareidet sekä rintaranka on aika kireänä. Aiheuttaa kaikenmoisia ongelmia eri liikkeisiin. Venyttelyt otin nyt mukaan ja tottakai liikkuvuushaasteista saa sen puutetta syyttää. Laiska mikä laiska. Yhtään treeniä en kuitenkaan väliin jättänyt.

Vieläkin sieppaa, vaikka treeni oli jo eilen, mutta pitää vaan yrittää puskea. Yllättävän hankalaa on asennoitua siihen, että ne rapakuntoisista rapakuntoisimmatkin vetää ohi, vaikka tottakai oman taustansa ymmärtääkin. Ehkä siinä ärsyttää sekin, että muut ei siitä mitään tiedä. 

No se treeneistä. 

Huomenna on luvassa kontrollimagneetti - tunti tuubihubaa kanyylin kera. Mietin tuossa, että kun se laite on maksanut varmaan pienimuotoisen kasan rahaa ja pitää kovaa mekkalaa, niin miten ne kuulokkeet on voitu suunnitella niin käsittämättömän surkeiksi? Hoitajaltahan siis saa pyydettyä radion päälle, mutta on ne niin päin helvettiä suunniteltu ne kuulokkeet, ettei siitä saa selvää! Kuulee kuvauksen aikana pari hassua värssyä niissä väleissä, kun kuvaussarjaa vaihdetaan ja mekkala on parin sekunnin ajan poissa.

Ehkä mä laulan siellä omat laulut. Laatu on ainakin taattu.

t. Madratios

Kol-kol-kolesteroli

Nyt on treenit aloitettu! Takana kahdet treenit ja kyllä oli ensimmäinen veto tuskaa. Kunto on tosiaan jäänyt sinne jonnekin ja tuntui, että keuhkot tulee pihalle. Ensimmäisten treenien jälkeen arvoin hetken, että uskallanko lähteä rattiin vai pyörrynkö siihen paikkaan. En kuitenkaan jutellut Norjaa, joten siltä osin meni odotettua paremmin.

Ihan mielenkiintoisia treenejä nuo crossfit hommat. Vanha kansa sanoisi sitä kuntopiiriksi, mutta on se sentään vähän nykyaikaisempaa kuin ne yläasteen kuntopiirit. Monipuolista siis ja vaikka nilkka vähän juoksemista vielä vieroksuu, niin kynkkäsin vaan menemään.

Hittilaji tiedän, mutta ei se mua haittaa. Golfia en lähde pelaamaan, vaikka sitä kaikki muut hakkaakin, joten saa mullakin olla joku hittilaji ;) Ei musta ainakaan vielä ole mitään crossfit-uskovaistakaan tullut.

Ensimmäisessä treenissä vedettiin treenin lopuksi sarja kelloa vastaan. 200m juoksua, 15 syväkyykkyä, 15 punnerrusta ja 15 jotain voimistelurengasvetoa. Sen jälkeen kaikkia 12 toistoa ja putkeen vielä 9 toistoa. Lopuksi vielä 200m juoksua. Kaikki nuo siis putkeen. Toki taukoja sai pitää, jos siltä tuntui. Muut meni ilman breikkejä, mutta punnerrukset hapotti aika pahasti. Jotkut maratooneja vetäneet kaverit meni koko setin alta 5 minuuttia - mulla meni 7:31. Ei se nyt taustan huomioon ottaen ihan paskasti mennyt, mutta onhan siinä parantamista. Kyllä sen joku keskeyttikin.

Noin 2kk. Siis hoitojen loppumisesta ja treenit käynnissä. Ei paha. Kunhan tuohon nopeaan sykkeen nostoon taas tottuu, niin sekin alkaa kyllä hyvältä tuntumaan. Vielä se ei tosiaankaan tunnu hyvältä :)

Työhöntulotarkastuskin oli ja meni. "Työkykyinen" oli maininta lausunnossa. Ihan kiva, ei tule potkuja heti tuonkaan takia.

