Kuume

Viimeksi vielä ajattelin, että kyllähän se kuume nyt sentään kuumelta tuntuu. Käytiin kuitenkin loppuviimein ostamassa kuumemittari, joka sillä hetkellä antoi armahtavat lukemat ja huokaisin asian suhteen helpotuksesta. Pitkään sitä ei kylläkään kestänyt, koska viime yönä tulin sitten mitanneeksi lämmöt ihan vain kokeeksi ja hieraisin silmiä lukemien ollessa vähän yli 38. Ajattelin, että ei voi olla totta ja otin vielä kolme tarkistusmittausta. Lukemat eivät siitä muuttuneet, joten osasto x:llehän se oli taas soiteltava.

Lyhyen konsultaation jälkeen tuomio oli selvä. Päivystykseen mars. Kello oli jotain 1:30 yöllä, kun otin taksin alle ja suuntasin nokan kohti Meikun päivystystä. Olin saanut ohjeet mennä pääovien päivystykseen ja myös varoituksen siitä, että taksikuskit saattavat kyseenalaistaa paikan. Huomasin omankin kuskini hieman epäröivän, mutta kerroin omaavani valtuudet mennä kyseiseen paikkaan. Syöpäklinikan VIP-asiakkuus on tämä kirjoittamaton koodi, jolla ei tarvitse mennä Haartmanin tavispäivystykseen. Melkoinen etuus.

Saavuin tyhjään aulaan tuntien itseni täysin terveeksi. Mielessäni olin jo kyseenalaistanut, että lieköhän mittari olisi epäkuntoon mennyt. Marssin kuitenkin vastaaonttotiskille ja otin vuoronumeron. Vastaanottovirkailijan tuoli oli tyhjä, mutta keskellä huonetta istui joku. Parin minuutin päästä vuoronumeroani piipattiin ja luin vastaanottovirkailijan tuolille saapuneen henkilön huulilta selkeästi, kun tämä kuiskasi toiselle, että tämä on näitä syöpäklinikan potilaita. Taitaa tuo valkoinen kalju vähän paistaa ja kommentti huvitti minua. Aidosti siis.

Muuten protokolla tuntui olevan heille erittäin selvä. Hoitaja tuli ja vei petipaikalle verenpaineen mittaukseen, kuumemittaukseen ja sydänfilmiin. Tämän jälkeen tuli eri henkilö ottamaan verikokeet, joita vedettiinkin ennätykselliset kymmenen tuubia. Siihen päälle sisätautilääkärin tutkimukset ja vielä keuhkokuvat + virtsanäyte.

Päivystysklinikka oli tyhjä, enkä nähnyt missään muita potilaita. Ilmeisen hiljainen ilta siis ja henkilökunnalla tuntui olevan hauskaa keskenään. Se oli mielestäni kiva havainnoida ja minuakin hoitaneet ihmiset olivat iloisia ja hilpeitä. Luksusta.

Labrakokeet paljastivat lopulta, että leukosyytit olivat romahtaneet, eivätkä enää oikein olleet edes mitattavissa, joten se automaattisesti tarkoittaa antibioottitiputusta. Se aloitettiinkin heti ja hoitaja runttasi neulan porttiin kiinni. Tämän suhteen portti on kyllä aivan pitelemätön. Siinä ei todellakaan kestä kauaa tai ole mitään säätämistä, kun nesteitä saadaan kiertoon.

Aamuyöllä neljältä olinkin jo kävelemässä saattajan kanssa pitkin tunneliverkostoa tutulle ja turvalliselle osasto x:lle, jossa samassa huoneessa on jopa tuttujakin. Täällä sitä nyt makoillaan ja odotellaan milloin arvot nousisivat. Ainakin huomiseen asti joudun olemaan ja veikkaanpa, että viikonloppu täällä vierähtää.

Tulipahan se nyt sitten tämäkin koettua ja ajattelin kompensoida tätä kurjuutta yrittämällä tänään selvittää, miten tänne osastolle saisi pitsaa.

t. Madratios