maanantai 31. joulukuuta 2012

Kuudes hoito

Hankala sanoa käykö nämä hoidot kerta kerralta rankemmiksi, vai tuntuuko se vain siltä. Neljä vuorokautta sytostaatteja oli tämän kerran nimi ja äkkiseltään se tuntui rankimmalta tähän saakka. Ensimmäisen päivän jälkeen en enää mitään alas saanut ja vessakäynnit tuntuivat edelliskertojakin kuvottavimmilta. Pyysin jopa lääkäriltä tajuntaa laajentavia, mutta yllättäen näitä pyyntöjä ei tunnuta kauhean vakavasti otettavan, vaikka niitä ihan vakavissaan olisin ollut valmis ottamaan. Sitkeästi hoitajat kuitenkin joka kerta kyselivät jaksaisinko jotain syödä, mutta ei mitään jakoa. Vesikin maistui saastuneelle, niin siinä ei kyllä tehnyt mieli yhtään mitään.

Päiviä piristi tuttavien visiitit ja nykyään Hollannissa asuva vanha laskukaverikin kävi moikkaamassa, kun Suomessa sattui olemaan. Sai sitten kuulla kaikki uutiset samalla kertaa, kun ei tilanteesta vielä tiennyt ja sain samalla päivityksen omasta tilanteestaan. Miekkonen kun on parsittu hiljattain kasaan pahan laskuonnettomuuden jäljiltä. Pystyy onneksi vielä surffaamaan, vaikka lumilautailut on kohdaltaan nyt laskeskeltu. Sain vähän  voimia itsekin, kun ajattelin millaisen leikkaus -ja kuntoutusrumban on joutunut käymään läpi noinkin onnistuneesti.

Hoidoista päästyäni taistelin sisääni kebabit, joka jostain syystä tuntui uppoavan. Tuo suolaisen halu tuntuu jotenkin olevan läsnä, vaikka olisikin huono olo. Kebabin jälkeen nopeasti nukustelemaan ja kyllähän siinä tuli otettua unta taas sen 16 tuntia. Pääkoppa tuntuu tällä hetkellä melko sumealta...

Ja tietysti hyvää uutta vuotta kaikille. Juhlinnan virkaa tänä vuonna toimittakoon kotitekoiset hampurilaiset ja leffa. Jos pysyy hereillä :) Vanhemmat toivat luettavaksi Lance Armstrongin kirjan, jonka olivat tuttaviltaan saaneet, joten enköhän ota senkin työn alle hetimiten.




torstai 27. joulukuuta 2012

Momemtum

Hyvä fiilis valtasi mieleni tässä sytostaattien keskellä, kun frendi tuli käymään ja keksittiin siinä sitten ideoida uusia liiketoimintaideoita. Sparrailtiin siinä sitten useampi tovi.

Siitä ainakin sain tälle kertaa tarvittavan piristysruiskeen makoilla tämä kuudes hoito läpi, joka siis alkoi tänään. Luvassa on monipuolinen setti sytostaatteja ja bileet jatkuu aina tuonne sunnuntain / maanantain tietämille.

Joulukin meni lungisti b-luokan elokuvia katsellessa, sekä pihvilihaa syöpötellen. Eilen tosin pääsin jopa perinteisten jouluruokien makuun, kun tarjolla oli kinkkua. Punaviiniä olisi mieleni halajanut, mutta jätin vetämättä, koska aamulla kahdeksalta odotti labrat. Se olutkin muuten jäi juomatta.

Labroissa olikin sitten koolla kaikki Suomen huonosuonisimmat ihmiset, sillä sen verran kauan kesti kolmella piikittäjällä purkaan parinkymmenen hengen jono. Vajaan tunnin odottelun jälkeen pääsin valuttamaan perustuubit itsestäni testirumban syövereihin ja suuntasin osastolle pyytämään lisää piikitystä. Sitä saa mitä tilaa ja heti kohta siellä jaffan väristä sytostaattia suonta kohti pulputteli. Nam.

Täytyy myöntää, että fiilis oli aika synkkä tänne saapuessani ja taisteluväsymys oli vahvasti läsnä. Olin ehkä jopa hieman alakuloinen. Momentum onneksi kuitenkin löytyi ja nyt aivot ruksuttaa miljoonaa, joka lienee minulle harvinaista, mutta tässä tilanteessa ihan toivottavaa.

Jospa sitä näillä eväillä taas hetken tarpoo.


t. Madratios




sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää joulua!

