Uusintaepäily ja kontrollit

Tuota alkuperäisen kasvaimen paikkaa tulee aina välillä sormella tökittyä. Sitä ei jotenkin sen kummemmin ajattele, mutta ohimennen kuitenkin aina kokeilee, että ei mitään normaalista poikkeavaa ilmene. Eikä tähän asti ole ollutkaan mitään, paitsi parisen viikkoa sitten, jolloin sormi osui alkuperäisen kasvaimen kohdalla olevaan pieneen pattiin. Huonosti hahmotettava ja ehkä halkaisijaltana maksimissaan noin 5mm., mutta kuitenkin selkeä patti.

Ensin luulin tunteneeni väärin, mutta vähän aikaa paineltuani löysin sen joka kerta. Ei sellaista siellä aikaisemmin ollut, joten jotain uutta sinne oli kasvanut. Totta kai sitä mielessään tuossa kohtaa manaa koko homman ja edes täysin rationaalisesti ajateltuna ja rauhoittuneena en keksinyt mitä muuta se voisi olla kuin uusi kasvain.

Alkuun en kertonut kenellekään löydöksestäni, koska ajattelin kontrollien olevan kuitenkin kohtapuoliin tulossa. Kelasin, että ei sillä ole mitään väliä todetaanko se viikko tai kaksi myöhemmin. Eikä sitä halua muillekaan hirveämmin epätietoisuuttaan jakaa, joten pari päivää mietin asiaa keskenäni ja kerroin sitten avopuolisolle sekä parille kaverille. Mutsin ja faijan kuitenkin säästin aiheelta, etteivät turhaan murehdi (sorry...). Arkea kuitenkin jatkoin ihan normaalisti, mutta lopulta lähestyvä tatuointiprojekti pakotti ottamaan yhteyttä myös syöpikselle.

Eihän se mikään yllätys ollut, että sieltä järjestyi nopea vastaanottoaika ja lääkärikin oli aika huolestuneen oloinen. Kysyin, mitä muuta se voisi olla kuin uusi kasvain? Ei osannut vastata, mutta sanoi vaihtoehtojen olevan toki vähissä. Yhtenä vaihtoehtona väläytti arpikudosta, mutta epäili ääneen, ettei se välttämättä kasvaisi enää näin myöhään sädehoidon jälkeen. Vähän se tietysti ns. Kyrsi, mutta yllättävän hyvin mä pysyin kasassa. Sen pienen hetken sitä tuli kriiseiltyä, mutta sitten jälleen sisäisti sen olevan asia, johon ei voi vaikuttaa. Ja jos ei voi vaikuttaa, niin eipä sen murehtiminen mihinkään johda.

Lääkäri kuitenkin laittoi minut peruuttamaan tatuointiajan ennen kuin asia olisi selvinnyt. Harmitti, koska oli niin hieno kuva tulossa :) Älytöntä sinänsä, että tuollainen harmittaa eniten. 

Ensimmäisenä kävin ultrassa, joka yllättäen ei antanutkaan viitteitä koostumuksensa olevan kasvainta. Eihän se tietenkään tarkka tulos ole, enkä kyseiseen ultralääkäriin edes luottanut, mutta halusin kuitenkin olla varovaisen optimistinen. Siitä jatkettiin sitten näillä perustutkimuksilla, eli keuhkokuvat, magneetti ja verikokeet.

Sarkoomalääkärit oli kaikki viime viikolla Talmassa laskettelemassa, enkä sieltä mitään tietoja silloin saanut, joten pyysin soittamaan, kunhan lumikenkäkävelyiltään kerkeävät. Tänään sieltä lopulta pirauteltiin ja tosiaan siellä ei nyt mitään syöpää tällä kertaa ole. Huh! Melkoinen väistö, sanoisin. 

Se siis todella on arpikudosta, mikä sinne on kasvanut. Voi ne todennäköisyydet siis joskus toimia tähänkin suuntaan.

