Tänään oli aika tämän syöpärupeaman ensimmäiselle leikkaukselle ja saavuin aamulla klo. 7:30 kirurgisen sairaalan päiväkirurgian osastolle laskimoportin asennusta varten. Toiminta oli vähintäänkin ripeää ja heti saavuttuani vedin oikeaoppiset kuteet niskaan, jonka jälkeen anestesiahoitaja saapui hakemaan minut haastatteluun. Haastattelu oli yllättävän tarkka ja eritoten lääkeyliherkkyyteni primperanille ja kefexinille tuntui kiinnostavan. Lopuksi vielä stydit esilääkitykset opiaattitasoisen kipulääkkeen ja diapamin kera naamariin ja eikun hetkeksi odottelemaan lääkkeiden vaikutuksen alkamista.
Nopeasti alkoivat vaikuttaa ja minut ohjattiin leikkaussaliin, jossa leikkauksen tekevä anestesialääkäri sekä muu leikkausryhmä jo odottivat. Siellä odotti myös kapea leikkauspöytä, joka olikin aikaisemmista kokemuksistani poiketen lämmitetty. Aikaisemmin leikkauspöydät ovat siis omalla kohdallani olleet kylmiä, joten se hieman yllätti. Muutenhan leikkaushuone näyttää melko pelottavalta kaikkine laitteineen ja mittareineen. Minuunkin kiinniteltiin sydänkäyrää seuraavat vermeet, sekä mm. Jatkuva verenpaineenmittari.
Leikkaava lääkäri olikin anestesialääkäri, eikä varsinaisesti kirurgi, kuten olin olettanut. Tai enhän minä tietenkään tarkasti tiedä, mitkä ovat oikeita termejä kenellekin, mutta yllätys sekin kuitenkin oli. Paljon oli kuitenkin kuulemma portteja asennellut. Samoin sain kuulla, että leikkaus tehdään paikallispuudutuksessa, kun olin olettanut sen olevan selkäydinversio. Eihän noin korkealla olevaa leikkauskohtaa tosiaankaan voi selkäytimen kautta puuduttaa tai hengitys loppuisi siihen paikkaan, joten paikallispuudutus olikin noin ajateltuna parempi vaihtoehto. Tämä leikkaava lääkäri oli siis miespuolinen ja puheliasta sorttia, jota pidin pelkästään hyvänä juttuna. Tuppisuu kirurgi olisi ollutkin tylsää seuraa. Turistiin siinä kaikenlaista muutakin ja hän myös kertoi minulle tarkkaan mitä tulisi tapahtumaan. Näytti jopa asennettavaa porttia, jotta saisin kuvan millainen klunssi minuun asennetaan.
En tiedä miksi, mutta leikkauspöydällä alan aina tärisemään. Se ei liity siihen, että minulla olisi kylmä, mutta joka kerta niin näyttää käyvän. Lääkärillä oli onneksi ässä hihassaan ja antoi minulle lääkettä, jota oli itse saanut samaan vaivaan ollessaan moottoripyöräonnettomuudessa. Se auttoikin välittömästi ja tunsin vajoavani lämpimään veteen, kuten tämä lääkäri lääkkeen vaikutusta kuvaili. Tärinä siis loppui siihen paikkaan ja hyvän olon tunne valtasi mielen. Sain lisäksi vielä suoneen muitakin droppeja, joten olo alkoi olla vähintäänkin hilpeän letkeä.
Tämän jälkeen minut pestiin pirtulla ja käärittiin liinoihin niin, että pääni oli tavallaan peiton alla. Sivulla oli pieni aukko, josta pystyin kommunikoimaan anestesiahoitajan kanssa ja vaikka happimaski oli koko ajan naamalla, niin kommunikointi onnistui silti hyvin.
Itse leikkaus alkoi paikallispuudutuksella, jossa tuikattiin ensin pintapiikit ja sen jälkeen syvälle menevät puudutteet. Jälkimmäisen kerrottiin sattuvan jonkin verran, mutta en kokenut sitä juurikaan minkäänlaisena kipuna. Ensimmäinen viilto sen sijaan aiheutti pistävän kivun, joten puudutetta tuikattiin vähän lisää. Sen jälkeen en tuntenut koko leikkauksen aikana mitään kipuja. Toki sen asennuksen tuntee ja hytkyyhän siinä koko kroppa, kun siellä operoidaan, mutta sehän on vain mielenkiintoista.
Siinä tuli koko leikkauksen ajan turistua hoitotiimin kanssa ja olin koko ajan kärryillä mitä tapahtuu. Toki olin aika voimakkaasti lääkittynä, joten liekö ollut osasyy puheripuliin. En kylläkään huomannut hoitotiimissä ärsyyntymistä, vaikka saatoin välillä vähän sekaviakin asioita jutustella...
Tuo laskimoportti asennettiin siis tuohon oikean solisluun alapuolelle ihon alle. Siitä menee letku muutamien senttien päähän sydämestä, jossa siis ilmeisesti on iso laskimo, jonne mennessään sytostaatit eivät pääse aiheuttamaan verisuoniongelmia. Jotenkin ne ilmeisesti laimenevat, kun niitä sinne tiputtelee.
Leikkauksen jälkeen minusta otettiin vielä röntgen, josta näin itsekin miten se portti on minuun asennettu. Letku menee näköjään melko pitkän pätkän verisuonen sisällä ja sillä ehkäistään sen pois pulpahtamista. Röntgenistä myös tehtiin viimeinen varmistus, että asennus on onnistunut ja leikkaavan lääkärin sanoin tulos oli täydellinen. Kaikkiaan operaatio taisi vajaan tunnin ottaa ja astelin sairaalasta ulos puolenpäivän aikoihin. Kaveri tuli hakemaan ja sen jälkeen, kun hoitajat olivat hänet nähneet, pääsin lähtemään.
Minulla oli määrä olla tänään myös sytostaattihoito, mutta osastolle tullessani sain kuulla, että sitä siirretään portin asennuksen takia päivällä. Aloin kyselemään miksi näin, koska leikkauskertomuksessa luki, että siihen saisi jo tänään kamaa tykitellä. Erinäisten jatkoselvittelyjen jälkeen sain lopulta kuulla, että maksa-arvoni ovat korkealla ja se on syynä hoidon siirtämiseen.
Ärsyttää, että eilen juuri sain puhelimessa kuulla veriarvojeni olevan täysin ok. Siihen kun lisätään tuo sekoilu ja sähläily tietojen antamisen suhteen, niin jäi heti taas kuva, että nyt ei kerrota kaikkea. Kuten jo aikaisemmin kirjoittelin, niin potilaana sitä on aika todella herkällä korvalla hoitajien ja lääkärien reaktoiden suhteen ja tuollainen salamyhkäisyys suoraan sanottuna ärsyttää. Ja vaikka sen jälkeen kovasti vakuuteltiin, että reaktio on normaali ja kuuluu usein sytostaattihoitoihin, en voinut välttyä siltä vaikutelmalta, että jotain jätettiin vieläkin kertomatta. Kyseessä oli siis alat-arvo, joka oli lukemissa 142 viiterajojen maksimiarvon ollessa 70.
Oli miten oli, otetiin minulta lisänäytteitä ja hoito pyritään antamaan huomenna normaalisti. Vähän jäi ikävät fiilikset ja mielikuvitus alkoi laukkaamaan, mutta kaipa sitä sitten lisätesteistä saa jotain osviittaa. Huomenna siis jälleen osastolle ja uutta yritystä kehiin.
t. Madratios
