tiistai 30. lokakuuta 2012

Valveilla vai ei?

Se onkin erinomainen kysymys, koska kumpikaan ei ole tällä hetkellä hyvä ja välillä en oikein itsekään tiedä kumpi on päällä. Väsymys on siis ollut kolmannen hoidon jälkeen näiden karkeloiden voimakkainta ja tuntuu kuin olisi koko ajan puoliksi valveilla ja puoliksi unessa. Lisäksi se ei ole tavallista väsymystä niin, että kävisi vain tyytyväisenä nukkumaan ja heräisi pirteänä.

Nukkuminen ei nimittäin tunnu oikeastaan edes hyvältä ja se on sellaista levotonta pyörimistä. Ja varsinkaan se ei olotilaa piristä. Valveilla ollessa taas tuntuu, että silmäluomet painuvat väkisin kiinni ja mihinkään, edes leffan katsomiseen, ei jaksa keskittyä muutamaa hetkeä pidempään. Tietyllä tavalla sama olotila on ollut päällä koko hoitojen ajan, mutta jostain syystä nyt paljon voimakkaampana.

Ja koska hengittäminenkin tuntuu jotenkin raskaalta, niin tulee ihan mieleen armeijan psykologinen testi, jossa kysyttiin kiristääkö vanne päätäsi. Nyt vastaisin, että kiristää ja lujaa + on tuossa rintakehänkin ympärillä.

En tiedä miten tämä syöpä räkätautiin ilman kuumetta suhtautuu, mutta ainakin kuumeen ilmaantuessa on vannotettu, että lähden pikapikaa päivystykseen. Rajaksi ovat antaneet 38 astetta ja ambulanssinkin saa kuulemma tilata, jos ei kyytiä saa. Olen kiltisti luvannut ainakin soittaa, jos lämpöä nousee ja eihän sitä parane pelleillä moisella asialla. Avopuoliso nimittäin sai räkätaudin ja vaikka hänellä ei kuumetta olekaan, niin minun kai pitäisi seurata erittäinkin tarkkaan omaa lämpötilaani. Vähän tuo itsellekin nuhaa meinaa puskea, mutta seuraillaan mitä tästä kehittyy.

Samalla huomasin tänään, että kämpästä löytyy kolme kuumemittaria, mutta yksikään ei toimi. Oletan kuitenkin, että kuume sentään tuntuu kuumeelta syövässäkin ja juuri nyt en normaalilämmön toteamiseksi mittaria tarvitse, mutta kai se olisi paikallaan hankkia. Ehkä jopa vähän ärsytti, että mitä kuraa ne kuumemittareina myy, kun eivät kaapissa ehjänä kestä. Meillä ei siis useinkaan olla kuumeessa ja jos minulla on 38 astetta lämpöä, niin sen todellakin huomaa ilman mittariakin.

Aamulla ei sattuneesta syystä oma hissi noussut ihan ylimpään kerrokseen saakka, mutta takin kuitenkin puolivaloilla sain jo päälleni puettua ja olin kovaa vauhtia lähdössä hakemaan pikkuhoitoa, kun satuin vilkaisemaan aikataululappua, jossa erehdyttävästi näytti olevan päivämäärä 31.10.2012. Olin sen verran väsynyt, että varmaan sen viitisen minuuttia aikataulua tulkitsin, syöden samalla aamulääkkeitä, ja päädyin lopulta soittamaan osastolle. Sieltä asia vahvistettiin, että hoito olisi vasta huomenna ja samalla kerrottiin, että olin käynyt labroissakin yhden päivän liian aikaisin. Sellaista sekoilua siis.

Minulle kävi varsin hyvin, että siinä olotilassa ei tarvinnut lähteä bussiin seikkailemaan, joten jäin koomailemaan päiväksi kotiin ja tässähän tämä on mennyt koko päivä maatessa. Labra-arvot olivat kuulemma sen verran hyvät, että tänään ei enää erikseen tarvinnut labraan lähteä, joten huomenna sitten pikkuhoitoon.


t. Madratios

lauantai 27. lokakuuta 2012

Räkää, porttiselvittelyä ja hikkaa

Aamu alkoi leppoisasti sillä, että koira päätti aivastaa puolenkymmentä kertaa suoraan päin naamaa. Aina se on yhtä mukavaa tuntea, kun nesteet valuu pitkin naamaa ja korvaankin onnistui tällä kertaa tähtäämään. On muuten maailman koomisin näky tuo juuri aivastuksen kynnyksellä oleva koira, kun silmät avaat ja sen pingottuneen naaman siitä edestäsi bongaat. Miten siitä nuo kaikki ilmeet löytyykin. Onneksi tosin oli tällä kertaa pienempi koira, niin ei ollut eritteitä ihan niin paljon kuin tuossa isomassa versiossa.

Muuten toipuminen hoidon jälkeen on mennyt hikan kanssa taistellessa. On vielä melkoisen sitkeä versio, kun koko päivän yrittää puskea päälle ja nyt molempina iltoina onnistunutkin siinä, kestäen aina sen about kuusi tuntia! Senkin jälkeen se aloittaa yrittämisen heti uudelleen, joten kieltämättä on sitkeä äpärä. Toivottavasti ei enää kovin kauaa kestä, koska alkaa olemaan huumori vähissä.

Viime hoidon päätteksi sain muuten onneksi kuulla, että lääkärini oli käynyt kestelua leikkaavan lääkärin kanssa tuosta portistani ja asiaan tuli jonkin verran jopa selvyyttä. Leikkaava lääkäri oli sanonut, että hän oli asentanut portin tarkoituksella varman päälle niin, että letku ei vahingossakaan suonesta pääse irtoamaan. Rakenteeni oli myös ollut erityisen ahdas ja oli senkin johdosta aavistellut, että tällaista reaktiota se voisi aiheuttaa. Ei kuulemma ole kuitenkaan vaarallista ja tilannetta seurataan seuraavan hoidon ajan, koska siellä voi olla myös turvonneita kudoksiakin, jotka letkua voivat ahdistaa. Lisäksi hän oli ajatellut, että kun olen urheilullinen nuori mies ja kun portti varmasti sinne ihon alle joksikin aikaa jää, niin se toimisi sitten myöhemmässä elämässä paremmin. Tuo tieto vähän helpotti.

Ja nyt jo etukäteen pahoittelut herkimmille, mutta postaan nyt kuitenkin kuvan tuosta portista, joka minulle asenneltiin. Alempi viilto on siis se, jonka alapuolella portti on (huomaa pistojäljet) ja ilmeisesti tuosta ylemmästä reiästä letku on ujuteltu rintalastan taakse ja sieltä suoneen. Asennuspaikka vaihtelee yksilöllisesti ja ilmeisesti tuosta löytyi hyvä mesta. Haavakipuja ei juurikaan enää ole ja eivät ne muutenkaan kovia olleet. Siististi ovat vielä parantuneetkin. Kuvassa oikealla näkyvä arpi on tulosta solisluun katkeamisesta.


Laskimoportti


Positiivista tässä päivässä oli ehdottomasti se,  että frendit kävivät hakemassa auton ja vaihtoivat siihen talvirenkaat alle. Uskomattomia tyyppejä! En nimittäin puoliksi yksikätisenä olisi niitä alle saanut mitenkään. Kiitos ja kumarrus!

Ja loppuun vielä onnittelut serkkutytölle, joka on tänään mennyt naimisiin. Piti olla paikalla juhlistamassa, mutta sattuneesta syystä jäi väliin. Vahempieni kautta lähetin kuitenkin terveisit ja onnittelut, joten toivottavasti menivät perille. Pitäkäähän hauskat bileet.



t. Madratios





torstai 25. lokakuuta 2012

Toimii, ei toimi

Viimeistä neljän tunnin sytostaattipussia pudotellaan juuri ja sen jälkeen pääsen kotiin. Lukuunottamatta tuota porttiongelmaa, on kaikki mennyt muuten hyvin. Juurikaan ei ole päässyt huono olo iskemään, eikä sen kummemmin muitakaan tuntemuksia. Täytyy vielä sanoa, että jos tuo portti vain toimisi täydellisesti, niin se todellakin on helppo. Nyt sitä en voi suositella, koska minun kohdallani tilastotieteen poikkeamat toteutuivat, mutta muut lienee hoitaa suosittelut.

Vaihdettiin viime yönä annostelijaa,  jos se olisi tilanteeseen vaikuttanut ja aavistuksen se sitä paransikin, mutta kyllä tuo Jorma vieläkin aika-ajoin istumaan noustessa hälyttelee. Ehkä noin puolella kerroista, joten ei nyt sentään ihan joka kerta. Siltikään sen ei kuulemma noin pitäisi käyttäytyä.

Testattiin samalla vapaata tiputusta ilman Jormaa ja toden totta, makuulla se tiputtaa kovaa kyytiä, mutta istumaan noustessa tiputustahti hieman hidastuu, joten joku siellä painuu vähän kasaan. Suoni kuitenkin vetää, että ei se ihan tukkoon asti painu, mutta selvästi kuitenkin. En saanut lopullista selvyyttä, miten tieto tästä kirurgiselle sairaalalle välitetään, mutta jos ei nopeasti mitään ala kuulumaan, niin soittelen sinne itse. Pitäähän tuota nyt jotenkin tutkia.

Jutusteltiin myös lääkäreiden kanssa tulevasta leikkauksesta ja näillä tiedoilla vaikuttaisi, että naamasilppuri on edessä, eikä leikkauksen jättämistä pois pidetty todennäköisenä. Olin siitä toivoa pääni sisällä vähän elätellyt, että kun tuo patti on tuosta kadonnut, niin leikkausta ei välttämättä tarvittaisi. Aikataulutkin kuulemma aikaistuvat ja 5.11 olen TT-kuvissa, sekä magneetissa. Potilaskokous on 8.11, joten tuo plastiikkakirurgin tapaaminenkin voi kuulemma aikaistua.

TT-kuvat luonnollisesti jännittää, jos eivät suostu portin kautta varjoainetta annostelemaan, koska viimeksi annostelija runttasi varjoaineen sen verran vauhdilla, että suoni repesi ja se ei tunnu kivalta se. Eihän siihen tietenkään kuole, mutta en ainakaan vielä niin masokistiksi ole päässyt tulemaan, että vapaaehtoisesti ylimääräistä kipua haluaisi kokea. Ehkä se tosin näissä touhuissa olisi ihan suotavakin ominaisuus....

Muuten hoito jatkuu perinteisesti, eli maanantaina labrat ja tiistaina pikkuhoito. Nyt saamani hoito oli siis sama kuin ensimmäisellä kerralla, joten punaiset sytostaatit varmaankin vievät nyt nuo loputkin haituvat, mutta sehän meitä ei haittaa. Seuraava varsinainen hoito on 14.11, joten nyt vaan sitten jälleen toivutaan ja odotellaan kuvauksia. Alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan työltä tämä sairastaminen.


t. Madratios




keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Takuuseen meni

Hoidot saatiin polkaistua käyntiin ja odotin innolla ensimmäistä hoitoa hyväksi ja toimintavarmaksi mainostetun laskimoportin kautta. Periaatteeltaanhan tuo portti on loistava, koska erikoisneula tökätään keskelle porttia ja toimiva suoniyhteys on sen jälkeen käytössä. Joka piston jälkeen se kuitenkin varmistetaan tiputtamalla vähän suolaliuosta, että nähdään suonen vetävän ja sen jälkeen imaistaan vielä vähän ruiskulla, että nähdään tuleeko sitä verta vai ei. Pitäisi tulla, jos homma ok ja näin juuri se toimi itsellänikin. Alla vielä kuva kyseisestä härpäkkeestä.


Power Port laskimoportti

Kaikki näytti siis erittäin hyvältä ja jäin makoilemaan sängylle, sekä ihastelemaan uutta porttiani. Ensin annostelukoneeni Jorma ilmoitti yhdestä virtaushälytyksestä, mutta tottuneena syöpäläisenä pistin vain Jorman uudelleen käyntiin ja jatkoin makoilua. Kun ensimmäisen kerran nousin istumaan, antoi Jorma uuden hälytyksen, joka olikin tyypiltään painehälytys. Tätä en ollutkaan ennen nähnyt ja kutsuin hoitajan paikalle, joka vain starttasi laitteen jälleen. Tämän jälkeen joka kerta istumaan noustessani tai seisoessani, Jorma heittää painehälytyksen. Välillä niin, että ei suostu starttaamaan ennen kuin olen jälleen makuulla. Melkoisen rasittavaa.

Päätettiin kokeilla neulan tuikkaamista uudelleen, mutta se ei tuonut tilanteeseen muutosta. Suoniyhteys siis toimii, mutta jokin tuossa portissa prakaa, koska tuo hälytys on asentosidonnainen ja vika lienee siis tuossa kuvan power port -osassa, mutta se toki on vain arvaus. Nyt makoilen tässä sängyllä ja yritän ensin päättää taistelenko portin kanssa huomiseen, jolloin hoitoni jo loppuukin, vai asennutanko kanyylin. 

Lähete tästä lähtee kirurgiselle sairaalalle uudelleen, jossa tätä ruetaan tutkimaan ja veikkaanpa, että pääsen leikkauspöydälle piakkoin uudelleen. Ei se nyt niin kivaa ollut!

Yritän tässä samalla päättää miten tähän suhtauisi. Sellainen itkupotkuraivari kieltämättä kiehtoisi juuri nyt, mutta pitänee yrittää päästä siitäkin yli, koska eihän tälle jälleen kerran mitään mahda. Ehkä sekin, että odotukset olivat niin korkealla, vaikuttaa suhtautumiseen ja tekee siitä pään sisällä suuremman asian. Niin monet hyvät käyttäjäkokemukset olen lukenut ja kuullut, että automaattisesti ajattelin homman toimivan kuin ajatus. Hoitajatkaan eivät vastaavaa jatkuvaa ongelmaa ole nähnyt, joten it's good to be special!


t. Madratios







tiistai 23. lokakuuta 2012

Portti ok, maksa sanoo poks

Tänään oli aika tämän syöpärupeaman ensimmäiselle leikkaukselle ja saavuin aamulla klo. 7:30 kirurgisen sairaalan päiväkirurgian osastolle laskimoportin asennusta varten. Toiminta oli vähintäänkin ripeää ja heti saavuttuani vedin oikeaoppiset kuteet niskaan, jonka jälkeen anestesiahoitaja saapui hakemaan minut haastatteluun. Haastattelu oli yllättävän tarkka ja eritoten lääkeyliherkkyyteni primperanille ja kefexinille tuntui kiinnostavan. Lopuksi vielä stydit esilääkitykset opiaattitasoisen kipulääkkeen ja diapamin kera naamariin ja eikun hetkeksi odottelemaan lääkkeiden vaikutuksen alkamista.

Nopeasti alkoivat vaikuttaa ja minut ohjattiin leikkaussaliin, jossa leikkauksen tekevä anestesialääkäri sekä muu leikkausryhmä jo odottivat. Siellä odotti myös kapea leikkauspöytä, joka olikin aikaisemmista kokemuksistani poiketen lämmitetty. Aikaisemmin leikkauspöydät ovat siis omalla kohdallani olleet kylmiä, joten se hieman yllätti. Muutenhan leikkaushuone näyttää melko pelottavalta kaikkine laitteineen ja mittareineen. Minuunkin kiinniteltiin sydänkäyrää seuraavat vermeet, sekä mm. Jatkuva verenpaineenmittari. 

