maanantai 26. elokuuta 2013

Ensimmäinen kontrolli

Nyt se on sitten koettu: ensimmäinen kontrolli. Lyhyt ja tehokas tapaaminen, jossa tapasin mulle uuden mieslääkärin. Vanhempi herrasmies, joka oli varustettu hyvillä kommunikointitaidoilla. Mukavaa vaihtelua, tuo kommunikaatiokyvykkyys siis.

Valkosoluja lukuunottamatta kaikki oli ok, mikä on tietysti loistava juttu. En niistä sen tarkemmin kysellyt, mutta kuulin muita reittejä, että valkosoluilla kestää pitkään palautua. Jos palautuvat koskaan. Onhan se luuydin aikamoisessa myllytyksessä yhdeksän kuukautta ollutkin. Näytöltä vilkaisin, että neutrofiilit olivat 1,5, joten ei ne nyt kauhean paljon rajan alle olleet. Alaraja on 1,6. Muut arvot olivat viiterajoissa, paitsi joku luujuttu, jonka epäiltiin johtuvan tuosta nilkkamurtumasta. Se arvo oli ylärajoilla, mutta en tosiaan muista mikä arvo se oli nimeltään.

Kiva yllätys oli se, että TT-kuvausta ei kontrollimetodina käytetä ollenkaan. Siitä saisi kumulatiivisesti niin isot annokset säteilyä ja se ei varsinaisesti mitään lisäarvoa mun tapauksessa tuo. Ei kyllä haittaa yhtään. Se varjoaineräpläily suoneen on niin hanurista.

Näin ollen kontrollisykli koostuu siis kahden kuukauden välein otettavasta keuhkokuvasta, sekä puolen vuoden välein tehtävästä pään magneettikuvauksesta, verikokeista ja lääkäritapaamisesta.

Eli kohtuullisen usein saa keuhkokuvissa ravata. Sille on ihan looginen syy ja se on se, että nopeasti havaitut keuhkometastaasit voidaan parantavasti leikkaushoidolla hoitaa. Ainakin teoriassa siis. Pään (paikallinen) ja keuhkojen lisäksi muualta ei kannata siis juurikaan seurata, koska niillä ei niin väliä ole. Siinä tapauksessa parantavaa hoitoa kun ei olisi enää tarjolla. Kannattaa siis edetä oireiden mukaan, jos sellaisia sattuisi tulemaan.

Noin sanottuna kuulostaa aika raa'alta, mutta tuon jo oikeastaan tiesinkin, joten mitään fiiliksiä se ei sinällään aiheuttanut. Raaka maailmahan tämä koko syöpähomma on, joten siihen on valitettavasti kerennyt jo tottua. Tai ehkä mun tapauksessa hyvä, että on kerennyt tottua.

Aikaisemmin mainitsemani posken turvotus kuuluu myös asiaan ja sekin voi kuulemma jatkua pitkäänkin. Sädehoidon sivuoireita. Sen lisäksi kehoitti varaamaan hammaslääkäriajan ja muutenkin pitämään säännöllistä hoitosuhdetta sinne suuntaan, ettei pääse kehkeytymään mitään esimerkiksi juurihoitoa vaativia tilanteita. Sädehoidon johdosta kun tietyt operaatiot ovat pannassa ja haavat hoitoalueella paranevat huonosti. Ja sädehoidetulla alueella olevat hampaat ovat siis alttiimpia reikiintymiselle, kuin normaalisti.

Lopuksi sanottiin vielä, että yhteydenottokynnys kannattaa pitää melko pienenä, jos mitä tahansa oireita ilmenee. Tarpeen mukaan tutkimuksia tehdään, ainakin minun tapauksessani, melko herkkään. Tuli oikein ohje, että työterveyspalveluita ei kannata juurikaan käyttää. Nam.

Kyllähän noista kielikuvista voi daijumpikin summailla, että ei tämä ihan läpihuutojuttu ole, vaikka nyt onkin homma kunnossa. Mun mielestä on kuitenkin tärkeää, että pää pysyy siinä moodissa, ettei tuollaisia aleta turhaan miettimään, vaikka reaalitilanteen ja faktat tietääkin.

Mun vankkumaton tavoite oli, että tuo oli se vuoden projekti ja sen jälkeen potilaan rooli jätetään taakse. Ainakin tähän asti se on hyvin onnistunut ja en näe, että miksi se ei onnistuisi jatkossakin. Ei vaan saa antaa itselleen tekosyitä. Se tuntuu mun kohdalla toimivan.

Kaikkiaan siis ihan maittava aloitus viikolle :)


t. Madratios

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kohti ensimmäistä kontrollia

Pitkästä aikaa kävin syöpäpolilla luovuttamassa verta. Ei tuntunut enää yhtään kotoisalta. Ei sitä tunne kuuluvansa sinne, kun on hiukset ja kulmakarvat ja kaikki.

Näin muutamia tuttuja naamojakin, mutta eivät reagoineet muhun mitenkään, joten eivät varmaan tunnistaneet. Ohimennen siis näin, joten ei me nyt toisiamme sentään tuijotettu. Ensin ajattelin, että käyn osastolla moikkaamassa ihmisiä, mutta sitten tulin järkiini.

Olin paikalla heti labran auetessa ja nyt on taas nistin käsi. Mustelma ja kipeä. En tiedä miksi, rutiinilla mä sitä painelin. Jotain siitä neulasysteemistä hajos, kun mun verta oli näytteenottopöydällä. Oli vähän kiirus töihin, niin päätin olla jäämättä selvittämään asiaa.