Tosin toinen huolenaihe verikokeissa näkyi, koska jokin arvo (fosfaatti?) oli jatkanut elokuuhun verrattuna nousuaan, ollen kai jo melko korkealla kaikkiaan. Sitä ruetaan nyt kontrolloimaan tiheämmin ja seuraavan kerran jo heti maaliskuussa. Ilmeisesti tuo on jokin luustoon tai maksaan liittyvä arvo ja jos nyt oikein taas ymmärsin, niin vähän siellä nyt pelätään, että olisiko siellä luustossa jotain tähän päätautiin liittyvää kuitenkin. Tosin arveli, että toukokuun nilkkaleikkauskin saattaisi sitä arvoa selittää. 

Minähän en näistä mitään ymmärrä, mutta äkkiseltään tuntuu oudolta, että voisiko se muka niin pitkään vaikuttaa? Googlaus tuotti mielenkiintoisia tuloksia aina munuaisten vajaatoiminnasta kaikennäköiseen muuhunkin mukavaan, joten päätin jättää asian pohdiskelun muille.

Ei ole kuitenkaan hirveämmin juhlainen olo, koska se tuli hoidettua viikonloppuna jo etukäteen. Ja näin vanhana siitä juhlimisestä näköjään joutuu palautumaan useamman päivän. Ihan vaan vinkkinä, että jos perheessä on syöpäläinen tai olet itse, niin älä heitä ylimääräisiä pahoinvoinniestolääkkeitä menemään. Ovat varsin hyödyllisiä dagen efteriä vietettäessä...

t. Madratios.

Hyvää joulua!

Jälleen yksi kontrolli takana ja kun ei soittoa taaskaan kuulunut, oletan kaiken olevan ok. 

Vähän tosin alkoi jo itsenäisyyspäivän tienoilla mietityttämään, kun polttava mahakipu viipyili kuudetta päivää ja esti treenaamisen. Kuume sahaili edestakaisin ja lopulta annoin periksi ja menin viikonloppuna työterveyshuoltoon kyselemään tyhmiä.

Onhan se vähän epäreilua mennä sinne, kun mun historia on siellä tiedossa ja joutuvat sen ottamaan huomioon. Ja tuskin osaavat kuitenkaan tilannetta mahdollisen uusiutumisen kannalta arvioida. Mä kuitenkin olin hävittänyt mun syöpäklinikan yhteyshenkilön yhteystiedot ja oletin tilanteen asettuvan itsekseen, mutta lauantaina annoin sitten periksi. Voihan se tietysti olla, että syöpikseltäkin mut olisi ohjattu perusterveydenhuollon pariin.

Tulehdusarvot olivat vähän koholla (41) ja virtsanäyte oli siisti, joten kokeiltiin jotain mahapöpö-antibioottia. Viiden päivän kuuri hoiti homman sillä erää, joten tuskinpa se mitään sen kummempaa oli. Kukaan lähipiiristäkään ei ole tautia saanut, joten todennäköisesti se oli bakteeriperäinen.

Siinäpä ne isoimmat. Ei ole ollut paljoakaan draamaa.

Päivitetään nyt sen verran vielä, kun hoitojen jälkeen kuntotavoitteista kovin huutelin, että vaaka näyttää nyt 88kg tulosta, eli 13kg olen saanut keräiltyä painoa takaisin. Ei ihan tavoitteissa, mutta kyllä mä olen tilanteen huomioon ottaen ihan tyytyväinen. Rasvaprosentti on kuitenkin pysynyt hyvin kurissa ja voimatasot on kehittyneet hitaasti, mutta varmasti. Kyykky, penkki ja maastaveto on jo toisella sadalla kaikki ;) Kukkakepille isoja rautoja, muille pieniä.

Aerobiset treenit on vieläkin aika tuskaa, vaikka tokikin korkean intensiteetin treenit ovat sitä myös sytostaateilta säästyneille. Kuitenkin se tuntuu siltä, että juuri siinä sitä antaa eniten tasoitusta muille.