Leikkaava lääkäri olikin anestesialääkäri, eikä varsinaisesti kirurgi, kuten olin olettanut. Tai enhän minä tietenkään tarkasti tiedä, mitkä ovat oikeita termejä kenellekin, mutta yllätys sekin kuitenkin oli. Paljon oli kuitenkin kuulemma portteja asennellut. Samoin sain kuulla, että leikkaus tehdään paikallispuudutuksessa, kun olin olettanut sen olevan selkäydinversio. Eihän noin korkealla olevaa leikkauskohtaa tosiaankaan voi selkäytimen kautta puuduttaa tai hengitys loppuisi siihen paikkaan, joten paikallispuudutus olikin noin ajateltuna parempi vaihtoehto. Tämä leikkaava lääkäri oli siis miespuolinen ja puheliasta sorttia, jota pidin pelkästään hyvänä juttuna. Tuppisuu kirurgi olisi ollutkin tylsää seuraa. Turistiin siinä kaikenlaista muutakin ja hän myös kertoi minulle tarkkaan mitä tulisi tapahtumaan. Näytti jopa asennettavaa porttia, jotta saisin kuvan millainen klunssi minuun asennetaan.

En tiedä miksi, mutta leikkauspöydällä alan aina tärisemään. Se ei liity siihen, että minulla olisi kylmä, mutta joka kerta niin näyttää käyvän. Lääkärillä oli onneksi ässä hihassaan ja antoi minulle lääkettä, jota oli itse saanut samaan vaivaan ollessaan moottoripyöräonnettomuudessa. Se auttoikin välittömästi ja tunsin vajoavani lämpimään veteen, kuten tämä lääkäri lääkkeen vaikutusta kuvaili. Tärinä siis loppui siihen paikkaan ja hyvän olon tunne valtasi mielen. Sain lisäksi vielä suoneen muitakin droppeja, joten olo alkoi olla vähintäänkin hilpeän letkeä.

Tämän jälkeen minut pestiin pirtulla ja käärittiin liinoihin niin, että pääni oli tavallaan peiton alla. Sivulla oli pieni aukko, josta pystyin kommunikoimaan anestesiahoitajan kanssa ja vaikka happimaski oli koko ajan naamalla, niin kommunikointi onnistui silti hyvin.

Itse leikkaus alkoi paikallispuudutuksella, jossa tuikattiin ensin pintapiikit ja sen jälkeen syvälle menevät puudutteet. Jälkimmäisen kerrottiin sattuvan jonkin verran, mutta en kokenut sitä juurikaan minkäänlaisena kipuna. Ensimmäinen viilto sen sijaan aiheutti pistävän kivun, joten puudutetta tuikattiin vähän lisää. Sen jälkeen en tuntenut koko leikkauksen aikana mitään kipuja. Toki sen asennuksen tuntee ja hytkyyhän siinä koko kroppa, kun siellä operoidaan, mutta sehän on vain mielenkiintoista.

Siinä tuli koko leikkauksen ajan turistua hoitotiimin kanssa ja olin koko ajan kärryillä mitä tapahtuu. Toki olin aika voimakkaasti lääkittynä, joten liekö ollut osasyy puheripuliin. En kylläkään huomannut hoitotiimissä ärsyyntymistä, vaikka saatoin välillä vähän sekaviakin asioita jutustella...

Tuo laskimoportti asennettiin siis tuohon oikean solisluun alapuolelle ihon alle. Siitä menee letku muutamien senttien päähän sydämestä, jossa siis ilmeisesti on iso laskimo, jonne mennessään sytostaatit eivät pääse aiheuttamaan verisuoniongelmia. Jotenkin ne ilmeisesti laimenevat, kun niitä sinne tiputtelee. 

Leikkauksen jälkeen minusta otettiin vielä röntgen, josta näin itsekin miten se portti on minuun asennettu. Letku menee näköjään melko pitkän pätkän verisuonen sisällä ja sillä ehkäistään sen pois pulpahtamista. Röntgenistä myös tehtiin viimeinen varmistus, että asennus on onnistunut ja leikkaavan lääkärin sanoin tulos oli täydellinen. Kaikkiaan operaatio taisi vajaan tunnin ottaa ja astelin sairaalasta ulos puolenpäivän aikoihin. Kaveri tuli hakemaan ja sen jälkeen, kun hoitajat olivat hänet nähneet, pääsin lähtemään.

Minulla oli määrä olla tänään myös sytostaattihoito, mutta osastolle tullessani sain kuulla, että sitä siirretään portin asennuksen takia päivällä. Aloin kyselemään miksi näin, koska leikkauskertomuksessa luki, että siihen saisi jo tänään kamaa tykitellä. Erinäisten jatkoselvittelyjen jälkeen sain lopulta kuulla, että maksa-arvoni ovat korkealla ja se on syynä hoidon siirtämiseen.

Ärsyttää, että eilen juuri sain puhelimessa kuulla veriarvojeni olevan täysin ok. Siihen kun lisätään tuo sekoilu ja sähläily tietojen antamisen suhteen, niin jäi heti taas kuva, että nyt ei kerrota kaikkea. Kuten jo aikaisemmin kirjoittelin, niin potilaana sitä on aika todella herkällä korvalla hoitajien ja lääkärien reaktoiden suhteen ja tuollainen salamyhkäisyys suoraan sanottuna ärsyttää. Ja vaikka sen jälkeen kovasti vakuuteltiin, että reaktio on normaali ja kuuluu usein sytostaattihoitoihin, en voinut välttyä siltä vaikutelmalta, että jotain jätettiin vieläkin kertomatta. Kyseessä oli siis alat-arvo, joka oli lukemissa 142 viiterajojen maksimiarvon ollessa 70.

Oli miten oli, otetiin minulta lisänäytteitä ja hoito pyritään antamaan huomenna normaalisti. Vähän jäi ikävät fiilikset ja mielikuvitus alkoi laukkaamaan, mutta kaipa sitä sitten lisätesteistä saa jotain osviittaa. Huomenna siis jälleen osastolle ja uutta yritystä kehiin.


t. Madratios







lauantai 20. lokakuuta 2012

Teini-ikä palasi jälleen

Kieltämättä se aina välistä hieman turhauttaa, että juuri kun kuvittelet kaiken olevan ok, jostain putkahtaa uusi sivuvaikutus. Tai enhän minä tiedä, olenko vain jälleen taantunut yläasteen tasolle, kun naamani alkoi viime kirjoituksen jälkeen kukkia. Aivan kuten silloin teininä. Ja voihan tietysti olla niinkin, että kun ihonhoitoni on ollut luokkaa miehinen, niin nyt iho on ajatellut, että ei tätä enää kestä. Miehinen ihonhoito on toisaalta mitä hellävaraisinta, koska naamaahan nyt ei pestä ikinä, vaan homman hoitaa suihkussa päälaelta valuva vesi. Miehisestä ihonhoidosta huolimatta, tai juuri siitä johtuen, minulla ei siis kuitenkaan ole ollut iho-ongelmia teini-iän jälkeen, paitsi nyt taas.

Vaikka naama näyttääkin nyt entistäkin rumemmalta, kompensoinee tasaisen epätasaisesti harveneva pääni karvoitus huomion keskittymistä pois kasvoistani. Toisin kuin miestyyppisessä kaljuuntumisessa, on oma versioni alkanut sivuilta. Jos kaljuuntuminen menisi aina näin, olisi se takuulla siistimmän näköistä kuin perus kaljuuntuminen päälaelta alkaen. Tätä menoa minulla nimittäin on luonnon irokeesi.

Myös aikaisemmin mainitsemani nenäkarvat ovat selkeästi harventuneet, eivätkä siis näytä jatkavan kasvuaan, joten toiveeni näyttää toteutuneen. Sheiverit saavat siis levätä ja kerätä voimiaan. Toivottavasti karvat kuitenkin kasvaisivat takaisin, koska kieltämättä näytän aika rujolta laikukkaalla päälaella varustettuna, sekä ilman parransänkeä.

Tänään aion kuitenkin nauttia kaikesta tästä huolimatta pari olutta, koska olen nyt selvinnyt ilman temestaa pari vuorokautta ja näin ollen uskallan sen tehdä, ilman pelkoa päättömästä sekoilusta vailla muistikuvia, joista päihdelinkin sivuilta temestan ja alkoholin yhteisvaikutuksesta luin. Soitin vielä osastolle ja varmistin, että enhän varmasti kuole pariin oluseen ja kyllähän sieltä lupa moiselle haureudelle annettiin. Tosin varmistettiin kuitenkin, että enhän nyt sentään baariin ole lähdössä. Lupasin auliisti olla näin tekemättä.

Kaikki tämä tapahtuu siis illalla, jolloin on nörtteyden multihuipentuma, kun muutama frendi saapuu  pelaamaan kanssani NHL13 peliä. Kävin vielä poistamassa tukusta kahdeksan pussia kuivalihaa tätä illan eventtiä varten, joten puitteet on ainakin kunnossa.



t. Madratios

torstai 18. lokakuuta 2012

Hymyiletkö sä aina?

Kävin tänään päivällä samassa lähikaupassa, mistä tasaisin väliajoin käydään ruokaa hakemassa. Yllätyin hieman, kun kassaneidin spontaani small talk alkoi kysymyksellä - hymyiletkö sä aina? Sen kummempia ajattelematta vastasin, että kyllä mä aika usein hymyilen. Saman kysymyksen olen kuullut kaupan kassalta kerran aikaisemminkin, tosin eri kaupan, joten varmaankin ainakin kaupassa ollessain siis hymyilen. En mä nyt mikään tekopirteä köyhän miehen Marco Bjurström ole, mutta en toisaalta valtaosaa ajastani mökötäkään.

Tapasin tänään vanhaa tuttua, jonka kanssa ollaan muutama vuosi takaperin ajettu moottorisoidulla kulkineilla keskenään kilpaa. Kävin testikuuntelemassa hifivehkeitään verrokkina omalle uudelle laitteistolle ja turistiin siinä samassa pari tuntia erinäisistä aiheista. Hyvät keskustelut oli ja paria asiaa jäin pohtimaan.

Yksi puheenaihe oli elämässä tehdyt valinnat ja niiden merkitys erityisesti tällaisessa tilanteessa. En tiedä miksi, mutta mä olen aina ollut jotenkin kapinallinen ja tehnyt valintoja täysin itsekkäästi, enkä siis lähipiiriä tyydyttääkseni. Jos joku on vielä sattunut kyseenalaistamaan valinnan järkevyyden, niin olen saanut siitä oikein lisäpuhtia toteuttaa se. Yksi tällainen valinta on varmasti tuo moottoriurheilu, johon kieltämättä upposi melkoinen summa rahaa ja joka sisälsi melkoisesti riskejä, mutta toisaalta sain siitä jotain rahassa mittaamatonta. Muistoja ja fiiliksiä.

Valotan tässä hieman luonnettani, joka on melko impulsiivinen ja taipuvainen kokeiluihin. Saan voimakasta tyydystä paineen alla toimimisesta sekä jännityksestä. Kaikista harrastamistani lajeista kyseinen moottoriurheilu on tuonut eniten juuri niitä fiiliksiä. Se tunne, kun laittaa kypärän päähän ja ampaisee radalle on jotain sanoin kuvaamatonta. Sillä hetkellä kaikki maallinen murehtiminen unohtuu ja elämä on siitä hetkestä eteenpäin täydellistä hetkessä elämistä ja osin jopa selviytymiskamppailua. Keskittymisen on oltava sataprosenttista, sillä yli 200km/h kiitävän moottoripyörän ohjastamisessa mutkaisella radalla ei ajatusviiveitä kannata itselleen synnyttää.

Jotenkin sitä on tullut usein tarrattua kiinni tarjottuihin mahdollisuuksiin ja kokeiltua kaikenmoista trampoliinihyppelystä judoon. Ja vaikka tässä tuskin mitään lopullista on tapahtumassa, niin erityisen kiva niitä on juuri tällä hetkellä muistella. Myös suuren korporaatiomaailman vaihtaminen pieneen startupiin lämmittää juuri nyt mieltä ja olen tyytyväinen tekemääni ratkaisuun, vaikka raskas kevät olikin. En tiedä miksi, mutta jotenkin juuri tällä hetkellä se tuo tyydytystä, että on kokeillut ja kokenut monia asioita.

Aion jatkossakin kokeilla kaikkea itseäni kiinnostavaa ja tuntea mielihyvää siitä, että teen rohkeita ratkaisuja. Tehkää tekin.

Syöpärintamalla ei varsinaisesti ole uutta kerrottavaa. Olo jatkuu hyvänä ja seuraava hoito + leikkaus häämöttää tulevana tiistaina. Ehkä jo hieman alkaa jopa jännittää, koska en ikinä ole selkäydinpuudutusta saanut ja sellainen on tiistaina luvassa. Leikelty minua kylläkin on, mutta aina nukutuksessa. Sain onneksi serkultani kuulla, että kyseinen puudutus ei tunnu miltään, joten se auttoi hieman jännitykseen. Leikkaus on aamulla klo. 7:30 ja sieltä menen suoraan kolmanteen hoitoon. Kuulemma puolen päivän aikoihin pääsisin jo kirurgiselta osastolta pois ja kyydinkin sain jo hommattua, joten nyt vaan odotellaan tätä lomajakson loppua. Taas.


maanantai 15. lokakuuta 2012

Syöpää mä sairastan

Toipumisjakso on mennyt siinä mielessä mukavasti, että olo on ollut koko ajan hyvä. Lääkkeitä on koko ajan suunnitelman mukaan vähennetty ja sekään ei ole huonoa oloa tuonut. Ruokahalu on jatkunut hyvänä ja limakalvotkin ovat pysyneet sheipissä. Huomasin oikein pohtivani, että miltä tämä nyt sitten loppuviimein edes tuntuukaan, syövän sairastaminen siis.

Jos tuota olisi minulta kysytty ennen diagnoosia, olisi vastaukseni ollut varmasti erilainen kuin mitä nyt ajattelen. Nyt nimittäin tuntuu, että sairastaminen ei tunnu oikein miltään. Okei, no mitä nyt vähän karvat epämääräisesti katoaa ja väsyttää normaalia enemmän, mutta muuten olo tuntuu normaalilta. Ainakin tällä hetkellä.

Aikaisemmin olisin varmasti nähnyt sairastamisen jotenkin masentavan kokonaisvaltaisena ja vaikka tokihan tämä kokonaisvaltaista on, niin ei sitä osaa kuitenkaan masentavana asiana nähdä, enää. Jotenkin sitä ihminen vaan sopeutuu vallitsevaan tilanteeseen ja tästä sairastamisesta on tullut arkea. Moneen asiaan sitä näköjään tottuu.

Olotila on siis tällä hetkellä niin lähellä normaalia kuin se nyt vain voi olla. Pystyn syömään normaalisti, jaksan tehdä asioita lähes normaalisti ja arkielämästä minut erottaa vain se, että olen sairaslomalla. Töitä kuitenkin olen hieman tehnyt sen puitteissa, mikä järkevää on ollut tai miten on jaksanut. En siksi, että haluaisin olla kunnollinen veronmaksaja vaan siksi, että se pitää aivot käynnissä.

Jos työni olisi yhdestä paikasta suorittamista, esimerkiksi klo. 8-16 tietokoneelta tehtävää hommaa, niin tässä tilanteessa töitä voisi periaatteessa varmasti tehdäkin lähes täydellä teholla. Mutta kun ei ole. Oma työni edellyttäisi paljon liikkumista, asioiden etukäteen sopimista ja sovittujen aikataulujen noudattamista. Ehkä tuo onkin se suurin ero normaalielämään. Asioita ei voi kauhean pitkälle suunnitella, koska aina on otettava muuttuvat tekijät huomioon. Voi tulla huono olo, voi tulla kipeäksi, voi tulla periaatteessa mitä vaan. Ei välttämättä tule, mutta voi tulla ja se on silloin suunnitelmissa huomioitava.