Lihat on nyt marinoitumassa huomista varten ja näytti kyllä niin herkulliselta, että ei malttaisi sinne saakka odottaa. 700g pihvilihaa marinoituna soijakastikkeella, sweet chilillä sekä valkosipulilla. Alkupaloiksi bruchettaa ja jälkiruoaksi vähän jäätelöä. Jopa vähän olutta päätin ostaa. Yhden. Siinäpä aaton safkat. Ei siis mitään perinteistä mättöä, mutta NIIN hyvää! Nam jo etukäteen.

Seuraavat kolme päivää tulee menemään totaalisen rentoutumisen merkeissä, joten hyvää joulua kaikille!


t. Madratios

perjantai 21. joulukuuta 2012

Virman piikkiin

Nyt alkaa suu olla taas kunnossa ja pikkuhiljaa saa ruokaakin alas. Henkisesti ylimääräisestä sairaalareissustakin on jo toivuttu ja uutta sitten putkeen ensi viikolla. Se onkin taas pidempi hoito ja saan sytostaatteja neljä päivää putkeen. Mikäs sen hienompaa :)

Muuten tämä on jostain syystä mennyt taas melko pitkälti nukustellessa ja 12h yöunet eivät mitenkään poikkeuksellisia ole olleet. Siihen päälle vielä parit torkahtamiset, niin vuorokaudesta yli puolet on mennyt nukustellessa. Vaikka olo onkin muuten ihan normaali. Ehkä tuo suhteellisen vähäinen syöminenkin on voinut vaikuttaa asiaa. Pitää sen suhteen korjata asia nyt, kun tuo kieli alkaa rauhoittumaan.

Muutenkin on ollut vähän ylimääräistä stressiä firman asioista puhuttaessa, jossa on melko kriittiset hetket käsillä. Tokikin muut jäivät melkoisen kohtuuttoman tilanteen eteen minun sairastuessani, kun asiakkuudet olivat pitkälti minun takanani. Siihen tietysti tehtiin ne korjausliikkeet mitä voitiin, mutta tulokset on ainakin tähän mennessä olleet kohtuu laihoja. Tottakai joutuu omaankin piikkiin ottamaan asioita, mutta kyllä on ollut sen verran katkonainen syksy, että ei ole ollut mitään mahdollisuuksia säännöllisesti seurata toimintaa ja antaa tukea.

Oli melko tulenkatkuinen osakaspalaverikin tällä viikolla, joka tosin onneksi muuttui rajun alun jälkeen suhteellisen rakentavaksi keskusteluksi. Kyllä se vaan kuumentaa tunteita puolin ja toisin, kun ei hommat suju. Ihan hyvä kuitenkin, että saatiin patoutumia availtua. Nyrkitkään ei edes heiluneet.

Onneksi tuota ei nyt kuitenkaan tarvitse kauan arpoa, vaan lähitulevaisuus kyllä nopeastikin näyttää miten projektin kanssa käy. Olisihan se tietysti ihan kiva, että olisi duuni johon palata sitten, kun Kela ei enää rahaa annakaan. Toivotaan parasta.


t. Madratios

maanantai 17. joulukuuta 2012

Kotona taas

Tätä kirjoittaessa on päivä kääntynyt jo maanantaiksi ja sunnuntaina iltapäivällä minut laskettiin sairaalasta pois. Tuollainen ylimääräinen hoito on melko raskasta suorittaa, vaikka nyt se menikin valtaosaltaan nukkuessa. Olo oli siis oikeasti ehkä hieman jopa kipeä. Ainakin, jos sitä vertaa tämänhetkiseen olotilaan. Yöt menivät hikoillessa ja iltaisin paleli, vaikka lämmöt olivat jälleen normaalit heti osastolle saavuttuani. Kuume siis vain käväisi 38:ssa ja laski normaalin heti ensimmäisen antibiootin jälkeen.

Sairaalassa makoilu ei ole kivaa. Se on tylsää ja ehkä siksi tuntuu raskaalta. Siellä haisee ja muutenkin altistuu sairaalaympäristölle ylimääräisen keikan verran. Altistuu siis henkisesti. Senkin ajan olisi mieluummin käyttänyt kotona toipumiseen ja akkujen lataamiseen tulevaan hoitoon. Onneksi tässä jää vielä puolitoista viikkoa keräillä itseään seuraavaan sytosessariin.