Säännöllistä treeniä vaan, niin kyllä se siitä. Ja vähän joulukinkkua.

t. Madratios

Keuhkokuvat

Movember alkoi ja osallistuisin, jos nuo puikulat kasvaisi. Tai kasvaahan ne toisella puolella, mutta ei taitaisi näyttää kovinkaan fiksulta toispuoleinen räkäjarru. Avopuoliso sanoi, että mun olisi pitänyt alkaa kasvattamaan niitä jo heinäkuussa. Niin. Ei ole siunaantunut kovinkaan karvaisia geenejä. Välillä olen epäillyt, että onko mun faija edes mun faija, kun sillä on tukka pysynyt vieläkin päässä ja parta on melkoisen tiheä. Mulla ei pysy fleda menossa mukana ja partakin on amispojan tasoa. Taidan keskittyä muiden kannustamiseen puikuloiden kasvattamisessa ja sheivailla kerran viikkoon tuo oma puolikas.

Keuhkokuvat oli ja meni. Taidettiin ottaa tuossa parisen viikkoa sitten. Se on kontrollimetodina mukava, kun voi käydä matkalla töihin ja siinä ei kauaa mene. Aamulla kun menee, niin pääsee heti sisään. Pari minuuttia ja se on siinä.

Eihän tuolta soittoa tullut, joten homma kaiketi ok.

Fysiikka update: Paino on nyt 85kg ja kalorimäärät alkaa pikkuhiljaa olemaan siellä missä pitääkin. Nilkka alkaa pikkuhiljaa toimia ja treenit luistaa. Kunto kasvaa ja rääkki maistuu. Huomenna on lepopäivä ja seuraava treeni vedetään torstaina. Neljään treenikertaan viikossa olen nyt päässyt, joka on ihan jees. Lenkkeily ei nappaa vieläkään. Se on niin tylsää!

Tuli taas hammaslääkärikeikkaa, kun nuoruuden innolla työntöjä treenatessa unohdin tehdä kaksoisleuan ja työnsin sen tangon suoraan omaan leukaan. Alkoi suussa tuntua jotain kiinteitä palasia ja niinhän sieltä lähti hampaasta pala kävelemään. Miten mä osaankin niin hyvin. Ei onneksi koske, joten pitää joku päivä päivystyksessä korjauttamassa rikki mennyt leego.

Sain kuulla frendiltä, että ei tiedä ketään muuta, jolle tapahtuu erinäköisiä isompia ja pienempiä tapaturmia näin paljon. Jep. Kyllähän tuo aika usein tuntuu kolisevan. Noh, kohta pääsee taas parkkiin tykittämään laudalla, joten eiköhän siellä ainakin kylkiluut saa taas kyytiä. Lumilautailusta siis puhun. Saa nähdä osaako sitä enää.

Eli kutakuinkin normaalisti menee. Ei ahdista eikä vituta. Tulevaisuus tottakai näyttäytyy sattuneesta syystä vähän sumuisena pidemmällä aikavälillä ajateltuna, mutta ei sinänsä jarruta elämää mitenkään. Pitää vain pysyä liikkeessä!


t. Madratios

Puhdasta kuvaa

Jälleen on yksi etappi takana tässä kontrollien loputtomassa suossa. Magneettikuvien tulokset olivat siis puhdasta kauraa, kun lääkäri tänään pirautteli. Ei haittaa, eikä onneksi sen kummemmin jännittänytkään. Parin viikon päästä jatkuu taas, kun kuvaillaan jälleen vähän keuhkoja.

Nyt siellä ainakin tuntuu, keuhkoissa, kun kävin äsken rykäisemässä treenin. Syke varmaan huiteli taas siellä 160-180 luokissa. Siltikin mä alan uskomaan, että jouluksi pääsen jopa parempaan kuntoon kuin ennen hoitoja. Tahti alkaa muodostua niin, että treenejä tulee neljästi viikkoon. Tuohon päälle kun saisi pakotettua itsensä vielä pari kertaa viikossa lenkille. Ihan vielä ei motivaatio siihen ole rittänyt, mutta ei tuo neljä treeniä viikossa ihan huono ole sekään.