Jälleen olen pitänyt sosiaalista puolta yllä ja nähnyt ihmisiä normaaliin tahtiin. Se on todellinen henkireikä, että ei tarvitse yksin neljän seinän sisällä asioita pohtia, vaikkakin ei sitä enää ystävienkään kanssa niin paljoa tästä sairaudesta jaksa turista.

Tällä viikolla iski tekniikan miehelle kova kodintekniikan kuume, joka taitaa tulla kalliiksi. Vaihtolistalle päätyivät TV ja sen ympärillä olevat laitteet. Syykin on varmasti mitä syvällisin - laitteiden ikä ja ulkonäkö. Paremmin sisustukseen sopivat on saatava.

Sellaista se on tämä syövän sairastaminen.


t. Madratios

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Alaselkä sanoo poks

Eilen letkuissa ollessani kysäisin ohimennen korkealla olleista leukosyyteistäni, jotka ymmärrykseni mukaan liittyvät veren valkosoluihin. Omat arvoni olivat reilusti yli viiterajojen maksimin, noin 2,5 kertaiset. Lääkärikin sattui kuulemaan keskustelun ja kommentoi ympäripyöreästi, että sinänsä se ei ole vaarallista, mutta kyseli kuitenkin kipeästä alaselästä ja pakaroista. Ei niissä vielä siinä vaiheessa kipuja ollut, joten vastasin etten ole mitään oireita huomannut.

Minulle selitettiin, että arvoni eivät olekaan laskeneet, vaikka niin oletettiin tapahtuvan ja nyt piikittämi Zarzio nostaa ne korkealle. Kysyinkin, että pitäisikö minun sitten jättää viimeinen piikki viiden piikin sarjasta pois, mutta se ei kuulemma ollut tarpeellista. Lääkäri sanoi, että rankat hoidot ovat edessä ja Zarziot on suunniteltu pidemmällä aikavälillä hoitoja ajatellen. Selvä, mitäpä sitä tekniikan mies lääkäriä kyseenalaistamaan.

En tiedä tuliko alaselkä illalla kipeäksi tuon keskustelun johdosta vai korkealla olevista leukosyyteistä, mutta kipeäksi se kuitenkin tuli. Todella kipeäksi. Vähän yli vuosi takaperin, kun oli lautailemassa pidemmän pätkän tuolla Euroopassa, niin silloin alaselkäni kipeytyi viidennen laskupäivän jälkeen elämässäni ensimmäistä kertaa niin, että jalat lähtivät alta. Tämä kipu oli samassa kohtaa, mutta erilaista ja jollain tapaa inhottavampaa. Jotenkin luuperäistä. Sellainen jatkuva pakotus, jonka johdosta joutui luikertelemaan. Seisaaltaan oli paras ja kävinkin ottamassa noin tunnin suihkun, kun muutakaan en keksinyt.

Unta sain lopulta hetkisen kiemurtelun jälkeen, joten ei tästä uudesta sivuvaikutuksesta vielä sen suurempaa draamaa päässyt muodostumaan. Sen verran kuitenkin oli epämukava olotila, että toivottavasti ei tänä iltana toistuisi. Sitä ehkä edesauttaa tämänpäiväisen viimeisen piikin mokaaminen niin, että luulin jo ruiskuttaneeni kaikki, kun vedin neulan ulos ja loput nesteet valuivatkin sitten pitkin mahaa. Kyllä sitä näköjään osaa, kun oikein keskittyy.


t. Madratios

tiistai 9. lokakuuta 2012

Pikkuhoito

Tänään oli taas se päivä, kun kävin saamassa minipullon sytostaatteja toisen hoidon jatkeeksi. Tulin havainnoineeksi siinä potilastoimistoon vuoronumerolla jonottaessani, että ei se edes syöpä saa kaikkia ihmisiä relaamaan. Sen verran monta ihmistä siinä oman syöpänsä kanssa tunki luukulle ilman vuoronumeroa ja kaikilla yhtä tärkeä ja kiireinen ilme kasvoillaan - mun syöpä on tärkeempi kuin sun syöpä. Urpot - ajattelin ja jatkoin odottelua. En kokenut, että jaksaisin aloittaa väittelyä aiheesta syöpäosaston odotusaulassa ja ehkä se olisi ollut hieman koomistakin. Ei ainakaan katu-uskottavaa. Relatkaa hei, teil on syöpä, ei tarvii enää spennaa. On varmasti aikaa, eikä taksissakaan rullaa kuin omavastuu.

Pienestä päänsisäisestä ärtymyksestäni toivuttuani, pääsin kuitenkin luukulle ja lopulta osastolle odottelemaan. Odottelua siellä olikin luvassa, koska oli department tällä kertaa täynnä ja minunkin tiputus annettiin käytävällä, osaston päivähuoneessa. Tunnin siinä odottelin ja katselin, millaista ohjelmaa rakkaat kansallispukuiset kanssaeläjämme järjestivät. Tai siis lähinnä polvenkorkuinen sellainen, joka ilmeisesti äitinsä kanssa oli jotain tuttuaan kyseisessä tilassa odottelemassa. Hyvin oli koulutettu laittamaan tietokoneesta äänet täysille ja muutenkin uhmaikäisen lapsen tavoin käyttämään monikanavaista arsenaalia huomion hakemiseksi. Laitoin kuulokkeista musiikkia vähän kovemmalle ja ignoorasin ympärillä tapahtuvan sekoilun. Olen takuulla ollut vähintäään yhtä ärsyttävä naskali.

Samassa tilassa oli myös kiinalainen pariskunta, joista mies oli saamassa hoitoa ja nainen viimeisillään raskaana. Käsitin hoitajien puheista, että eivät oikein englantiakaan puhu, joten pienoinen on kielimuuri hoitojen suhteen. Äkkiseltään kuulostaisi aika hurjalta tilanteelta olla Kiinassa, ymmärtämättä paikallista kieltä ja saada samalla syöpähoitoja. Eiköhän heillä kuitenkin joku paikallinen kontakti ole, jonka turvin hoitoon ovat ylipäätään päässeet ja saavat muutenkin asiansa hoidettua. Vaihdettiin siinä sitten hymyilevät katseet ja moikkaukset, kun tuo kiina ei itseltä ihan vielä täysin suju.

Oma hoito menikin taas nopeasti ja minipullo onkin ainoastaan sellainen vartin juttu. Siihen minipullot suolanesteitä ennen ja jälkeen -sytostaattien ja kaikkineen tiputus kestää vähän yli puoli tuntia. Odotteluineen olin ulos sairaalasta alle parin tunnin, joten ei tuota pitkäksi sessioksi voi mitenkään kutsua.

Hoidon jälkeen olo oli pirteä ja aktiivinen. Siivosin kämpän, tein duunijuttuja useamman tunnin ja kävin vielä kukkia avopuolisolle, jolla on tänään syntymäpäivä. Kukkia ojentaessani lauloin vakaalla viskibassollani onnittelulaulut, joten reaktio oli taattu. Myötähäpeä laulusta ja aito ilo kukista. Mainittakoon, että lauluääneni ei todellakaan se seksikkäin studioääni ole, vaikka itse tietysti niin haluankin ajatella. No, ajatushan se on tärkein.


t. Madratios


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Uuteen nousuun

Tämä sairastaminenhan on jopa jännittävää, kun ei näköjään koskaan voi tietää, millaisen olon sytostaatit saa aikaan. Ainahan tämä jälkikäteen tosin tuntuu vähän siltä, että sellainen pomppupallo olisi laitettu viikoksi tuonne sisuksiin pommittamaan täydellä teholla ja että toipumisjakso vietetään 5000m korkeanpaikanleirillä. Olo on siis hyvinkin "kulutettu"ja jotenkin raskas. Ei ainakaan raikas ja kevyt.