Leukosyytit olivat hieman alle kahden, neutrofiilit vähän alle yksi ja CRP 22, kun minut päästettiin pois. Ihan satavarmaksi ei tuolla CRP:llä voi sanoa, että onko minulla bakteeri-infektio, kun ei tuon korkeammalla noussut, mutta hoitoa päätettiin kuitenkin jostain syystä jatkaa seitsemän päivän kuurilla suun kautta otettavilla antibiooteilla. Melkoinen ero viime hoitoon, jossa minulle annettiin ainoastaan antibiootit suoneen päivystyksessä ja yksi pieni pullo osastolla. Nyt sain osastolla kolme satsia suoneen + tämä hännystyshoito. Arvot muistaakseni olivat likimain samat ensimmäisessäkin infektiohoidossa, mutta leukosyytit eivät noin nopeasti silloin nousseet.

Seuraava hoito tulee nyt kuitenkin ajallaan ja olo on nyt hyvä, joten se vähän piristää mieltäkin. Hyvä olo siis, ei seuraava hoito. Vieläkään en tosin tiedä montako päivää se kestää. Sytostaattikorttini on ilmeisesti vähintäänkin kryptistä luettavaa, kun sitä tietoa ei tunnu millään saavan. Olenkohan nyt kolmesti sitä yrittänyt kysellä.

Kieli on ehkä skidisti parempi nyt, mutta normaalin ruoan syöminen on vieläkin hankalaa. Oletan kuitenkin, että kun leukosyytit palailevat normaaliin, niin tuo kielikin paranee nopeasti. Toivottavasti.

Jospa sitä nyt seuraavat puolitoista viikkoa saisi olla ilman ylimääräistä draamaa :)


t. Madratios








perjantai 14. joulukuuta 2012

Antibiootit vol. 2

Leukosyytit 0.3, neutrofiilit 0.05 ja CRP 13. Siinäpä syöpäpotilaan kauhukolmikko ja noilla arvoilla se tarkoitti suoneen tiputeltavia antibiootteja. Infektiohoitoa. Tällä kertaa oma osastoni oli täynnä, joten minut sijoitettiin kerrosta ylemmäksi. Pääsin myös ensimmäistä kertaa elämässäni rullatuolikyytiin, kun minut työnneltiin tunneleita pitkin "kotiin" syöpäklinikalle.

Vaikka taaskaan en tälle mitään mahda, niin en voi sanoa, etteikö tämä melko paljon ärsyttäisi. Joudun olemaan täällä vähintään viikonlopun ja siihen päälle vielä mietitään, joudutaanko seuraavaa hoitoani siirtämään. Onneksi tällä osastolla ei sentään haise yhtä pahalle, kuin omalla osastollani.

Mielenkiintoista huomata myös eri kerroksissa olevien osastojen erilainen meinkinki. Toimintamalleissa on selkeästi eroja ja ne huomaa näin tottuneena potilaana helposti. Nyansseja, mutta mielenkiintoisia havainnoida. Henkilökunnan profiilikin tuntuu olevan melko erilainen. Ehkä palaan näihin tarkemmin, jos jotain erityisen mielenkiintoista ilmenee. Ainakin minulle tarjottiin yöllä saapuessani syötävää, joka oli tietysti minun näkökulmastani kivaa.

Seuraavat antibiootit tiputellaan klo. 22, joten tässä on letkuvapaata elämistä siihen saakka luvassa. Kerkesin yöllä nälissäni jo haaveilemaan pizzasta, mutta sitten kipeä kieleni palautti maan pinnalle. Lounas kun jäi kokonaan syömättä. Aamupuuron sentään jotenkin sain vedeltyä.

Toivottavasti edes tuo kieli parantuisi nopeasti, koska infektiohoito ei ole infektiohoito, jos ei tilaa pizzaa osastolle!


t. Madratios






Päivystys VIP

Niinhän siinä vain kävi, että kuume sinne kolmekasiin ponkaisi, joten täällä päivystyssängyllä makoillaan. Sama setti, kuin viimeksikin. Kunpa ei olisi infektio, mutta turha taitaa olla toivo. Se selviää tuossa muutaman tunnin päästä.

