keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Arkeen paluu

Kieltämättä tämä eläminen ilman syöpähoitoja on ihan mukavaa. Arkeen palaaminen ei kuitenkaan ole käynyt ihan tuosta vaan, koska on vielä asioita, jotka jokapäiväiseen elämään vaikuttavat. Osa on itse aiheutettuja, kuten tuo nilkka ja osa taas ei.

Aurinkoista kun tuo keli on tupannut olemaan, niin kasvoja joutuu varomaan. Aika hyvin punoittaa tuo sädehoitoalue ja sen paranemisessa voi kuulemma mennä pitkäänkin. Nyt sitä siis joutuu suojailemaan auringolta. Eli terassillekaan ei tuosta noin vaan lähdetä, vaan se on siinä tapauksessa lakki päähän.

Terasseista ei tosin ole tarvinnut vielä haaveilla, kun tuo fentanyylilaastari tuolla olkavarressa vielä kummittelee. Tiputin annoksen puoleen jo sunnuntaina, vaikka lääkäri ei tätä olisi halunnutkaan. Jos olisi ollut siinä paikalla kommentoimassa, niin olisin sanonut pari valittua sanaa ummetuksesta, jota nuo lääkkeet aiheuttaa. Sinne viemäriin nimittäin menee tavaran lisäksi elämänilo. Yksityiskohtiin menemättä asiaan kuuluu veri, rautakanki, huuto ja tuskanhiki. Avuksi kävin lopulta hakemassa Pegorionia, kun Laxoberon ja Agiocur eivät vaikuttaneet mitään.

Yritän huomenna jättää tuon viimeisenkin laastarin pois ja katsoa miten miehen käy. Annostuksen puolittaminen ainakin on tehnyt osittain kärttyisäksi, mutta olen kuitenkin saanut syötyä omaan hitaaseen tahtiini. Suu ei siis ole parantunut vielä ja uusia rakkuloitakin on tällä viikolla ilmaantunut. Tämä kyllä oli tiedossa, että sädehoito jatkaa paikallisvaikutustaan vielä hoidon loppumisenkin jälkeenkin. Silti yritän päästä lääkkeistä eroon.

Omaan hitaaseen tahtiin sujuu myös kävely. Nilkka on siis aika turvonnut ja jäykkä. Lisäksi koiria ulkoiluttaessa olen huomannut, että päkiä kipeytyy armottomasti ja sille ei painoa voi laskea. Kävin sitä tänään Töölössä näyttämässä ja eihän siellä tarvinnut jonottaa kuin hitusen yli kuusi tuntia.

Kuvailtiin ja ultrailtiin ja tultiin siihen tulokseen, että kyllä se vaan tuosta turvotuksesta sekin kipu johtuu. Se on siis raivokuntoutusta edessä ja paljon liikkuvuutta edistäviä liikkeitä. Lisäksi sain lähetteen fysioterapiaan. Annoin myös hitusen palautetta perjantain lääkärikäynnistä, jonka avulla tämänpäiväinen käynti olisi ollut vältettävissä.

t. Madratios


8 kommenttia:

  1. . En ihmettele tuota sun nilkkajuttua koska kun ihminen viettää niin paljon aikaa sairaalassa suhde omaan kehoon muuttuu ja koordinaatio saattaa vähän olla hukassa. Mutta kyllä se siitä lähtee sujumaan. Tsemppiä,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti vaikuttaa. Olenhan mä fyysisesti ensimmäistä kertaa elämässäni huonossa kondiksessa. Maanantaina lähtee tikit pois tissistä, niin sitten pääsee salille ja urheilemaan!

      Poista
  2. Jos fysioterapiaan on pitkä jono, googlaa "ankle rehabilitation" ja löydät sivukaupalla nilkkaliikkeitä. Niillä kuntoutin toissa syksynä oman nilkkani. Tunnustelet, etteivät liikkeet ole kipua provosoivia.

    Näitä tein itse: piirsin pottuvarpaalla numeroita tai aakkoset ilmaan, tein tosi pieniä kyykkyjä, laitoin leveän kuminauhan jalkaterän ympärille ja sitä vasten koukistin ja ojensin nilkkaa ilmassa jne. Aluksi jumppa-aika on sekunteja. Paranemisvauhtia tuskaillessani silloinen ortopedi lohdutti: "Turvotus ja kipu on luonnon tapa kertoa, että toipumisaikaa tarvitaan vielä ja nilkka huutaa apua. Silloin kinttu ylös ja kylmää."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä jo innokas fyssari tänään soitteli ja huomiseksi pyysi käymään. Kyllä se tuo syöpä vaan on taikasana. Vaikka virallisesti ei sitä enää olekaan, niin se kuitenkin on aina pakko mainita ja sitten kyllä tutkitaan ja hutkitaan.

      On noita paikkoja tullut kuntoutettua jokusen kerran ja polven kuntoutus oli yksi kivuliaimmista. Siinä tarvitsi ammattilaisen apua ihan tosissaan, että jalan sai edes suoraksi. Mutta se olikin sitä aktiivista urheiluaikaa se ja niillä kriteereillä kuntoutettiin. Oli rajua hommaa se, eikä fyssari paljoa miestä säästellyt :)

      Poista
    2. Kyllä siinä tekemistä näköjään riittää :) Aika "tukossa" on...

      Poista
  3. Otan osaa tuohon hoitojen aikaansaamaan ummetukseen! Tiedän kokemuksesta, että se on HIRVEÄÄ. Luulin itse aikoinani joskus kuolevani sinne pöntölle, mutta selvittiin operaatiosta kuitenkin kunnialla joka kerta, vaikka aikaa ja hikeä kului. Miten niin luonnollisesta toimituksesta voi tullakin niin kamala kokemus! Tsemppiä siihenkin hommaan ;=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pegorion veti tilanteen täysin päinvastaiseksi, mutta parempi sekin.

      Poista