Ylläri oli se, että kolesterooli oli vähän koholla. Yläraja on 5,0 ja mulla oli 5,6. Onkohan tässä nyt sitten tullut mussuteltua liikaa rasvaa, vai johtuneeko tuo jollain tapaa hoidoista? Mene ja tiedä, mutta eiköhän tuokin laskene, kunhan tässä tulee pidempi treeniputki alle. Okei, onhan tässä vähän mussuteltu sipsejä, mutta ei nyt mitään överöintiä kuitenkaan. Pari kertaa viikossa jotain herkkuja, muuten mennään aika spartalaisen karulla ruokavaliolla.


t. Madratios

Ensimmäinen kontrolli

Nyt se on sitten koettu: ensimmäinen kontrolli. Lyhyt ja tehokas tapaaminen, jossa tapasin mulle uuden mieslääkärin. Vanhempi herrasmies, joka oli varustettu hyvillä kommunikointitaidoilla. Mukavaa vaihtelua, tuo kommunikaatiokyvykkyys siis.

Valkosoluja lukuunottamatta kaikki oli ok, mikä on tietysti loistava juttu. En niistä sen tarkemmin kysellyt, mutta kuulin muita reittejä, että valkosoluilla kestää pitkään palautua. Jos palautuvat koskaan. Onhan se luuydin aikamoisessa myllytyksessä yhdeksän kuukautta ollutkin. Näytöltä vilkaisin, että neutrofiilit olivat 1,5, joten ei ne nyt kauhean paljon rajan alle olleet. Alaraja on 1,6. Muut arvot olivat viiterajoissa, paitsi joku luujuttu, jonka epäiltiin johtuvan tuosta nilkkamurtumasta. Se arvo oli ylärajoilla, mutta en tosiaan muista mikä arvo se oli nimeltään.

Kiva yllätys oli se, että TT-kuvausta ei kontrollimetodina käytetä ollenkaan. Siitä saisi kumulatiivisesti niin isot annokset säteilyä ja se ei varsinaisesti mitään lisäarvoa mun tapauksessa tuo. Ei kyllä haittaa yhtään. Se varjoaineräpläily suoneen on niin hanurista.

Näin ollen kontrollisykli koostuu siis kahden kuukauden välein otettavasta keuhkokuvasta, sekä puolen vuoden välein tehtävästä pään magneettikuvauksesta, verikokeista ja lääkäritapaamisesta.

Eli kohtuullisen usein saa keuhkokuvissa ravata. Sille on ihan looginen syy ja se on se, että nopeasti havaitut keuhkometastaasit voidaan parantavasti leikkaushoidolla hoitaa. Ainakin teoriassa siis. Pään (paikallinen) ja keuhkojen lisäksi muualta ei kannata siis juurikaan seurata, koska niillä ei niin väliä ole. Siinä tapauksessa parantavaa hoitoa kun ei olisi enää tarjolla. Kannattaa siis edetä oireiden mukaan, jos sellaisia sattuisi tulemaan.

Noin sanottuna kuulostaa aika raa'alta, mutta tuon jo oikeastaan tiesinkin, joten mitään fiiliksiä se ei sinällään aiheuttanut. Raaka maailmahan tämä koko syöpähomma on, joten siihen on valitettavasti kerennyt jo tottua. Tai ehkä mun tapauksessa hyvä, että on kerennyt tottua.

Aikaisemmin mainitsemani posken turvotus kuuluu myös asiaan ja sekin voi kuulemma jatkua pitkäänkin. Sädehoidon sivuoireita. Sen lisäksi kehoitti varaamaan hammaslääkäriajan ja muutenkin pitämään säännöllistä hoitosuhdetta sinne suuntaan, ettei pääse kehkeytymään mitään esimerkiksi juurihoitoa vaativia tilanteita. Sädehoidon johdosta kun tietyt operaatiot ovat pannassa ja haavat hoitoalueella paranevat huonosti. Ja sädehoidetulla alueella olevat hampaat ovat siis alttiimpia reikiintymiselle, kuin normaalisti.