Kolmas reissu päivystykseen ja toinen kuumeilu viiden hoidon aikana. Juuri tällä hetkellä ei huumori riitä vääntämään vitsiä asiasta

torstai 13. joulukuuta 2012

Horkkaa

Tässä on jo useamman päivän vaivannut jäätävä horkka, joka on siis täysin identtinen olotila kuumeen nousuun liittyvän palelun kanssa. Paitsi kuume ei vain ole noussut, eli oireista läsnä on vain jatkuva paleleminen. Eikä siihen auta mikään. Kai se on tämäkin jokin uusi sivari. Äsken tosin, kun mittasin lämmön, niin oli se sentään jo 37,1. Tämä oire on kuitenkin vaivannut jo useamman päivän, mutta lämmöt on pysyneet normaaleissa.

Perhanan suuongelmat iskivät tänään päälle. Ei onneksi - ainakaan vielä - järin pahoina, mutta kieli kuitenkin kipeytyi sen verran, että syöminen on tuskaa. Ruokahalu loppui siihen paikkaan, vaikka melko vähäistä se tällä toipumisjaksolla muutenkin on ollut. Samanlaisia himoja eri ruokiin ei ole ollut, kuten aikaisemmin.

Suunniteltiin myös jouluaattoa ja päätettiin olla ihan himassa, sisäfilettä syöden. Ei siis mitään perinnejuttuja. Hoidetaan sukulointeja sitten niinä jälkipäivinä. Vanhemmatkin ovat näillä näkymin tulossa joulun jälkeen ja silloin olenkin sairaalassa.

Nyt, kun tuo perhanan lämpö kipusi yli 37:n, niin sehän tietää taas tiuhempaa seurailua. Toivottavasti ei nouse korkeammalle. Huomenna on kuitenkin labrat, joten CRP lienee korkealla kuitenkin.


t. Madratios


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Räkä poskella

Kaaduin tänään perseelleni oikein huolella. Olohuoneessa - en siis edes ulkona, kuten olettaa saattaisi. Pohje kramppasi noustessani tuolista ylös ja siitä spontaani reaktio on näköjään kaatua suorilta jaloilta hanurilleen. Siellä minä sitten lattialla taistelin kramppaavan pohkeen kanssa ja se on muuten kivuliasta se. Tiedätte varmasti sellaisen yöllä iskevän kivuliaan pohjekrampin. Tämä oli juuri sellainen.

Muutenkin on nyt molemmat pohkeet yrittäneet muutamana yönä kramppailla ja vielä erikoisempana paikkana jalkapohjat. Sekin on törkeän kivuliasta, kun jalkapohja kramppaa! En tosin ymmärrä miten se voi krampata, mutta niin vain tekee. Olenko sitten juonut liian vähän vettä vai mistä lie johtuu, mutta heti vedin vettä enemmän ja päälle vielä magnesiumit. Näin on joskus opetettu, kun kamppailulajeissa pohkeet kramppaili.

Jalkaoireista kun tässä puhe on, niin myös oikean jalan varpaanpäät ovat viime hoidon jälkeen olleet melko tunnottomat. Sen aina välillä unohtaa, kunnes jossain tilanteessa sen taas selkeästi huomaa. Suihkussa esimerkiksi sen huomaa erityisen hyvin. Ei onneksi haittaa normielämää, mutta näin havaintona.

Ja että pää ei jäisi huomiotta, niin en tiedä olenko löytänyt yhden nenäkarvojen funktion, mutta yksi niistä lienee pitää räkä siellä sisällä - ei poskella. Nyt, kun niitä ei ole, niin räkähän valuu jatkuvana norona täysin vapaasti ulos. Se tietysti tarkoittaa jatkuvaa niistämistä, joka ei ole ihan tavallisen flunssan määriä vastaavaa. Laskin tuossa, kun käytin koirat iltapissillä korttelin ympäri, että yhdeksän kertaa niistin matkan aikana nenän. Siinäpä teille päivän tilastopieru, olkaa hyvät.

Koirien ulkoiluttamista lukuunottamatta olen pääasiassa pysytellyt neljän seinän sisällä. Solut lienee matalalla vielä ja päivystys ei houkuttele sitten yhtään, joten päätin yrittää pysyä vapaana flunssista sun muista erikoisuuksista. Perjantaina on taas labrat ja silloin nähdään, missä leukosyytit ja muut veriset arvot menee. Eiköhän sitä perjantaina taas ihmisten ilmoille siis uskaltaudu ja ensi viikko alkaakin olla taas buukkailtu tätyteen kaikenmoista.

Nyt toivun äskeisestä mäkkiateriasta, josta olin haaveillut eilisestä saakka ja jonka takia otin riskin flunssan saamisesta ja joka sitten petti totaalisesti. Karmeeta kuraa. Älkää syökö niitä.


t. Madratios

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pohdintaa

Välillä peiliin katsoessa joutuu oikein muistuttamaan itselleen, että peilikuvassa näkyy muutakin kuin kalju ja karvaton mies. Fyysinen muutos on ollut niin iso, että se meinaa aina hetkittäin omaa peilikuvaa katsellessa unohtua. Henkinen puoli kun ei ole kirjottautunut sairaaksi, mutta silmät meinaa kuitenkin aika-ajoin hämätä. Niihin kun ei taida saada filtteriä, joka näyttäisi aina sen näkymän ennen syöpähoitoja.

Viimeksi osastolla törmäsin tilanteeseen, jossa suunnilleen itseni ikäinen nuori mies oli syöpänsä kanssa kohtuullisen ikävässä tilanteessa. Pitkä hoito takana, voitto ja yks kaks raju tappio. Ei sieltä siis mitään kuolemantuomiota ollut tullut, mutta osoitus siitä, että syöpä on aika kiero kaveri ja erävoitot siitä eivät välttämättä merkkaa mitään, jos se niin päättää. Hänellä oli siis tullut etäpesäke aivoihin ja siitä johtuen odotteli osastolla leikkausaikaa. Sitä on tullut aika paljon tässä ajateltua, vaikka oma suhtautumisensa olikin erittäin ihailtavaa.

Ja vaikka tässä onkin tullut huomattua, että sitä sopeutuu melkoisen moneen tilanteeseen, niin tuollaiset ovat varmasti niitä rankimpia. Henkisesti kerennyt jo ajattelemaan, että voiton puolella ollaan ja sitten pudotetaan pommi niskaan.

Sitä vaan jotenkin toivoo, että tästä kierosta ja epäreilusta taistelukumppanista pääsisi eroon. Ehkä tuohonkin liittyen sen tiedostaminen, että yli puolet on vielä jäljellä ja senkin jälkeen "pari" vuotta kontrolleja, niin ei ihan jokaisesta erävoitosta kannata skumppaa kilistellä, vaikka iloita toki pitääkin. Täytyy vain toivoa, että tästä selviäisi ilman suurempia ylläreitä.

Fyysinen toipuminen on edennyt ihan mallikkaasti. Pillerit toimii pahoinvointiin ja piikit toivottavasti valkosolujen määrään. Itsenäisyyspäivääkin vietettiin kavereiden kanssa ja tyylikkäänä isäntänä nukahdin divaanille. Ei tainnut linnanjuhlat kiinnostaa.


t. Madratios




keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulusytostaatteja

Viides hoito ei yllätyksiä aineiden osalta tarjonnut ja kaikki on menny tähän asti normaaleissa merkeissä. Vielä olisi muutama tunti jäljellä tätä joulumehun nauttimista, jota myös takuuvarmaksi hiustenviejäksi sanotaan. Saan aina vielä megapulloja kyseistä ainetta, joten kyllä on karvaton olo. Kulmakarvojakaan ei ole enää kuin kahden käden sormilla laskettavaksi.

Huonekaverikin kehui saaneensa samaa kamaa ja kertoi vielä, että hoitaja oli koko ajan vieressä vahtinut, että tämä kudosmyrkky menee varmasti suoneen. Olin vähän kateellinen saamastaan huomiosta, mutta sitten kuulin, että pullonsa oli ollut huomattavasti pienempi. Mietinkin, että on ollut sitkeä hoitaja, kun on neljä tuntia jaksanut vieressä pulloa toljottaa.

Kuvassa kyseinen maailman pelottavin sytostaatti, joka vie karvat ja tappaa kudokset:

Joulumehua suoneen!

Osastolla kiertänyt lääkäri oli ensimmäistä kertaa miespuolinen. Reteä nuori kaveri, joka ei arkaillut puhua suoraan. Aloitti räpit sillä, että kertoi minulla olevan Ewingin sarkooman, jonka sytostaattihoito yksi pisimpiä, mitä syöpäsairauksiin annetaan. Sen jälkeen keskusteltiin vähän erikoisista rintakivuistani sun muista, mitä tässä nyt on ollutkaan. Mukava heppu oli ja arvostan suorapuheisuuttaan. Lähetysmiskulma kierroksella tuntui olevan melko erilainen vs. Naispuoliset kollegansa. 