Vähemmän on tullut nyt kiukuteltuakin, kun sain ehkä itsenikin tajuamaan, että mä en enää ole nuori ja vahva. Mä olen semi-nuori ja heikko. Piste. Toivottavasti kohta en enää niin heikkokaan. Uusi puku ainakin ahdistaa jo reisistä aika pahasti. Perjantaina joutuu hulluilta päiviltä hakemaan taas uuden. Kallis elämänvaihe, kun vanhat uniformut on vieläkin vyötäröltä liian isot.

Hammaslääkärissäkin kävin ja sielläkään ei mitään ylläreitä ollut. Limakalvot näytti terveeltä, vaikkakin kohtuu kuivilta, mutta se nyt olikin tiedossa. Mua on jonkin verran vihlonut parista kohtaa, mutta sille ei löytynyt mitään selittävää tekijää. Röntgenitkin niistä otettiin, eikä kuvissa näkynyt reikiä. Liekö sitten noista sädehoidoista johtuvaa se vihlominen.

Kovin varoitteli pitämään tiukasti huolta hampaista ja vähintään kaksi kertaa sähköhammasharjalla pitää leegot vedellä + kerran päivässä putsata välit langalla. Se tosiaan on niin, että juurihoitoja tai hampaan poistoja pitää viimeiseen asti välttää. Ne ei kuulemma yksinkertaisesti tuosta sädehoidosta johtuen meinaa parantua ja jos sellaiseen joutuu, niin se tehdään sitten erikoislekureiden toimesta. Hyvä palopuhe!

Arvioisin, että hoitojen jälkeen olen kumulatiivisesti noin 1,5 kertaa päivässä harjannut ja langalla vedellyt n. 2 kertaa viikossa. Nyt ei parane enää laiskotella.


T. Madratios

Liian hapokasta

Kuukausi treenejä takana ja melkoista takkuamista on. Kropassa näkyy ihan positiivisia muutoksia, mitä nyt tuollaisella kuukauden aikajänteellä ylipäätään on mahdollista saavuttaa, eli sellaista perusjäntevyyttä on tullut lisää ja rasvaprosenttikin näyttää jonkin verran pienentyneen. Laiskasti olen syönyt ja paino on sen johdosta yhä samassa. Ei hjyvä. Miten se voikin olla niin vaikeaa pakottaa itseään syömään enemmän!?

Haasteet liittyy aerobiseen kuntoon sekä liikkuvuuteen. Eilen tehtiin benchmark treeni kuukauden takaiseen ja aika ei parantunut yhtään, vaikka se lähtökohtaisesti oli jo huono. Vedin ryhmän toisiksi huonoimman ajan, eli käytännössä kaikki muut paransi aikojaan. Se syö vähän miestä. Tai ehkä vähän enemmänkin.

Liikkuvuuden kanssa on myös ongelmia, koska nilkka jäykistyy treenaamisesta ja takareidet sekä rintaranka on aika kireänä. Aiheuttaa kaikenmoisia ongelmia eri liikkeisiin. Venyttelyt otin nyt mukaan ja tottakai liikkuvuushaasteista saa sen puutetta syyttää. Laiska mikä laiska. Yhtään treeniä en kuitenkaan väliin jättänyt.

Vieläkin sieppaa, vaikka treeni oli jo eilen, mutta pitää vaan yrittää puskea. Yllättävän hankalaa on asennoitua siihen, että ne rapakuntoisista rapakuntoisimmatkin vetää ohi, vaikka tottakai oman taustansa ymmärtääkin. Ehkä siinä ärsyttää sekin, että muut ei siitä mitään tiedä. 

No se treeneistä. 

Huomenna on luvassa kontrollimagneetti - tunti tuubihubaa kanyylin kera. Mietin tuossa, että kun se laite on maksanut varmaan pienimuotoisen kasan rahaa ja pitää kovaa mekkalaa, niin miten ne kuulokkeet on voitu suunnitella niin käsittämättömän surkeiksi? Hoitajaltahan siis saa pyydettyä radion päälle, mutta on ne niin päin helvettiä suunniteltu ne kuulokkeet, ettei siitä saa selvää! Kuulee kuvauksen aikana pari hassua värssyä niissä väleissä, kun kuvaussarjaa vaihdetaan ja mekkala on parin sekunnin ajan poissa.

