torstai 21. elokuuta 2014

Väärä numero

Tänään tuli simuloitua miten sitä uusimisdiagnoosiin suhtautuisi, kun sain soiton oikean keuhkon löydöksestä, josta oli havaittavissa pientä kasvua ja joka vaatisi jatkotutkimuksia. Keuhkolääkäri tulisi arvioimaan tilanteen ja selvittämään miten siitä saataisiin näyte. Ei kuulemma osattu arvioida mikä se on, mutta kaikkihan tietää mitä kasvava löydös tässä kontekstissa meinaa. C'moon.

Ensireaktioni oli yllättävän rauhallinen. Tuli kelattua, että se oli sitten tässä. Kieltämättä vähän manasin tilannetta pään sisällä, mutta kyselin kuitenkin rauhallisesti mistä on kyse, mitä tiedetään, onko tutkimukset kiireellisellä statuksella ja sen sellaista perushuttua.

Olin jotenkin ajatellut, että se tuntuisi yhtä pahalta kuin ensimmäiselläkin kerralla. Jos ensimmäinen kerta oli kymppi asteikolla yhdestä kymmeneen, niin tämä oli korkeintaan kolmonen. Ehkä kuitenkin kakkonen.

Tätä keskustelua oli jatkunut jo hyvän tovin, jälkikäteen katsottuna yli viisi minuuttia, kun spottasin sivulauseesta jotain, joka ei kuulostanut loogiselle. Jotain Helmikuuhun liittyvää. Aloin sitten kyselemään tarkemmin ja lopulta oli pakko kysyä, että olikohan soitto tullut oikealle henkilölle. Lyhyen säätämisen jälkeen sain ilokseni kuulla, että keuhkoni ovat kunnossa ja soitto tosiaan oli tullut väärälle henkilölle.

Itselläkin meni pitkään tajutessa tilanne, koska kuinka ollakaan, myös minulla on oikeassa keuhkossa löydös. Sitä on seurattu hoitojen alusta asti ja laitettu arpikudoksen piikkiin. Mietiskelin puhelun aikana myös juuri ollutta kontrollia, mutta ajattelin heidän unohtaneen katsoa keuhkokuvien lausunnon tai sen tulleen vasta nyt.

Duunikaveritkin oli paskanjäykkinä vieressä, koska tietysti tajusivat mihin aiheeseen liittyen tarkentavia kysymyksiä esitin. Ilmeet oli näkemisen arvoisia, kun lopulta selvisi sen olleen väärä hälytys. Yksi nykyisistä duunikavereista sattui vielä olemaan paikalla silloin kaksi vuotta sitten alkuperäisen diagnoosin aikaan.

Kaikkiaan melko erikoinen tilanne. Noh, sattuuhan noita :D



t. Madratios




perjantai 27. kesäkuuta 2014

Vuosipäivä

Tajusin tuossa juuri, että huomenna tulee täyteen vuosi hoitojen loppumisesta. Silloin oltiin siis vielä eri meiningeissä, kun päähän tungettiin viimeisiä säteitä.

Etukäteen sitä hetkeä varten oli tullut suunniteltua kaikkea juhlallista ja mahtipontista, mutta syöpäläisten parantamisessa yllätykset on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kondis oli 10kk:n jäljiltä aika pahasti riutunut, eikä kauhean juhalliselta tuntunut. Makuaisti oli kohtuullisen tutkalla ja aivot sumeat. Taisipa olla vielä opiaattien jälkihöyryt päällä, joten alkoholikin oli pannassa. Juhlinta rajoittui siis ontumiseen autolle ja kotiin ottamaan lepoa.

Mutta menneitä on aina kiva muistella, joten tässäpä yksi 36:sta sädehoitosetistä. Tuota maskia ei ole yhtään ikävä. Olin monesti ihan varma, että tukehdun sen alla omaan vereen, kun nokka vuosi verta lähes joka setissä ja tuon alla saa hengitettyä vain yhden sieraimen kautta. Semisti ahdistava.

Lisäksi silmät piti pitää auki ja tuijottaa niin ylös kuin pystyy. Sädekenttä osui about silmän puoliväliin ja sillä yritettiin vähentää silmävaurioita. Ja silti mahdollinen sivuvaikutus on harmaakaihi. Vielä ainakin on näkökyky tallella.

