Ensimmäinen kotiutuminen

Taisi selvitä syy, miksi en sairaalassa juurikaan nukkunut. Vedin nimittäin kotiin tultuani Primperania ja siitä alkoi aika monen tunnin levoton valveillaolo. En pystynyt olemaan paikallani sekuntia pidempään, eikä liikkeessäkään ollut hyvä. Soitin jopa osastolle ja kysyin, voiko tätä jotenkin hillitä, mutta ilmeisesti ei. Sanottiin, että tästä eteenpäin en saisi Primperania ottaa, koska on tunnistettu sivuvaikutus, eikä siis ilmeisesti minulle sovi. Samaa sain siis myös sairaalassa illalla. Nappasin lääkkeet joskus klo. 20 pintaan ja levottomuus loppui vasta joskus kahden aikaan yöllä, joten vajaa kuusi tuntia tuli leikittyä restless walkia. Kävelin mm. Tätä pientä kämppää ympäri ja vaikeroin jotain epämääräistä. Koirat oli ihmeissään ja seurasivat joka paikkaan perässä. Avopuoliso yritti rauhoitella ja välillä sain hetkeksi olon rauhoittumaankin, kun kuvittelin nukkuvani jossain pehmeiden mattojen seassa. Kovin oli sekavaa.

Pahoinvointiin mennään nyt pelkällä Zofranilla, joka ei mielestäni ihan parhaalla tavalla mulle toimi sekään. Olo on koko ajan hieman hömelö ja vaikka ei nyt suoranaisesti oksetakaan, niin ei toisaalta ole mikään seesteinenkään olo. Zofran on siis kovaan pahoinvointiin tarkoitettu lääke. Pääasia, että ei tarvitse pönttöä halailla.

Tänään aamulla piti laittaa itsensä jälleen uuteen tilanteeseen, kun joudun piikittämään ihon alle Zarziota. Se ilmeisesti auttaa minua pysymään terveenä, että hoidot saadaan vietyä aikataulussa maaliin. Enpä ole ennen moistakaan tehnyt, joten hyvästä ohjeistuksesta huolimatta jännitti taas ihan jäätävän paljon. Eihän se sinänsä sattunut yhtään, mutta en kyllä siinä ensimmäistä kertaa sählätessä kunnolla saanut tsekattua, että ei verisuoneen osunut. Sitä mäntää olisi pitänyt osata siinä tilanteessa nostaa paremmin, että nähdään ettei ruiskuun tule verta, mutta senkin kun näkee vain yhdestä sivustalta ruiskusta, niin tokihan olin sen tuikannut juuri niin päin, etten sitä nähnyt. No siellä se nyt on ja vielä henki pihisee. Yritän huomenna taas uudelleen paremmalla onnella.

Mutta kaikesta tästä huolimatta oloa piristää nopeasti tehonnut hoito, sillä posken patti on selkeästi kutistunut! Että tästä ylipäätään on mahdollista parantua, niin juurikin noin sen pitikin reagoida. Muutos on jopa melko dramaattinen, ainakin korkeussuunnassa se on madaltunut paljon.

Puhelias huonetoverini sai muuten huonoja uutisia, kun sai kuulla, että maksassaan on iso pahanlaatuinen kasvain. Meillä oli ikäeroa yli 40 vuotta, mutta juttu luisti silti. Oli kaveri ilmeisesti aika rankan tien elämässään kulkenut, ja aika avoimesti jutteli mm. Viettäneensä koko lapsuutensa poikakodissa. Itkuunhan sekin karaistunut karpaasi kuitenkin purskahti, kun tuomionsa kuuli.

Kirjoituskyky ei nyt ole ihan terävimmillään, joten taidanpa yrittää taas vähän nukkua. Tiistaina olisi seuraava hoito jo, joka tosin kestää vain muutaman tunnin. Sen jälkeen tulee tätä ensimmäistä hoitoa pidempi sessio siitä parin viikon päähän.


t. Madratios