Ehkä mä laulan siellä omat laulut. Laatu on ainakin taattu.

t. Madratios

Kol-kol-kolesteroli

Nyt on treenit aloitettu! Takana kahdet treenit ja kyllä oli ensimmäinen veto tuskaa. Kunto on tosiaan jäänyt sinne jonnekin ja tuntui, että keuhkot tulee pihalle. Ensimmäisten treenien jälkeen arvoin hetken, että uskallanko lähteä rattiin vai pyörrynkö siihen paikkaan. En kuitenkaan jutellut Norjaa, joten siltä osin meni odotettua paremmin.

Ihan mielenkiintoisia treenejä nuo crossfit hommat. Vanha kansa sanoisi sitä kuntopiiriksi, mutta on se sentään vähän nykyaikaisempaa kuin ne yläasteen kuntopiirit. Monipuolista siis ja vaikka nilkka vähän juoksemista vielä vieroksuu, niin kynkkäsin vaan menemään.

Hittilaji tiedän, mutta ei se mua haittaa. Golfia en lähde pelaamaan, vaikka sitä kaikki muut hakkaakin, joten saa mullakin olla joku hittilaji ;) Ei musta ainakaan vielä ole mitään crossfit-uskovaistakaan tullut.

Ensimmäisessä treenissä vedettiin treenin lopuksi sarja kelloa vastaan. 200m juoksua, 15 syväkyykkyä, 15 punnerrusta ja 15 jotain voimistelurengasvetoa. Sen jälkeen kaikkia 12 toistoa ja putkeen vielä 9 toistoa. Lopuksi vielä 200m juoksua. Kaikki nuo siis putkeen. Toki taukoja sai pitää, jos siltä tuntui. Muut meni ilman breikkejä, mutta punnerrukset hapotti aika pahasti. Jotkut maratooneja vetäneet kaverit meni koko setin alta 5 minuuttia - mulla meni 7:31. Ei se nyt taustan huomioon ottaen ihan paskasti mennyt, mutta onhan siinä parantamista. Kyllä sen joku keskeyttikin.

Noin 2kk. Siis hoitojen loppumisesta ja treenit käynnissä. Ei paha. Kunhan tuohon nopeaan sykkeen nostoon taas tottuu, niin sekin alkaa kyllä hyvältä tuntumaan. Vielä se ei tosiaankaan tunnu hyvältä :)

Työhöntulotarkastuskin oli ja meni. "Työkykyinen" oli maininta lausunnossa. Ihan kiva, ei tule potkuja heti tuonkaan takia.

Ylläri oli se, että kolesterooli oli vähän koholla. Yläraja on 5,0 ja mulla oli 5,6. Onkohan tässä nyt sitten tullut mussuteltua liikaa rasvaa, vai johtuneeko tuo jollain tapaa hoidoista? Mene ja tiedä, mutta eiköhän tuokin laskene, kunhan tässä tulee pidempi treeniputki alle. Okei, onhan tässä vähän mussuteltu sipsejä, mutta ei nyt mitään överöintiä kuitenkaan. Pari kertaa viikossa jotain herkkuja, muuten mennään aika spartalaisen karulla ruokavaliolla.


t. Madratios

Ensimmäinen kontrolli

Nyt se on sitten koettu: ensimmäinen kontrolli. Lyhyt ja tehokas tapaaminen, jossa tapasin mulle uuden mieslääkärin. Vanhempi herrasmies, joka oli varustettu hyvillä kommunikointitaidoilla. Mukavaa vaihtelua, tuo kommunikaatiokyvykkyys siis.