No mutta musat oli sentään kohdillaan.




Sairaalassa tässä kuitenkin kohtuu usein vielä joutuu juoksemaan, kun tätä hienoutta kontrolloidaan pääsääntöisesti kahden kuukauden välein. Pari kertaa on epäilty uusintaakin, kun erä maksa-arvo huitelee jossain ihan väärissä lukemissa ja lisäksi alkuperäisen kasvaimen paikalle kasvoi pieni patti. Patti ilmeisesti kuitenkin oli sädehoidon aiheuttamaa arpikudosta ja maksa-arvo nyt on vieläkin vähän mysteeri. Kokovartalomiehen kuvauksissa ei kuitenkaan mitään näkynyt, joten homma ok.

Perjantaina 13.6 otettiin oli viimeisimmät kontrollit ja kun ei soittoa tullut, niin ne on joko unohtaneet tai sitten kaikki ok. Veikkaisin jälkimmäistä.

Täällä sitä siis vielä köpötellään ja jos vielä vuoden veri kiertää, niin silloin voi tilastollisesti alkaa jo hengittämään. Eihän se nyt ihan hirveästi haittais.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Ei mitään vakavaa

Tapasin tänään tutun kontrollilääkärini. Se on kyllä mukava mies. Sopivasti mutkattoman suora kaveri. Kertoi onneksi heti kärkeen, että mitään vakavaa ei kuvista löytynyt. Huh!

Mahasta ja sen voinnista kyseli, koska mahaan oli ilmestynyt kaksi uutta imusolmuketta. Ne oli kuitenkin tulkittu normaaleiksi ja normaalin kokoisisiksi. Kontrolloidaan kuitenkin mahan TT:llä elokuussa.

Ei pitänyt siis huolestuttavana. Silti kuitenkin sama trendi jatkuu, eli koko ajan on jotain pientä ylimääräistä. Viittaan nyt tuohon TT:hen, joka tulee ylimääräisenä jälleen elokuussa. Lisää säteilyä, siitähän se kroppa tykkää. Ilmeisesti se kuitenkin voidaan tällä kertaa tehdä natiivina. Ehkä.

P-Afoksen yläraja on 105 ja nyt muistin kysyä mikä se itselläni on. 122 oli viimeisen kokeen mukaan. Korkeimmillaan se oli heilunut 144:ssä. Näin näytöltä trendin ja se näytti vähän aaltoilevalta. Nyt kuitenkin siis taas hieman laskusuunnassa. Sen seuraamista jatketaan ja ehkäpä se siitä joskus laskee.

P-Afosta oli muutenkin nyt seulottu tarkemmin ja todettu, että se nimenomaan tulee luustosta eikä maksasta. Voisi siis viitata vuoden takaiseen luunmurtumaan, mutta lääkäri oli kuitenkin silminnähden yllättynyt, kun tajusi sen olleen jo 12kk sitten. Eli käytännössä siis koholla oleva arvon syy jäi vieläkin mysteeriksi. Olkoon niin, ei kai sillä niin väliä.

Onneksi saan nyt olla rauhassa syöpäklinikan touhuista elokuuhun asti. Tuntuu, että ravaan siellä harva se viikko. Elokuussa sitten taas kaikki huvit luvassa, kun kontrollit sisältää kolmet kuvantamiset ja verikokeet. Melkoisen heavya noin niinku kontrolleiks.


t. Madratios

perjantai 9. toukokuuta 2014

Pitkästä aikaa TT:ssä

Nyt sitä sitten vain odotellaan, kun joku viisaampi siellä mun sisälmyksiä arvioi. TT-kuvat napsittiin siis juuri ja vertakin taas toissapäivänä imettiin. Siihen vielä vähän tatskahommia kylkeen, niin on sitä ihoa taas vähäsen pistelty.

Kaikeksi onneksi TT-kuva meni proseduureiltaan hyvin. Ovat näköjään luopuneet varjoaineen juottamisesta etukäteen. En tiedä koskeeko se vain syöpäläisiä vai ihan kaikkia. Ei siis enää sitä etukäteen juotavaa pulloa, jota ei kuitenkaan koskaan juotu, koska se ei ikinä postiluukusta halunnut sisään tulla, oli unohdettu lähettää / antaa tjms. Eli siinä mielessä ihan hyvä käytäntö tämä nykyinen pelkkä vesitankkaus juuri ennen kuvausta.

Vesitankkaus tehdään siis siksi, että kuvatessa olisi kusihätä. Lienee jonkinlaista sadistisuutta. Potilaan vastuulla on ajoittaa kusihädän kuntohuippu niin, että varjoaineen aiheuttaman lämpimän helähdyksen jälkeen ei voi kokeilematta olla varma onko housut kuivat vai ei.

Kanyyli ei ensimmäisellä kerralla uponnut ihan perille saakka ja toisellakin kerralla kolme hoitajaa ihmetteli, että menikö se sinne suoneen vai ei. Ihailtavaa tarkkuutta, koska se testattiin jopa neljällä suolaliuos-ruiskullisella, joista kaksi tungettiin sisään niin nopeasti kuin sen nyt vain saa sinne painettua.

Neljännen ruiskun jälkeen uskottiin kaikki, että kyllä se siellä suonessa lienee, kun ei kerran kirvellyt tai pattia nostellut. Onhan se tietysti vieläkin kirkkaana mielessä, että miltä se automaattiannostelu suonen ohi kudokseen tuntuu, vaikka siitäkin tulee syksyllä jo kaksi vuotta aikaa.

Näköjään sitä vanhenee ihan humauksessa. Paska juttu, kun vuodetkaan ei niin armollisia ole olleet. Aika kaukana on se ruuhkatukka komea poika look. Nyt kun vetää hupun päähän, niin saa steissillä poliisit perään ja ilman huppua vartijat.

Mutta ei siis poksahtanut tälläkään kertaa suoni. Perus kuset housuun -fiilis ja kuvaus nopeasti pakettiin.

Tänään sitten vettä naamariin sen verran mitä perse kestää. Pääsee munuaiset vähän helpommalla varjoaineen käsittelystä. Tai mitäpä sitä itseään kusettamaan. En mä kuitenkaan muista juoda sitä normaalia enempää.

Viikon päähän oli laitettu lääkäriaika. Silloin siis tulee tuomiota, jonka arvannee jo etukäteen siitä miten paljon olotilaa kysellään. No ei kai siellä toivottavasti mitään ole, mutta mä kyllä ihan mielellään suosin tuota "soitetaan, jos siellä jotain on" -meininkiä. Ihan vaan jo ajankäytöllisistäkin syistä.


t. Madratios

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Tutkitaan ja hutkitaan

Jälleen yhdet kontrollit takana ja meininki oli, että soittoa tulee, jos jotain on. Ennen pääsiäistä napattiin siis veren AFOS ja keuhkokuvat.

Oudon pitkä vasteaika oli, koska tänään sieltä sitten soiteltiin ja kerrottiin, että keuhkokuvat on siistit, mutta AFOS heiluu taas ikävän korkealla. Tunnistin kyllä soittajan, joka oli sarkoomaryhmässä ja suunnittelemassa mun hoitoja, mutta ei sama kuin aikaisemmissa kontrolleissa. En tiedä miksi juuri hän soitteli.

Ei kuitenkaan lietsonut mitään sen kummempaa epävarmuutta, vaan epäili olevan yhä sytostaateista johtuvaa. Hänen oma arvauksensa oli, että hoidot rasittavat yhä maksaa ja arvo johtuisi siitä. Onhan se tietysti vähän ilkeän tuntuista, että juuri maksa siellä huutaa hoosiannaa. Jospa se näin vappuna tulisi skumpalla kuntoon?

No mutta se nyt kuitenkin halutaan varmistaa, joten se on TT-kuva edessä. Enkä edes selvinnyt natiivikuvauksella, vaan kaikkien rakastamaa varjoainetta sieltä taas runnotaan korkeapaineella. Voi perse. Mä jo luulin, että sitä ihanuutta ei tarvitsisi enää kokea.