Huono olo ei kovinkaan voimakkaana ole läsnä ollut, vaikka aina täällä osastolla hieman vatsassa velloo. Päiväruoka odottaa vieläkin tuossa vieressä, jos siitä saisi jotain alas menemään. Punajuurikeiton käännytin suosiolla jo heti takaisin. Ei ollut mun juttu se. Olen kuitenkin melko varma, että ruokahalun osalta olo korjaantuu osastola lähtiessä, joten lienee melko paljon mentaalista tuo ruokahaluttomuus jo tässä vaiheessa hoitoja.

Painokin hurahti taas kerralla 3kg ylöspäin tiputuksen alettua ja sehän tiesi iki-ihanaa nesteenpoistolääkettä, jonka avulla vältetään myös veritulpat. Silloin nimittäin saa kävellä tyhjennykselle melko tiheään. Niin pieni tabletti, mutta niin isotehoinen.

Kohtapuoliin siis kotiin toipumaan. Olisipa kaikki hoidot tällaisia kaksipäiväisiä, koska nämä menee vielä jokseenkin ok. Seuraava hoito onkin ilmeisesti vasta joulun pyhien jälkeen, mutta en uskaltanut vielä kysyä montako päivää se kestää.


t. Madratios

maanantai 3. joulukuuta 2012

Hammaspaikkausta ja glögiä

Lauantaina pääsin hetkeksi irtautumaan tästä muuttohässäkästä, kun kävin "edustamassa" firman tilaisuudessa. En ole fyysisiin tilaisuuksiin syksyn aikana päässyt sattuneesta syystä osallistumaan ja oli mukavaa, että tämän kyseisen tilaisuuden ajankohta sattui valkosolutasojen suhteen otolliseen aikaan. Yritän pitää itseäni kärryillä firman asioiden suhteen mahdollisimman hyvin, että en ole kauhean kujalla sitten, jos ja kun tuossa kesän aikana työn touhuun pääsen palailemaan. 

Paljon oli tuttuja paikalla - asiakkaita ja muita sidosryhmien edustajia. Varmastihan se ihmisten silmiin paistoi, että on tutun miehen ulkonäkö vähän erilainen, mutta ilahduttavasti se ei huomiota varastanut. Rento tunnelma ja hyviä keskusteluja. Hetken jo mietin, viitsinkö tässä syöpä outfitissä puku päällä mennä paikan päälle patsastelemaan, mutta hyvä kun menin.

Tämänaamuinen hammaslääkäri meni nopean kivuttomasti. Päivystyksessä ei tarvinnut paria minuuttia pidempään odotella ja toimenpidekin oli nopea. Alkuun kyseltiin melko tarkkaan, mikä syöpä on, milloin todettu, milloin viimeksi mitattu leukosyytit jne. Lohkeamakin kuulemma oli siisti, eikä mennyt ikeneen saakka, joten paikkaus voitiin suorittaa. Ei tarvinnut edes väliaikaista paikkaa laittaa, vaan ihan normipaikka, koska ientä ei tarvinnut sörkkiä. Vähän porausta, paikkaa, hiontaa ja se oli siinä.

Onneksi menikin nopeaan, koska olin tuplabuukannut hammaslääkärin ja labrat päällekäin. Luotin kuitenkin siihen, että aikataulu ei petä. Eihän se pettänyt ja labroista marssin ulos jo heti yhdeksän jälkeen, josta jatkoin matkaani apteekin suuntaan hakemaan zarziota.

Homma siis paketissa niin hampaan kuin muutonkin osalta ja huomenna sitten hakemaan vähän lisää sytostaatteja. Ilmeisesti "vain" parin päivän hoito ja mahdollisesti siis keskiviikkona pääsee kotiin, jos kaikki menee ok.

Nyt onkin tullut touhuiltua viikon ajan kuin terve mies konsanaan, joten oikeastaan ei edes ärsytä mennä sairaalaan. Ei ole oikein kerennyt ajattelermaan koko asiaa. Kiva on ollut myös tehdä jotain fyysistä, koska hoitojen alettua ei ole pahemmin tullut treenailtua. Mukavalla tavalla fyysisesti väsynyt olo. Samalla myös tulee mieleen, että mitenkähän pohjalta sitä treenit joutuu hoitojen jälkeen aloittamaan. Todennäköisesti melko pohjalta.

Otetaan sille. Eilen oli vuorossa alkoholiton Nikolai olut (suosittelen muillekin kuin syöpäpotilaille) ja tänään vähän glögiä ja joulutorttuja.


t. Madratios