Käväisin vielä kolmiosairaalan puolella keuhkokuvissa ja siinäpä ne tutkimukset ensi viikon kontrollia varten olikin. Sinänsä ihan loogista, koska tutkimuksista olen ymmärtänyt, että yleisimmät uusiutumismestat ovat paikallinen tai keuhkot. Paikallinen uusiutuminen ei mun tapauksessa välttämättä kuvausta kaipaakaan. Sen verran aitoipaikalla olisi.

Hitusen tuo iho on sädehoitoalueelta turvonnut nyt muutaman viikon aikana, mutta ei mitenkään silmiinpistävästi. Sen verran, että sen itse huomaa. Mitään kiinteää siellä ei kuitenkaan tunnu, joten toivon sen johtuvan tuosta sädehoidosta.

Oli muutenkin ihan kunnon syöpä-päivä, koska äsken paikallisessa kaupassa törmäsin vielä sädehoitolääkäriin, joka mut silloin osastolle kiputippaan sieltä käytävältä passitti. Ei tunnistanut sekään,  vaikka oli mun perässä kassalla, joten kai tässä jotain kehitystä ulkonäön suhteen on tapahtunut.


t. Madratios


maanantai 12. elokuuta 2013

Back to work

Onpas vierähtänyt aikaa viimeisestä päivityksestä. Kuukausi. Päivitellääs siis hieman missä mennään.

Ensinnäkin on pakko sanoa, että tänään se alkoi - duuni siis! Eipä olisi vielä jokin aika sitten uskonut, että tämä päivä tulee, mutta niin se vain aika kuluu. Tuntuu kieltämättä kohtuullisen hurjalta, kun miettii tilannetta ja kondista hoitojen loppuessa, mutta niin se vaan kroppa kuntoutuu.

Tuntui kyllä hyvältä palata taas tekemään, mutta kiva oli myös lomailla. Siis ihan oikeasti lomailla, eikä sairaslomailla.

Kesä tulikin vietettyä melko aktiivisissa merkeissä ja sisälsi treeniä, reissuja, mökkeilyä, veneilyä, vesijetteilyä ja tietysti prätkäilyä. Pystyssäkin olen jopa pysynyt, joten laitteet ja mies on säilyneet ehjänä. Korttikin on tallella, mikä on aina tosi jees. Jos ei olisi, niin se tietäisi myös kovin kepeää lompakkoa. Vaikka eipä silti, ei tämä lomailukaan mitään halpaa touhua ole. Mutta kun kerran elossa on, niin silloinhan sitä pitää elää. Mun motto (uusi sellainen).

Ulkoisesti alan pikkuhiljaa näyttämään suhteellisen normaalilta. Painoa on tullut lisää sellaiset 6kg, mutta laiha poikahan sitä on edelleen. Kuikuli. Jostain veneilyfotosta tuli mieleen Reindeer Spottingin Jani. Siinäpä sitä vertailukohtaa, eli on sitä duunia "vähän" vielä tehtävänä.

Mutta kun määräänsä enempää ei voi tehdä, niin nyt olen vain safkannut mahdollisimman paljon ja tehnyt pohjakuntoa syyskuuta varten, jolloin alkaa vähän rankemmat treenit. Halusin vähän vaihtelua perinteiseen salijumputteluun ja jossain mielenhäiriössä ilmoittauduin crossfit kurssille. Saas nähdä miten siellä laatta tässä kunnossa lentää, mutta kyllä tuo treenaaminen on sen verran hyvältä tuntunut, että eiköhän se ihan okei mene. Lihasten rääkkäminen tuntuu niin hyvältä!

Nilkkaa olen jumppaillut myös ja se alkaa likimain normaali olemaan. Tällä viikolla alkaa juoksulenkit, eli sitä en vielä ole saanut itseäni tekemään. Tuskinpa kannattaa heti kympin ennätystä lähteä yrittämään...

Eli mies alkaa jo näyttämään ihan ihmiseltä ja enää ulkonäöstä ei varsinaisesti arvaa, että millainen vuosi takana on.

Henkisestikin olen ihan hyvissä ja mitään sen suurempia kriisejä ei ole päällä. Ainahan se varmaan syöpäpotilailla takaraivossa se uusimisen mahdollisuus jumputtaa, mutta ei se isommin ole päivittäistä elämää haitannut. Tässäkin on varmaan jonkinlainen ajatuksenjuoksun evoluutio, joka jää nähtäväksi. Hankala etukäteen ennustaa.

Jotenkin mä kuitenkin olen kelaillut asiaa niin, että kun se ei ole mun käsissä mitenkään, niin en mä yksinkertaisesti voi siihen energiaa tietoisesti kuluttaa. Sitä on hankala selittää, koska tottakai se pelottaa. Ehkä mä olen kuitenkin tiedostanut, että sellaisen sattuessa tilanne on niin huono, että se olis sitten siinä. Ewingin sarcoomaan kun ei ole standardoitua 2nd line hoitoa olemassa ja tilastot on uusimisen sattuessa melkoisen heikot. Sen takia sitä ei kannata kummemmin stressailla.

Ensi viikolla onkin jo tulevaan kontrolliin liittyvät labrat ja keuhkokuvat ja sitten elokuun viimeisellä viikolla ensimmäinen kontrollitapaaminen. Toivottavasti hommat on kunnossa.

Mun pitää käydä myös työterveyshuollossa luovuttamassa verinäytteet ja tapaamassa työterveyshoitajaa. Se varmaan friikkaa mun veriarvoista ja historiasta, joten luvassa lienee mielenkiintoinen käynti...

Aaa, niin täytinhän mä myös 31. Vuosi sitten se oli vielä vähän usvan peitossa, että tuleeko se täyteen vai ei.

Ja tähän loppuun vielä kesäfiiliksiä. Olin kesällä öljysheikin paras kaveri:

Merellä on hubaa



t. Madratios