Eihän se tietysti ole kauhean kiva, että koko ajan on jotain epäilystä päällä. Toisaalta ei tuolla nyt niin väliäkään ole. Tällaisina hetkinä sitä aina lyhyen ajan miettii, että entäs jos, mutta sitten sitä palaa realismiin. Jos siellä jotain on, niin sitten on. Ei kannata etukäteen arvailla, pelätä tai murehtia. Kuvien jälkeen ei sitten lääkäreidenkään tarvitse hetkeen arvailla.

Muuten tässä ei taas ole ihmeellistä tapahtunut. Duunipaikkaa vaihdoin ja nykyään päivät menee yhä asiakkaiden kanssa, mutta ei enää Suomalaisten. Englantia siis jutustelen ja työstän kauppaa Britteihin. Madridissakin kävin juuri pyörähtämässä ja sieltä tarttui mukaan ainakin yksi uusi asiakas. Kansainvälisen liiketoiminnan osaamista olen jo pitkään halunnut itselleni päästä kehittämään ja nyt siihen vihdoin osui sopiva sauma. Hyvä fiilis!

Tatska alkaa olemaan kohtapuoliin valmis. Vielä vähän punaista väriä ja viimeistelyjä olisi luvassa, mutta sen jälkeen se olisi siinä. Onhan tuota jo 11 tuntia taas tähän mennessä tehtykin, joten saakin taas hetkeksi loppua. Ei se nyt niin kivaa ole. Vähän huijasin viimeksi ja sivelin puudutegeeliä, joka hoidoista jäi, mutta ei se nyt mitenkään huikeasti auttanut.

Sellaista tänään.


t. Madratios

maanantai 17. maaliskuuta 2014

P-AFOS laskussa

Puhelin pirisi aamulla ja arvasin, että lääkärihän se siellä soittaa. Piristävä poikkeus, että tieto tulee aamupäivällä. Sama tuttu mieslääkäri sieltä kertoilikin, että tuo seurattu arvo on yhä punaisella, mutta kuitenkin laskusuunnassa. Näin ollen se tuskin on mitään huolestuttavaa ja voi hyvinkin liittyä 2013 toukokuun nilkkamurtumaan. Huh.

Sovittiin sitten, että seuraillaan sitä jatkossa aina keuhkokuvien yhteydessä ja soittoa tulee vain, jos on siihen aihetta. Yllättävän neuvotteleva tyyli oli lääkärillä tällä kertaa, koska sain ottaa kantaa, käykö tämä minulle. No totta kai se käy!

Samaan syssyyn tuli tehtyä taas pikku pikku muuveja työrintamalla, mutta niistä sitten lisää myöhemmin. Olen sisäisesti pohtinut, että eteenpäin pitäisi päästä, kehittyä ja tulla paremmaksi. Siihen tarpeeseen kävelikin mielenkiintoinen mahdollisuus vastaan, joten katsotaan mitä tulee.

Sellaista tällä kertaa. Pitäkää kivaa.


t. Madratios

maanantai 24. helmikuuta 2014

Uusintaepäily ja kontrollit

Tuota alkuperäisen kasvaimen paikkaa tulee aina välillä sormella tökittyä. Sitä ei jotenkin sen kummemmin ajattele, mutta ohimennen kuitenkin aina kokeilee, että ei mitään normaalista poikkeavaa ilmene. Eikä tähän asti ole ollutkaan mitään, paitsi parisen viikkoa sitten, jolloin sormi osui alkuperäisen kasvaimen kohdalla olevaan pieneen pattiin. Huonosti hahmotettava ja ehkä halkaisijaltana maksimissaan noin 5mm., mutta kuitenkin selkeä patti.

Ensin luulin tunteneeni väärin, mutta vähän aikaa paineltuani löysin sen joka kerta. Ei sellaista siellä aikaisemmin ollut, joten jotain uutta sinne oli kasvanut. Totta kai sitä mielessään tuossa kohtaa manaa koko homman ja edes täysin rationaalisesti ajateltuna ja rauhoittuneena en keksinyt mitä muuta se voisi olla kuin uusi kasvain.