Ehkä se jännittävyys liittyy enemmänkin noihin muihin sivuvaikutuksiin, jotka tämänkertaisen melko kammottavan osasto-olemisen jälkeen, ovat olleet taas uudenlaisia. En nimittäin voi olla ajattelematta ruokaa ja mielikuvissani ovat monet kokemani kulinaariset elämykset, vieläpä hyvin voimakkaina. Maut tulevat siis mieleen erittäin vahvoina. 

Tämä johti siihen, että eilen osastolta päästyäni oli heti saatava sushia. Ei ollut vaihtoehtoja, sillä niin voimakkaana oli mielessä lohinigirit, makirullat ja suurin herkku: beef sashimi. Vähän jännitti mennä syömään, että miltähän se oikeasti sitten maistuu ja tuntuu, mutta sehän maistui mielettömän hyvälle! Illalla ahmin vielä makkaraperunat, kuten aikaisemmin siis lupasin ja jäin odottelemaan mahan reaktioita. Maha ei kuitenkaan reagoinut, joten siellä pysyivät. Olin jotenkin yllättynyt, että ruoka upposi hyvin, eikä aiheuttanut sen kummempia jälkioireita. Äskeisessä puhelinkeskustelussa vilahti myös pulla, joka jäi takaraivoon niin pahasti pyörimään, että varmaan on pitko jostain vielä tänään poistettava.

Uusi sivuvaikutus on myös käsien, erityisesti kyynärvarsien puutuminen. Olen saanut kyynärvarsiin hieman hermostollisia vaurioita erään pitkäaikaisen, jo lopettamani harrastukseni parissa, jonka johdosta käteni normaalistikin puutuvat melko herkkään, jos esimerkiksi lepuutan niitä tuolin käsinojilla. Nyt ne kuitenkin puutuvat todella herkkään, samoin jalat. Myös sormenpäät tuntuvat satunnaisesti pistelevän. Ne eivät käytännössä vaikuta arkeen mitenkään, mutta yöllä kyllä katoavat raajavalikoimista kovinkin herkästi. Tiedätte tunteen, kun herää säikähtäen läiskäistessään itseään naamaan omalla kädellä, joka on puutunut tunnottomaksi. Näistäkin mahdollisista sivuvaikutuksista luin, että sytostaatit voivat yksilöllisesti aiheuttaa, mutta taitaa iskeä kaikki kautta linjan. On joo yksilöllisiä, saat kaikki :)

Kotiin tullessa minua odotti noin kymmeniisen kirjettä Helsingin kaupungilta, joista puolet oli laskuja ja puolet jotain muita juttuja. Ainakin Plastiikkakirurgin tapaamistani oli siirretty neljällä päivällä eteenpäin ja olin saanut ohjeet päiväkirurgiselle poliklinikalle saapumiseksi portin asennusta varten.

Hommat jatkuu huomenna labrakokeilla ja heti tiistaina saan taas yhden pullon sytostaatteja. Siitä onkin sitten toipumisjakso, jonka päätteeksi tulee portin asennus ja samana päivänä alkava kolmas hoito. Minulle on vielä hieman epäselvää, miten aikovat sen hoitaa, mutta senhän näkee sitten.

Tällä kertaa sain myös vinon pinon reseptejä mukaan, joten apteekista tarttui mukaan ihan kunnon pussillinen karkkeja. Niitäpä tässä voikin nyt laskeskella ja tulkita tuota lääkekorttia, että mitä sitä otetaan mihinkin aikaan.



t. Madratios




perjantai 5. lokakuuta 2012

Vielä jaksaa

Täällä sitä ollaan vieläkin ja mahdollisesti huomiseen menee, jos jotain yllättävää ei olotilassa tapahdu. Loppunesteytykset kestävät tuonne klo. 20 pintaan ja tänäänkin saisin varmasti kotiin lähteä, jos jotain alkaisi kroppaan uppoamaankin. Eipä vaan uppoa, paitsi äsken ihme ja kumma jäätelö meni alas.

Kieltämättä todella epämiellyttävä olotila tämä jatkuva pahoinvointi. Vie jotenkin parhaan terän pois henkisestikin, kun mahassa koko ajan velloo. Nyt toisaalta olen saanut levättyä erittäin hyvin, mutta vastaavasti ruoka ei oiken ole uponnut. Outoa tämä on siksikin, että vieläkin harmittaa lounaaksi ollut lasagne, jota en saanut uppoamaan, mutta jota himoitsin todella paljon! Samoin käyn mielikuvaharjoittelua, miten käyn poistamassa Jaskan grilliltä makkaraperunat välittömästi kunhan sisällä pysyvät. Sen lupaan.

Samaan aikaan maito ja kahvi ovat kuvotuksen lähteinä ykkösiä. En edes halua haistaa kumpaakaan. Samoin ulostulevien nesteiden mittaaminen on jokseenkin haastava paikka, eikä yökkärefleksiltä ole helppo siinä tilanteessa välttyä. Onneksi niiden mittailu loppuu parin tunnin sisään.

Pahoinvonnin estolääkkeet ollaan vedetty likimain tappiin, mutta en ole huomannut niiden juurikaan vaikuttavan suuntaan tai toiseen. Hikka yrittää puskea vähän väliä päälle ja sen saa pysymään poissa, kun lopettaa hengittämisen. Vähäksi aikaa siis, ei kokonaan.

Meni ensimmäistä kertaa tiputuksetkin suonen ohi, kun tuo viimeisimmän kanyylisodan tuotos meni pettämään. Se kyllä vähän nipistää ja turvottaa kättä. Onneksi ei olleet sytostaatteja, mitä sinne kudokseen meni, niin ei tarvinnut sen kummempiin toimenpiteisiin ryhtyä. Sattuivat olemaan näitä loppunesteytyksiä, mitkä sinne suhahti. Nyt on jo kanyyli taas eri paikassa kiinni ja viimeistä pulloa tältä hoitokerralta viedään. Eli vahvasti voiton puolella on tämä hoitokerta!

Aika raskaalta on tämä setti tuntunut kaikkineen ja täytyy ihan avoimesti toivoa, että olisi seuraavat kerrat helpompia. Toivottavasti alkaa ruoka nopeasti uppoamaan, niin eiköhän se olokin tästä sitten parane.


t. Madratios





torstai 4. lokakuuta 2012

Vellova kolmas päivä

Vihdoin meni ihan nukkumiseksi koko homma, kun puolenyön aikoihin simahdin tähän läppärin viereen toinen jalka lattiaa vasten. Satunnaisia heräämisiä yöllä vessakäyntien ja sytostaattipussien vaihtojen myötä. Hoitajat oli käyneet katsomassa, etten tipahda sängystä, kun tähän reunalle shimahdin, mutta tästä tismalleen samasta asennosta aamulla heräsin. Herättyäni tosin tuli jälleen huono olo, joten se ei mitenkään mukavaa ollut. Aamulääkkeet naamariin ja vähän helpotti, mutta aamiaiseen en koskenut.

Hemmetin puhelinoperaattori aiheutti vielä ylimääräistä päänvaivaa, kun ilmoitti nyt yhtäkkiä, että rajoittamatonta tiedonsiirtoani olisi tältä kuulta enää 20% jäljellä. Eihän se nyt passaa, kun tammikuusta asti tuota täysillä nopeuksilla olen täysin ongelmitta käyttänyt ja soitto asiakaspalveluun sinänsä korjasi tilanteen, mutta jätti epäilyksen siitä, että olisivat sopimustamme itsestään muuttaneet. Pitää tutustua tarkemmin sitten, kunhan taas jaksaa, mutta nyt sentään saa surffailla ihan 3G:llä.