Lopuksi sanottiin vielä, että yhteydenottokynnys kannattaa pitää melko pienenä, jos mitä tahansa oireita ilmenee. Tarpeen mukaan tutkimuksia tehdään, ainakin minun tapauksessani, melko herkkään. Tuli oikein ohje, että työterveyspalveluita ei kannata juurikaan käyttää. Nam.

Kyllähän noista kielikuvista voi daijumpikin summailla, että ei tämä ihan läpihuutojuttu ole, vaikka nyt onkin homma kunnossa. Mun mielestä on kuitenkin tärkeää, että pää pysyy siinä moodissa, ettei tuollaisia aleta turhaan miettimään, vaikka reaalitilanteen ja faktat tietääkin.

Mun vankkumaton tavoite oli, että tuo oli se vuoden projekti ja sen jälkeen potilaan rooli jätetään taakse. Ainakin tähän asti se on hyvin onnistunut ja en näe, että miksi se ei onnistuisi jatkossakin. Ei vaan saa antaa itselleen tekosyitä. Se tuntuu mun kohdalla toimivan.

Kaikkiaan siis ihan maittava aloitus viikolle :)


t. Madratios

Kohti ensimmäistä kontrollia

Pitkästä aikaa kävin syöpäpolilla luovuttamassa verta. Ei tuntunut enää yhtään kotoisalta. Ei sitä tunne kuuluvansa sinne, kun on hiukset ja kulmakarvat ja kaikki.

Näin muutamia tuttuja naamojakin, mutta eivät reagoineet muhun mitenkään, joten eivät varmaan tunnistaneet. Ohimennen siis näin, joten ei me nyt toisiamme sentään tuijotettu. Ensin ajattelin, että käyn osastolla moikkaamassa ihmisiä, mutta sitten tulin järkiini.

Olin paikalla heti labran auetessa ja nyt on taas nistin käsi. Mustelma ja kipeä. En tiedä miksi, rutiinilla mä sitä painelin. Jotain siitä neulasysteemistä hajos, kun mun verta oli näytteenottopöydällä. Oli vähän kiirus töihin, niin päätin olla jäämättä selvittämään asiaa.

Käväisin vielä kolmiosairaalan puolella keuhkokuvissa ja siinäpä ne tutkimukset ensi viikon kontrollia varten olikin. Sinänsä ihan loogista, koska tutkimuksista olen ymmärtänyt, että yleisimmät uusiutumismestat ovat paikallinen tai keuhkot. Paikallinen uusiutuminen ei mun tapauksessa välttämättä kuvausta kaipaakaan. Sen verran aitoipaikalla olisi.

Hitusen tuo iho on sädehoitoalueelta turvonnut nyt muutaman viikon aikana, mutta ei mitenkään silmiinpistävästi. Sen verran, että sen itse huomaa. Mitään kiinteää siellä ei kuitenkaan tunnu, joten toivon sen johtuvan tuosta sädehoidosta.

Oli muutenkin ihan kunnon syöpä-päivä, koska äsken paikallisessa kaupassa törmäsin vielä sädehoitolääkäriin, joka mut silloin osastolle kiputippaan sieltä käytävältä passitti. Ei tunnistanut sekään,  vaikka oli mun perässä kassalla, joten kai tässä jotain kehitystä ulkonäön suhteen on tapahtunut.


t. Madratios

Back to work

Onpas vierähtänyt aikaa viimeisestä päivityksestä. Kuukausi. Päivitellääs siis hieman missä mennään.

Ensinnäkin on pakko sanoa, että tänään se alkoi - duuni siis! Eipä olisi vielä jokin aika sitten uskonut, että tämä päivä tulee, mutta niin se vain aika kuluu. Tuntuu kieltämättä kohtuullisen hurjalta, kun miettii tilannetta ja kondista hoitojen loppuessa, mutta niin se vaan kroppa kuntoutuu.

Tuntui kyllä hyvältä palata taas tekemään, mutta kiva oli myös lomailla. Siis ihan oikeasti lomailla, eikä sairaslomailla.