Alkuun en kertonut kenellekään löydöksestäni, koska ajattelin kontrollien olevan kuitenkin kohtapuoliin tulossa. Kelasin, että ei sillä ole mitään väliä todetaanko se viikko tai kaksi myöhemmin. Eikä sitä halua muillekaan hirveämmin epätietoisuuttaan jakaa, joten pari päivää mietin asiaa keskenäni ja kerroin sitten avopuolisolle sekä parille kaverille. Mutsin ja faijan kuitenkin säästin aiheelta, etteivät turhaan murehdi (sorry...). Arkea kuitenkin jatkoin ihan normaalisti, mutta lopulta lähestyvä tatuointiprojekti pakotti ottamaan yhteyttä myös syöpikselle.

Eihän se mikään yllätys ollut, että sieltä järjestyi nopea vastaanottoaika ja lääkärikin oli aika huolestuneen oloinen. Kysyin, mitä muuta se voisi olla kuin uusi kasvain? Ei osannut vastata, mutta sanoi vaihtoehtojen olevan toki vähissä. Yhtenä vaihtoehtona väläytti arpikudosta, mutta epäili ääneen, ettei se välttämättä kasvaisi enää näin myöhään sädehoidon jälkeen. Vähän se tietysti ns. Kyrsi, mutta yllättävän hyvin mä pysyin kasassa. Sen pienen hetken sitä tuli kriiseiltyä, mutta sitten jälleen sisäisti sen olevan asia, johon ei voi vaikuttaa. Ja jos ei voi vaikuttaa, niin eipä sen murehtiminen mihinkään johda.

Lääkäri kuitenkin laittoi minut peruuttamaan tatuointiajan ennen kuin asia olisi selvinnyt. Harmitti, koska oli niin hieno kuva tulossa :) Älytöntä sinänsä, että tuollainen harmittaa eniten. 

Ensimmäisenä kävin ultrassa, joka yllättäen ei antanutkaan viitteitä koostumuksensa olevan kasvainta. Eihän se tietenkään tarkka tulos ole, enkä kyseiseen ultralääkäriin edes luottanut, mutta halusin kuitenkin olla varovaisen optimistinen. Siitä jatkettiin sitten näillä perustutkimuksilla, eli keuhkokuvat, magneetti ja verikokeet.

Sarkoomalääkärit oli kaikki viime viikolla Talmassa laskettelemassa, enkä sieltä mitään tietoja silloin saanut, joten pyysin soittamaan, kunhan lumikenkäkävelyiltään kerkeävät. Tänään sieltä lopulta pirauteltiin ja tosiaan siellä ei nyt mitään syöpää tällä kertaa ole. Huh! Melkoinen väistö, sanoisin. 

Se siis todella on arpikudosta, mikä sinne on kasvanut. Voi ne todennäköisyydet siis joskus toimia tähänkin suuntaan.

Tosin toinen huolenaihe verikokeissa näkyi, koska jokin arvo (fosfaatti?) oli jatkanut elokuuhun verrattuna nousuaan, ollen kai jo melko korkealla kaikkiaan. Sitä ruetaan nyt kontrolloimaan tiheämmin ja seuraavan kerran jo heti maaliskuussa. Ilmeisesti tuo on jokin luustoon tai maksaan liittyvä arvo ja jos nyt oikein taas ymmärsin, niin vähän siellä nyt pelätään, että olisiko siellä luustossa jotain tähän päätautiin liittyvää kuitenkin. Tosin arveli, että toukokuun nilkkaleikkauskin saattaisi sitä arvoa selittää. 

Minähän en näistä mitään ymmärrä, mutta äkkiseltään tuntuu oudolta, että voisiko se muka niin pitkään vaikuttaa? Googlaus tuotti mielenkiintoisia tuloksia aina munuaisten vajaatoiminnasta kaikennäköiseen muuhunkin mukavaan, joten päätin jättää asian pohdiskelun muille.

Ei ole kuitenkaan hirveämmin juhlainen olo, koska se tuli hoidettua viikonloppuna jo etukäteen. Ja näin vanhana siitä juhlimisestä näköjään joutuu palautumaan useamman päivän. Ihan vaan vinkkinä, että jos perheessä on syöpäläinen tai olet itse, niin älä heitä ylimääräisiä pahoinvoinniestolääkkeitä menemään. Ovat varsin hyödyllisiä dagen efteriä vietettäessä...


t. Madratios.