Keskustelin eilen puhelimessa äitini kanssa, joka innostui etsimään minulle hikanparannuskeinoja. Näitä suosittuja kansankeinoja, joita hyvin moninaisia tuntuu löytyvän. Siinä vaiheessa hikka oli jatkunut useamman tunnin jo, joten ajattelin jotain keinoa kokeilla. Valitsin sellaisen, jossa otan etu -ja keskisormella kiinni kurkustani kevyesti painaen siitä kohtaa, missä solisluut kääntyvät kurkkuun päin ja muodostavat ikään kuin u:n muotoisen kuvion. Siitä vaan sormet kiinni, puristusta ja nielaisu. Hetken siinä odottelin, mutta sehän perhana toimi! Kerrasta vielä, eikä ole ainakaan vielä palannut.

Sytostaatit saattavat siis joskus aiheuttaa myös kivuliasta hikkaa ja tapasinkin täällä osastolla vihdoin toisen sarkoomapotilaan, jolla edellisessä hoidossa oli kestänyt hikka lähes koko hoidon ajan. Oma huumori tuskin olisi tuohon riittänyt, mutta onneksi se nyt ainakin tällä hetkellä on poissa, hikka siis.

16-vuotias on tuo toinen sarkoomapotilas ja istuskeltiin parin tunnin verran tässä minun huoneessa ja turistiin eri aiheista. Olin yllättynyt, miten skarpin oloinen nuoriherra kyseessä oli ja tuntui olevan sinut tilanteensa kanssa, kuten minäkin. Vähän pidemmällä on hoidoissaan on kuin minä ja oma sarkoomansa on lapaluussa. En ole oikein perillä, miten paljon nämä pehmytkudoksessa ja luussa olevat sarkoomat toisistaan eroavat, mutta ainakin tämä hoitokerta meillä tuntuu olevan samanlainen. Kiva kuitenkin vihdoin jutustella jonkun saman taudin omaavan henkilön kanssa.

Jos tästä saisi vielä vähän virtaa koneeseen, niin voisi taas yrittää tehdä vähän työjuttuja, mutta kyllä tämä vellova olotila hiukan niitä jarruttaa.

Faijakin pamahti tänne pitämään seuraa, joten jospa sitä yrittäisi vähän piristyä ja saada jotain puheenkaltaista tuotettua.


t. Madratios


keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kanyylisota

Onneksi sain kuulla portin asennuspäivän, joka on muistaakseni 23.10, koska pahoinvoinnin ja kaksi tuntia kestäneen hikan(!) jälkeen, meni eilen asennettu kanyyli hiukan tukkoon ja uusi päätettiin laittaa kehiin. Uudelle tietenkin alkoi olla haastavaa löytää paikkaa ja jälleen ensimmäinen yritys meni huti. Siihen loppui hoitajan usko ja kävi hakemassa uskovaisemman tilalle, joka piikittikin punaisten asennusjälkien saattelemana sen nyt tuonne vasemman käden sisäpuolelle, josta löysi hyväkuntoisia suonia.

Oikea käsi on tällä hetkellä lappujen peitossa, kun sinne on nyt parit kanyylit yritetty asentaa ja lakanat on veressä, kun kolmas meni suoneen niin nätisti, että päätti ilotipat tirauttaa. Kädessäkin on asennusjälkiä, mutta menipä lopulta suoneen, vaikka varsin inhottavassa paikassa onkin. Kestäpä nyt sitten vähän pidempään, jookos?

Kanyylin piikittäminen ei varsinaisesti tuota kovaa kipua, mutta sellaista ikävää kuitenkin. Kun se letku on sinne suoneen saatu, niin sitten testataan liitoksen toimivuus. Se alkaa kirvelemään, jos testiliemet ei menekään suoneen, vaan näennäisesti onnistuneen näköinen asennus on vaikkapa puhkaissut suonen. Potilaana sinun tutee silloin kertoa, että nyt vähän nipistää ja hoitajakin näkee kyllä myös, miten hyvin suoni lähtee vetämään.

Olkoon tämä nyt sitten Kanyylisota, tai mikä ikinä, mutta kohtuullisen ärsyttävää on. Tämä on kuitenkin vasta toinen hoitokerta niin mietin, että mahtaisi olla koomista siellä viidennellä hoitokerralla etsiä niitä toimivia suonia ympäri kroppaa.

Olin kesällä melkoisen hurjissa hääjuhlissa vieraana ja siellä tapasin sulhasen vanhan kaverin, jonka kanssa olivat vaihto-oppilaana jossain päin maailmaa olleet. Perusräpit yleensä on kysellä mitä on jo keretty lokaalilla kielellä herralle opettaa ja se oli: "Ensin se sattuu, sitten siihen tottuu". Oletan, että oli varmasti kerrottu kanyylin asennuksesta hänelle...

Kirjoittamisen päätteksi tämä rasittavan aktiivisesti toimiva hikka päätti palata, joten ei tule tylsä ilta taaskaan.


t. Madratios

Pahoinvointia ja hikottelua

Tämä hoito on selkeästi rankempi kuin viimeksi saamani. Pahoinvointi iski jo ensimmäisenä iltana, mutta vieläkin sain pidettyä syödyt jutut mahan uumenissa. Uusi yllätys oli, että nyt samat lääkkeet, mitkä vielä ennen tätä hoitoa olivat loistavasti toimineet, eivät tuoneetkaan muutosta olotilaan. Aamuinen esilääkitys auttoi kylläkin jonkun verran tänään, mutta saas nähdä mitä ne illalla mulle keksii antaa. Ilmiö selittynee sillä, että nyt on eri sytostaatit kierrossa, joten kroppakin voi niihin eri tavoin reagoida.

Mä oon kehittynyt nukkumisen suhteen täällä sairaalassa, vaikka mahassa velloikin. Himassa nukun toki kuin tukki, jopa vähän liiankin sikeästi, mutta täällä menee jotenkin pasmat sekaisin. Sain kuitenkin kolme parin tunnin pätkää vedettyä sikeitä, joten eiköhän se piisaa tälle päivälle. Nukkumista rajoittaa muiden juttujen lisäksi tuo jatkuva tippa, jonka takia vessassa saa ravata melkoisen usein. Plussaa kuitenkin, että tälläkin kerralla olen välttynyt nesteenpoistolääkkeiltä, eli nestetasapainon säätely tuntuu luonnostaan toimivan.

Uutena juttuna tälle kerralle tuli virtsan pH-mittaus, jonka tietysti tein ensimmäisen vuorokauden ajan väärin + unohdin katsoa virtsan veriarvot. Mä olen kyllä sitä mieltä, että tässä mun suurpiirteisyydessäkin olis varmaan hiukan hiomisen varaa, koska joskus mun on äärimmäisen hankala keskittyä yksityiskohtiin. Nyt olen sitten napsinut jotain pH-arvoa parantavia tabletteja, jotka ovat muuten raivostuttavan isoja nieltäväksi. Varsinkin, jos on vähän huono olo. Pitää skarpata tuon pH:n mittauksen kanssa, että ei tule turhaan nieleskeltyä noita megatabuja. Luulen kyllä, että mun oma mittaustapa ei niin paljoa mittaustulokseen ole vaikuttanut. Tai ainakin niin pähkäilin.

