tiistai 17. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!

Jälleen yksi kontrolli takana ja kun ei soittoa taaskaan kuulunut, oletan kaiken olevan ok. 

Vähän tosin alkoi jo itsenäisyyspäivän tienoilla mietityttämään, kun polttava mahakipu viipyili kuudetta päivää ja esti treenaamisen. Kuume sahaili edestakaisin ja lopulta annoin periksi ja menin viikonloppuna työterveyshuoltoon kyselemään tyhmiä.

Onhan se vähän epäreilua mennä sinne, kun mun historia on siellä tiedossa ja joutuvat sen ottamaan huomioon. Ja tuskin osaavat kuitenkaan tilannetta mahdollisen uusiutumisen kannalta arvioida. Mä kuitenkin olin hävittänyt mun syöpäklinikan yhteyshenkilön yhteystiedot ja oletin tilanteen asettuvan itsekseen, mutta lauantaina annoin sitten periksi. Voihan se tietysti olla, että syöpikseltäkin mut olisi ohjattu perusterveydenhuollon pariin.

Tulehdusarvot olivat vähän koholla (41) ja virtsanäyte oli siisti, joten kokeiltiin jotain mahapöpö-antibioottia. Viiden päivän kuuri hoiti homman sillä erää, joten tuskinpa se mitään sen kummempaa oli. Kukaan lähipiiristäkään ei ole tautia saanut, joten todennäköisesti se oli bakteeriperäinen.

Siinäpä ne isoimmat. Ei ole ollut paljoakaan draamaa.

Päivitetään nyt sen verran vielä, kun hoitojen jälkeen kuntotavoitteista kovin huutelin, että vaaka näyttää nyt 88kg tulosta, eli 13kg olen saanut keräiltyä painoa takaisin. Ei ihan tavoitteissa, mutta kyllä mä olen tilanteen huomioon ottaen ihan tyytyväinen. Rasvaprosentti on kuitenkin pysynyt hyvin kurissa ja voimatasot on kehittyneet hitaasti, mutta varmasti. Kyykky, penkki ja maastaveto on jo toisella sadalla kaikki ;) Kukkakepille isoja rautoja, muille pieniä.

Aerobiset treenit on vieläkin aika tuskaa, vaikka tokikin korkean intensiteetin treenit ovat sitä myös sytostaateilta säästyneille. Kuitenkin se tuntuu siltä, että juuri siinä sitä antaa eniten tasoitusta muille.

Säännöllistä treeniä vaan, niin kyllä se siitä. Ja vähän joulukinkkua.


t. Madratios


9 kommenttia:

  1. Ihanaa Joulua sinulle! Kiva kuulla hyviä uutisia.

    VastaaPoista
  2. Hyvää Joulua! Hyvä, ett kaikki on ok :). Mä en tiie johtuuko niistä sytostaateista,mut mulla on ainakin ollu tasasin väliajoin outoja tuntemuksia...nyt on hartioita särkeny yms. kestää aina vähän aikaa ja sit menee ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankalahan noita on mihinkään suoranaisesti linkittää. Monilla kyllä tuntuu olevan kaikenmoisia epämääräisiä oireita hoitojen jälkeen, mutta niiden määrittäminen muuten kuin suhteessa omiin standardeihin on hivenen hankalaa. On mullakin kaikenmoisia outouksia aika-ajoin, mutta en ole kauheasti jäänyt niitä miettimään. Toivottavasti hartiasärky helpottaa. Hieroja?

      Poista
  3. Iloista joulua sinulle ja läheisillesi! Mahtavaa lukea hyviä uutisia ja onneksi se vatsapöpökin talttui. Nautitaan joulusta!

    VastaaPoista
  4. Hei, löysin blogisi tuossa parisen kuukautta sitten ja sain nyt vihdoin joulun kunniaksi luettua sen loppuun. Itsehän en ole syöpäläinen mutta äitini on ja törmäsin tähän blogiin kuukkeloidessani erilaisia syöpäblogeja. Sori vain, mutta jäin kerrasta koukkuun, kirjoitustyylisi on niin mukaansa tempaava. :) Hienoa että taistelu Ewingin sarkoomaa vastaan kääntyi voiton puolelle, toivottavasti ko. pirulainen ei koskaan uusiudukaan.

    Sain itkeä ja nauraa tätä blogia lukiessani sillä musta huumori kolahtaa, eikä tuo Panterakaan muuten paskempi bändi ole. :) Tsemppiä jatkoon! Jos kiinnostaa käydä kurkkimassa, päivitän omaan blogiini toisinaan äitini tilanteesta (levinnyt rintasyöpä ilman primäärituumoria).

    Hyvät joulunjatkot sinulle ja avovaimollesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minäpäs käyn kurkkimassa tekstejä.

      Poista
  5. Ihan mieletön tuo sun stoorisi! Ja tapa miten sä kirjoitat.. Se kyllä kolahtaa muhunkin. Mulla ei ole syöpää, mutta jos joskus sairastun, niin toivon, että pystyn pitämään yhtä mahtavan huumorin ja asenteen yllä kuin säkin. Sä pääset varmasti vielä pitkälle elämässä. Jään seuraamaan tekstejäsi. Tsemppiä ja loistavia treenejä sulle, sankari!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä joo kaikenmoisia vivahteita. Kiva, että tykkäät. Tulossa on vähän lisää mustetta ihoon ja laajempi kontrolli helmikuussa, joten silloin varmaan luvassa päivityksiä jälleen.

      Poista