Valkosoluja lukuunottamatta kaikki oli ok, mikä on tietysti loistava juttu. En niistä sen tarkemmin kysellyt, mutta kuulin muita reittejä, että valkosoluilla kestää pitkään palautua. Jos palautuvat koskaan. Onhan se luuydin aikamoisessa myllytyksessä yhdeksän kuukautta ollutkin. Näytöltä vilkaisin, että neutrofiilit olivat 1,5, joten ei ne nyt kauhean paljon rajan alle olleet. Alaraja on 1,6. Muut arvot olivat viiterajoissa, paitsi joku luujuttu, jonka epäiltiin johtuvan tuosta nilkkamurtumasta. Se arvo oli ylärajoilla, mutta en tosiaan muista mikä arvo se oli nimeltään.

Kiva yllätys oli se, että TT-kuvausta ei kontrollimetodina käytetä ollenkaan. Siitä saisi kumulatiivisesti niin isot annokset säteilyä ja se ei varsinaisesti mitään lisäarvoa mun tapauksessa tuo. Ei kyllä haittaa yhtään. Se varjoaineräpläily suoneen on niin hanurista.

Näin ollen kontrollisykli koostuu siis kahden kuukauden välein otettavasta keuhkokuvasta, sekä puolen vuoden välein tehtävästä pään magneettikuvauksesta, verikokeista ja lääkäritapaamisesta.

Eli kohtuullisen usein saa keuhkokuvissa ravata. Sille on ihan looginen syy ja se on se, että nopeasti havaitut keuhkometastaasit voidaan parantavasti leikkaushoidolla hoitaa. Ainakin teoriassa siis. Pään (paikallinen) ja keuhkojen lisäksi muualta ei kannata siis juurikaan seurata, koska niillä ei niin väliä ole. Siinä tapauksessa parantavaa hoitoa kun ei olisi enää tarjolla. Kannattaa siis edetä oireiden mukaan, jos sellaisia sattuisi tulemaan.

Noin sanottuna kuulostaa aika raa'alta, mutta tuon jo oikeastaan tiesinkin, joten mitään fiiliksiä se ei sinällään aiheuttanut. Raaka maailmahan tämä koko syöpähomma on, joten siihen on valitettavasti kerennyt jo tottua. Tai ehkä mun tapauksessa hyvä, että on kerennyt tottua.

Aikaisemmin mainitsemani posken turvotus kuuluu myös asiaan ja sekin voi kuulemma jatkua pitkäänkin. Sädehoidon sivuoireita. Sen lisäksi kehoitti varaamaan hammaslääkäriajan ja muutenkin pitämään säännöllistä hoitosuhdetta sinne suuntaan, ettei pääse kehkeytymään mitään esimerkiksi juurihoitoa vaativia tilanteita. Sädehoidon johdosta kun tietyt operaatiot ovat pannassa ja haavat hoitoalueella paranevat huonosti. Ja sädehoidetulla alueella olevat hampaat ovat siis alttiimpia reikiintymiselle, kuin normaalisti.

Lopuksi sanottiin vielä, että yhteydenottokynnys kannattaa pitää melko pienenä, jos mitä tahansa oireita ilmenee. Tarpeen mukaan tutkimuksia tehdään, ainakin minun tapauksessani, melko herkkään. Tuli oikein ohje, että työterveyspalveluita ei kannata juurikaan käyttää. Nam.

Kyllähän noista kielikuvista voi daijumpikin summailla, että ei tämä ihan läpihuutojuttu ole, vaikka nyt onkin homma kunnossa. Mun mielestä on kuitenkin tärkeää, että pää pysyy siinä moodissa, ettei tuollaisia aleta turhaan miettimään, vaikka reaalitilanteen ja faktat tietääkin.

Mun vankkumaton tavoite oli, että tuo oli se vuoden projekti ja sen jälkeen potilaan rooli jätetään taakse. Ainakin tähän asti se on hyvin onnistunut ja en näe, että miksi se ei onnistuisi jatkossakin. Ei vaan saa antaa itselleen tekosyitä. Se tuntuu mun kohdalla toimivan.

Kaikkiaan siis ihan maittava aloitus viikolle :)


t. Madratios