Selvittelin tuossa kelajututkin ja sairauspäivärahahakemus on nyt ajallaan sisällä. Ilokseni huomasin, että Kela käyttää laskennan perusteena vuoden 2010 verotietoja, joka omalta osaltani on varsin positiivinen juttu, koska näin startupin alkuvaiheessa on tuo leipä ollut melkoisen kapea. Jos tuo nyt menee, kuten luulen sen menevän, niin tulevat kolmesataa päivää selvitään rahallisesti ihan hienosti. Ei nyt kuitenkaan kannata kateellinen olla, koska ei tällä vieläkään nettoa :)

Pari duunipuheluakin otin täältä letkujen keskeltä, mutta toiseen en yhteyttä saanut ja toiseen sovin jatkoaktiviteetit perjantaille. Jos sitä vielä tänään taikoisi firman myyntiesitteen parempaan uskoon ja jatkaisi huomenna. Puhelut taisi olla siinä, jos tämä juuri alkanut varsin raju hikka ei tajua hellittää. Ei se tämäkään näin kevyesti huonovointisena kauhean miellyttävältä tunnu ja jotain lääkinnällistä apua tähänkin lupailtiin. Toivottavasti se auttaa.


t. Madratios

tiistai 2. lokakuuta 2012

Osastolla taas

Tällä kertaa osastolle saapumisessa ei ollut draamaa huonetoverien suhteen, koska sain oman yksiön käyttööni. Aika letkeetä! Muutenhan tämä menee jo rutiinilla, eli huone haltuun, painon mittaus, verenpaineet ja sitten vielä sormenpäästä happiarvo. Siihen päälle hyvät setit pahoinvoinnin estolääkkeitä, sairaalakuteet niskaan, kanyyli kiinni ja nesteytykset päälle. Siinä ei kauaa nokka tuhise, kun on aineet jo kierrossa. Do your thing, please!

Täällä sitä ollaan nyt ilmeisesti perjantaihin saakka sitten. Toivottavasti ei tule ketään ehdottomasti yksiötä tarvitsevaa, niin saisin pitää tämän itselläni, koska on nimittäin oma wc ja suihkukin käytössä. Tosin suihkusta taitaa olla turha haaveilla, koska ympärivuorokautiset tiputukset on perjantaihin asti päällä ja luulen, että Jorma ei vedestä tykkää (kts. It's on - day 1).

Kanyyli laitettiin oikeaan käteen kiinni, joten nyt ne nuokin suonet sitten uhrataan sytostaateille. Tosin tällä kertaa on eri aineet kierrossa, joten eihän sitä vielä tiedä, että aiheuttaako nämä samanlaisia suonioireita. Toivottavasti ei.

Portin asennuksesta kuulin, että toivottavasti tapahtuu lokakuun aikana. Lähetteeni osui ikävään väliin, koska noiden laskimoporttien asennuspaikka on juuri vaihdettu tänne Meilahteen ja täällä niitä asennellaan ilmeisesti vain perjantaisin. Varmaan toimipaikan vaihdosta jotain ylimääräistä hässäkkää muutenkin aiheutuu, niin tuskin jonokaan ihan samanlaista tahtia purkautuu.

Lääkäri kävi tutkimassa ja kaulalta löytyi joku patti, mutta se on hyvällä tuurilla jo aikaisemmin kuvissa näkynyt imusolmuke. Muistelen, että samasta klunssista otin jo aikaisemmin yhteyttä korvaklinikalle, siis silloin samana päivänä, kun sain kuulla Sarkoomaa sairastavani. Kuvissakin näkyy kaulan normaalikokoisia imusolmukkeita, joten ehkä tämä lääkäri ei vain aikaisemmin ollut kaulaani tutkinut. Sama lääkäri on siis kuin aikaisemminkin, mutta muistelen ettei ole kaulaani sörkkinyt. Kyselin, että olisiko tämänkaltainen "sula toisaalta, kasva toisaalle" tyypillistä Sarkoomalle ja onhan se kuulemma. Blaah. Noh, en nyt jaksa murehtia ja kyllä ne mulle sitten kertoovat, jos tuostakin pitää koepaloja ottaa.

Tästä se taas lähtee ja fiilis katossa. Saan onneksi HBO:n huippusarjan The Wire tänne katseltavaksi, joten eiköhän tuo aikakin tässä kulu. Töitäkin olisi vähän tehtävänä ja juuri opettelin syömään vasurina. Ei ollut helppoa...


t. Madratios



maanantai 1. lokakuuta 2012

Kohti toista hoitoa

Ennen jokaista hoitokertaa on labrat, joissa ainakin tähän asti on otettu verta parin tuubin verran. Näin siis myös tänään, koska huomenna menen jälleen osastolle saamaan pitkän hoidon. Labrat on siis aina aamulla ja tulokset saa iltapäivästä. Kaikki arvot olivat jälleen loistavat, eli hoito pystytään toteuttamaan suunnitelman mukaan. En oikein tiedä mitä sieltä pitäisi paljastua, että sitä hoitoa ei voitaisi antaa, mutta ainakin leukosyytit, hemoglobiini ja tulehdusarvot sieltä katsellaan. Oli siinä vielä joku neljäskin arvo, jota en yllättäen juuri nyt muista. Pääasia, että kaikki on ok.

Nyt on menty ilman pahoinvoinnin estolääkitystä lauantaiaamusta saakka, joten onnistuihan sekin, kun vähän yrittää. Ei temestaa, ei zofrania. Tuskin sillä mitään väliä on, mutta kiva huomata, että tässä vaiheessa toipumusjaksoa pärjää ilmankin. Varsinkin temestan poisjättämisen huomaa pääkopassa kohtuullisen selvästikin ja ehkä jopa jollain tapaa alkaa myös ymmärtää, miksi lääkäri huolehtii sen riippuvuutta aiheuttavista ominaisuuksista. Sitä vähän kuin menee usvassa ja seesteisessä olotilassa, kun temestaa on koneessa potkimassa. Jotenkin on kirkkaampi olo ilman ja hieman sitä on hankala selittää, mutta henkilökohtaisesti pidän enemmän tästä "kirkkaasta" olotilasta.

Yritin myös olla kaukaa viisas ja kävin apteekista kyselemässä Zarziota, siis sitä ihon alle piikitettävää vastustuskyvyn lisääjää, mutta tämäkin yritys tuotti vesiperän. Viimeksikin se oli sieltä loppu, mutta nyt laitoin kamat tilaukseen ja ne odottavat siellä, kun pääsen hoidoista pois. Normihinnoilla yli tonnin maksava setti oli muuttunut uuden kelakortin myötä kolmen euron ostoksiksi. Ei ollut kallista.

Viikonloppu meni mukavan aktiivisesti ja tuli käytyä ihmisten ilmoilla useammankin kerran. Brunssillakin tuli pitkästä aikaa käytyä, mutta kokemus jäi hieman vajaaksi, koska enää ei oikein voi ahtaa itseään täyteen. Vaikka ilman laajamittaista pahoinvointia olen saanut ollakin, niin täyteen ahtamista ei maha siltikään kestä. Ei edes likimain. Normaalitilanteessa ähky on siedettävä olotila, joka menee pienellä levolla ohi, mutta nyt ei. Heti, jos alkaa menemään liian täyteen, niin se on huono olo ja saa hokea pään sisällä guusfrabaa ja ajatella kauniita asioita, että vellonta menisi ohi. Ei se ähky siis brunssin itsetarkoitus ole, mutta kun siellä on kaikenlaisia herkkuja, niin sitä helposti innostuu...

Tänään lähti koiratkin hoitoon, niin saa avopuolisokin vähän hengähtää minun ollessa sairaalassa. Kahdestaan on tietysti helppo jakaa lenkittämiskuormaa, mutta yksin ollessa lenkit kyllä täyttää tehokkaasti vapaa-ajan ja vaikka siihen on tottunutkin, niin pieni loma koirista ei pahaa tee. Ei tarvitse imuroidakaan joka päivä :) Vaikka hetihän niitä alkaa kaipaamaan, kun ei ole ketään heiluttamassa häntää kotiin tullessa.

Huomenna siis jatkuu hoidot ja nyt jo vähän jännittää, että mihin se kanyyli saadaan kiinni. Vasen käsi taitaa olla pois laskuista ja oikeakätisenä ei tunnu kauhean jännittävältä ajatukselta heilua montaa päivää kanyyli oikeassa kädessä kiinni. Tulisipa se portin asennus jo pian...


edit: korjattu otsikko, koska sain kuulla, että lyhyt hoito olikin vain ns. Jatkohoito ensimmäiselle ja tämä on nyt virallisesti toinen hoito.


t. Madratios