Kesä tulikin vietettyä melko aktiivisissa merkeissä ja sisälsi treeniä, reissuja, mökkeilyä, veneilyä, vesijetteilyä ja tietysti prätkäilyä. Pystyssäkin olen jopa pysynyt, joten laitteet ja mies on säilyneet ehjänä. Korttikin on tallella, mikä on aina tosi jees. Jos ei olisi, niin se tietäisi myös kovin kepeää lompakkoa. Vaikka eipä silti, ei tämä lomailukaan mitään halpaa touhua ole. Mutta kun kerran elossa on, niin silloinhan sitä pitää elää. Mun motto (uusi sellainen).

Ulkoisesti alan pikkuhiljaa näyttämään suhteellisen normaalilta. Painoa on tullut lisää sellaiset 6kg, mutta laiha poikahan sitä on edelleen. Kuikuli. Jostain veneilyfotosta tuli mieleen Reindeer Spottingin Jani. Siinäpä sitä vertailukohtaa, eli on sitä duunia "vähän" vielä tehtävänä.

Mutta kun määräänsä enempää ei voi tehdä, niin nyt olen vain safkannut mahdollisimman paljon ja tehnyt pohjakuntoa syyskuuta varten, jolloin alkaa vähän rankemmat treenit. Halusin vähän vaihtelua perinteiseen salijumputteluun ja jossain mielenhäiriössä ilmoittauduin crossfit kurssille. Saas nähdä miten siellä laatta tässä kunnossa lentää, mutta kyllä tuo treenaaminen on sen verran hyvältä tuntunut, että eiköhän se ihan okei mene. Lihasten rääkkäminen tuntuu niin hyvältä!

Nilkkaa olen jumppaillut myös ja se alkaa likimain normaali olemaan. Tällä viikolla alkaa juoksulenkit, eli sitä en vielä ole saanut itseäni tekemään. Tuskinpa kannattaa heti kympin ennätystä lähteä yrittämään...

Eli mies alkaa jo näyttämään ihan ihmiseltä ja enää ulkonäöstä ei varsinaisesti arvaa, että millainen vuosi takana on.

Henkisestikin olen ihan hyvissä ja mitään sen suurempia kriisejä ei ole päällä. Ainahan se varmaan syöpäpotilailla takaraivossa se uusimisen mahdollisuus jumputtaa, mutta ei se isommin ole päivittäistä elämää haitannut. Tässäkin on varmaan jonkinlainen ajatuksenjuoksun evoluutio, joka jää nähtäväksi. Hankala etukäteen ennustaa.

Jotenkin mä kuitenkin olen kelaillut asiaa niin, että kun se ei ole mun käsissä mitenkään, niin en mä yksinkertaisesti voi siihen energiaa tietoisesti kuluttaa. Sitä on hankala selittää, koska tottakai se pelottaa. Ehkä mä olen kuitenkin tiedostanut, että sellaisen sattuessa tilanne on niin huono, että se olis sitten siinä. Ewingin sarcoomaan kun ei ole standardoitua 2nd line hoitoa olemassa ja tilastot on uusimisen sattuessa melkoisen heikot. Sen takia sitä ei kannata kummemmin stressailla.

Ensi viikolla onkin jo tulevaan kontrolliin liittyvät labrat ja keuhkokuvat ja sitten elokuun viimeisellä viikolla ensimmäinen kontrollitapaaminen. Toivottavasti hommat on kunnossa.

Mun pitää käydä myös työterveyshuollossa luovuttamassa verinäytteet ja tapaamassa työterveyshoitajaa. Se varmaan friikkaa mun veriarvoista ja historiasta, joten luvassa lienee mielenkiintoinen käynti...

Aaa, niin täytinhän mä myös 31. Vuosi sitten se oli vielä vähän usvan peitossa, että tuleeko se täyteen vai ei.

Ja tähän loppuun vielä kesäfiiliksiä. Olin kesällä öljysheikin paras kaveri:

Merellä on hubaa

t. Madratios