keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Myöhässä hoitoihin

Osastolle saapuminen ei ole minuutin päälle tarkkaa hommaa ja siinä noin yhdeksän aikaan aamulla olen yleensä paikalle saapunut. Tänään kuitenkin heräsin tyytyväisenä vasta klo. 9:30, joten "noin yhdeksän" -käsite pääsi hieman venymään. Herätessä kännykkä oli kainalossa ja olin unissani saanut sammuteltua neljä erilistä herätystä. Aika hyvin. Osastolle tullessani noin klo. 10:30 sainkin pienoista kuittailua, että pitääkö rueta soittelemaan perään, kun ei miestä sovittuna aikana kuulu. Vastasin, että olinkin jo ihmetellyt eikö ne musta yhtään välitä, kun ei soittoa tullut. Huumoria ja sen tajua siis riittää, joten osastolla tosiaan on huippuluokan henkilökuntaa myös sillä saralla.

Tällä kertaa kävi hyvä tuuri ja sain huonekaveriksi suunnilleen itseni ikäisen kaiffarin, jonka kanssa sosiaalinen vaste on huomattavasti parempaa kuin useimmilla aikaisemmilla huonetovereillani. Usein nimittäin sattuu niin, että ikäeroa löytyy se 50 vuotta ja ovat sitten joko niin huonossa kunnossa tai muuten haluttomia jutustelemaan, että edes se tervehtiminen ei ota onnistuakseen. Tuntuu oudolta makoilla vierekkäisillä sängyillä monta päivää ja olla sanomatta sanaakaan 

Selitys tähän voi myös olla se, kun eräs tuttuni sai ukiltaan kuulla, että mies se tulee räkänokastakin, mutta ei tyhjännaurajasta. Joten voihan se olla, että sen sukupolven ihmiset noudattavat tuota filosofiaa ja niillä mittareilla olen varmasti äärimmäinen tyhjännauraja. Mene ja tiedä.

Huonetoverini kannalta tuuri ei ehkä yhtä hyvä ollut, sillä hän oli juuri saanut diagnoosin omasta syövästään ja versioksi oli varmistunut non-hodgkin. Varsin harvinaisessa paikassa sekin. Hyvällä mielellä kuitenkin tuntui olevan, mutta en tiedä kävikö hänellä huonevalinnassakaan kovin hyvä tuuri - tyhjännauraja ja aika-ajoin melkoinen moottoriturpa kun olen.

Oman hoitoni aluksi porttiani ihmeteltiin oikein porukalla, josta on tullut soliskuopan alla oleva letku näkyviin. Se siis kuitenkin onneksi näkyy siellä ihon alla. Ei sentään päällä, jolloin asiat varmaankin olisivat melko huonosti. Huomasin sen siis eilen ja rupesin heti miettimään, että onko se näkynyt noin pinnassa koko ajan, vai onko jokin nyt irronnut ja letkun paikka muuttunut. Letkua tiirattiin TT-kuvista ja verrattiin sitä nykyiseen tilanteeseen, jonka perusteella arvattiin, että tuskin on mitään tapahtunut. Arvattiin siksi, että letku ei TT-kuvissa kauhean hyvin näy.

Aineet sinne kuitenkin lähti tippumaan ja vertakin palautti ruiskuun, joten eiköhän se ihan ok ole. Tosin hälyttelee entiseen malliinsa aina istumaan noustessa ja seistessä. Herkkä on siis vieläkin, vaikka Jorman painehälytyksen rajat ovat taas tapissa.

Hälytykset ovat sikäli outoja, että ne eivät noudata mitään logiikkaa. Joskus seistessä, kun laitan hälytyksen tultua Jorman uudelleen päälle, saattaa se toimia useamman minuutin. Sitten yks kaks se pamauttaa painehälytyksen päälle, vaikka tippa näyttää normaalisti tippuvan. Mikään yläkropan asento ei tunnu tähän vaikuttavan, kun empiirisesti olen asiaa yrittänyt tutkailla.

Löysin netistä myös Jorman manuaalin ja tekniikan miehenä tutkailin asiaa. Tutkin sen painehälytyspiirin ja tiedän nyt miten se toimii. Yritin myös tutkailla hälytysrajoja, mutta tämä huomattiin hoitohenkilökunnan toimesta ja minua kiellettiin virittelemästä Jormaa. Harmi juttu, koska löysin jopa ohjeet päivittää Jorman ohjelmisto. Varmasti tuota painerajaa saisi muokattua vielä ylemmäs.

Pyysin kuitenkin, että leikanneeseen lääkäriin oltaisiin yhteyksissä ja tilanne sinne kerrottaisiin. Mitäänhän tuolle ei oikeasti voida ilman leikkausta tehdä ja jos sille jotain päätetään tehdä, niin se on silloin uusintaleikkaus ja uuden portin asennus. Lääkärit varmasti tässä lähipäivinä keskenään keskustelevat, joten nähtäväksi jää mitä siellä keksitään. Saattaisin jopa uusintaleikkaukseen olla valmis, jos tietäisin portin sen jälkeen toimivan hyvin myös istuessa ja seisten. Kuitenkin sen verran tuo hälyttely ärsyttää, vaikka makuulla se loistavasti toimiikin. Tosin kukaanhan sitä ei pysty lupaamaan, että se uusintaleikkauksen jälkeen sen paremmin toimisi, joten taitaa jäädä toteutumatta sekin.

Pitkät tiputukset ovat ehkä se syy tuohon ärsyyntymiseen, koska nytkin saan jatkuvasti sytostaatteja ja erilaisia nesteytyksiä lauantaille saakka. Tunnin kahden välein kun vessassa neljän päivän ajan käy, niin kyllä se piippailu alkaa aika nopeasti hermoon ottamaan.

Aineet kuitenkin tippuu nyt ja toisesta hoidosta tuttu vellova olo vatsassa alkoi jo näin ensimmäisenä päivänä, joten toivottavasti löytyy äkkiä lääke, joka tämän pois vie. Kokemuksesta tiedän, että neljä päivää sairaalassa vellovan olon kera on melko tuskaa.


t. Madratios




2 kommenttia: