Sytokrapulan ykköspäivänä kävin magneetissa ja se putki on kieltämättä alkanut tuntua kerta kerralta ahtaammalta. En tiedä johtuiko se nyt tästä hoidon läheisyydestä vai mistä, mutta nyt joutui tosissaan tsemppaamaan, että siellä pystyi sen about 40 minuuttia makaamaan.
Hoitaja laittoi peiton jalkojen päälle ja pikkuhiljaa alkoi tulla ahdistavan kuuma. Sitä sitten työntelin siinä kuvaussarjojen välissä sivuun. Suuta alkoi kuivaa ja pienimuotoinen ahdistus hiipi mieleen - pakko päästä pois täältä. Ei kuitenkaan antanut luonto myöten painaa soittokelloa. Otin vielä temestan ennen tuubiin menoa, eikä sekään auttanut, joten voi tulla jatkossa noista kontrolleista vähän tukalia :) No, eiköhän ne jotain tajuntaa laajentavaa antane, jos muuten ei meinaa kuvat onnistua.
Outo juttu, koska aikaisemmin noissa ei ole tuntunut mitään ahtaanpaikankammoa. Tai no viimeksi hyvin lyhyen aikaa ja hetkellisesti, mutta siis ennen sitä.
Olohan on nopeasti parantunut ja tänään oli jo täysi tohinapäivä. Kävin lounastelemassa ja ruoka maistuukin jo nyt yli 90% oikealta. Siihen päälle kauppareissua ja koirien kanssa ulkoilua, niin joutuikin jo pari tuntia latailemaan.
Tänään oli myös yksi työneuvottelu, tai voisiko sanoa työhaastattelu. Olin sitä vähän etukäteen jännitttänyt olotilan ja tilanteeni johdosta, mutta ihan turhaan. Ei siinä ollut mitään draamaa tai vaivaantuneisuuden tunnetta, mitä etukäteen ehkä hieman pelkäsin. Hauska kokemushan se sinällään oli mennä paikalle tämän näköisenä ja olla tiukassa tentissä.
Näitä neuvotteluja on nyt muutamia tulossa ja katsotaan niiden tulemana sitten, että mihin sitä päätyy. Mielenkiintoisia vaihtoehtoja kyllä sinällään kaikki. Eikä sitä tämän kokemuksen jälkeen enää aikaansa viitsi mihinkään ei-mielenkiintoiseen tuhlatakaan.
Asiaan liittyen tuli tänään mietiskeltyä ohikiitävän hetken verran Slayer-kitaristin kohtuullisen tuoretta kuolemaa ja sitä, miten loppuviimein nuorena lähti sekin artisti, kun 49v. oli. Varmaan oli rankka elämäntyyli ja se tietysti voi vaatia veronsa, mutta siinä Radio Rockia kuunnellessani Nikula mielestäni tiivisti asian aika hyvin sanoessaan, että Hanneman sai 49-vuotensa aikana aika paljon enemmän aikaan, kuin moni 100-vuotias saa omansa aikana. Se jäi kieltämättä jäi hetkeksi kaikumaan pääkoppaan. Kaverin tuotanto kuitenkin on vaikuttanut oman genrensä musiikkityyliin melkoisen pitkään ja melkoisen paljon.
Ennen kuin alan haaveilla myyttisen jumalan statuksesta loppuelämäni tekojen seurauksena, niin arkisempana rutistuksena hoidan huomenissa TT-kuvat vielä alta pois. Nyt muistin jopa kiskoa ne varjoaineet. Jäätävän pahaa anislitkua, mutta kyllähän senkin kestää, kun tietää miten hyvää se sulle tekee.
t. Madratios
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti