lauantai 12. tammikuuta 2013

Mitähän sitä isona?

Viikko on mennyt lepäillessä ja toipuessa. Olotilan kehitys on seurannut aikaisempaa kaavaa - olo kohenee loppua kohden. Ihan kohtuullisen terve olo siis on ja suurimpana erona normaalin ihmisen elämään on hienoinen väsymys. Se voi tietysti johtua jo ihan aktiviteettien puutteestakin ja tästä jatkuvasta makoilusta. Ajantaju on myös täysin kadonnut ja on hankala pysyä kärryillä viikonpäivistä.

Lancen kirjakin on edennyt lähelle loppua. Olen aika hidas lukemaan ja se on ollut opinnoissakin hienoinen haaste. Kuitenkin pari tutkintoa on valmiiksi asti saatu, joten selvitty on, vaikka kirjat hitaasti eteneekin. Täytyy kyllä tunnustaa, että kohtuullisen vähän tulee luettua ja lähimpänä sydäntä on motivaatio -ja ammattikirjallisuus. Sisäinen sankari, myynnin anatomia, blue ocean strategy jne. Ovat sen tyylisiä kirjoja mitä jaksan lukea ja jotka kiinnostavat. Avopuolisolta joululahjaksi saamani Power of habitkin suvaitsi viimein postissa saapua, joten sen otan työn alle seuraavaksi.

Ja vaikka en jatkuvasti kirjoja ole lukenutkaan, niin tuo Armstrongin kirja on kyllä onnistunut lisäämään lukuintoa ylipäätään. Sen lisäksi, että se on ollut loistavaa itsetutkiskelua vertaistuen muodossa. Olen monesti yllättynyt miten samantyylisiä tilanteita itsellä on monella saralla ollut, mitä Armstrong on kokenut. Toki lähtökohtansa olivat vaikeat ja mittakaava taloudellisissa haasteissa hieman erilainen yms., mutta isossa kuvassa ajatellen monelta osin voin hyvin samaistua. Suosittelen lukemaan, vaikka onkin vuosituhannen vaihteessa kirjoitettu. Ainakin potilaille hyvä motivaation lähde.

Jos ja kun tämän äpärän remissioon kesällä saan, niin voin hyvin todennäköisesti tulevan elämän suhteen olla samassa tilanteessa, kuin Armstrong oman remissionsa alussa. Firma on ajatunut taloudellisesti melko hankalaan tilanteeseen ja lopullinen kohtalo päätetään kuun vaihteessa. Pienehkö oljenkorsi tuossa on, mutta jos ei oikeita tekijöitä löydy, niin realiteetit iskee päin näköä. Rahat loppuu. Siinä tapauksessa pääsee miettimään mitä sitä isona oikein meinaa tehdä.

On ollut mielenkiintoista kelailla tuotakin kuviota. Se oli ensimmäinen kerta, kun tein duunia ilman pomoa ja toisaalta ilman rajoitteita. Kaikki ideat sai viedä käytäntöön ja testata toimivuutta. Kukaan ei sanonut, että ei noin voi tehdä ja ainoa rajoite oli oikeastaan raha. Ideat lenteli ja kaikkiin fiksun kuuloisiin tartuttiin draivilla. Tein omalla työlläni oman palkkani ja asetin omat tavoitteeni, sekä hain keinot päästä niihin. Liikkeelle lähdettiin käytännöstä nollasta ja kaikki luotiin itse. Kehitettiin uutta konseptia. Se oli stressaavaa, mutta äärimmäisen antoisaa ja opettavaista. Sain myös laajennettua ammatillista osaamistani, joka tietystikin yhtenä tavoitteena hommaan ryhtyessäni oli. Tuli kehitettyä uutta liiketoimintaa ja luotua sillä liikevaihtoa. Se oli myös hauskaa.

Tein ennen hyppyä uuteen juttuun pienimuotoisia taloudellisia muuveja, joiden ansiosta uudelleen työllistyminen ei onneksi päivän päälle ole. Järjestelin kaikki velat nolliin ja downshiftasin materialististä elämää. Olinhan jo syvällä oravanpyörässä auto -ja asuntolainoineni. Optimoin siis kulut, joka tietystikin tässä tilanteessa on melkoinen helpotus, mutta tuntui sillä hetkellä hieman oudolta. En ollut vielä edes kolmeakymmentä ja downshiftasin. Hetken se tuntui siltä, että otan jotenkin takapakkia. Teen kuitenkin nopeita päätöksiä, joten en sitä sen syvällisemmin sillä hetkellä jäänyt pohtimaan. Tuntui, että se pitää tehdä, jos mielii yönsä vähän levollisimmin mielin nukkua, joten sen tein.

Syöpää varten en luonnollisestikaan varautunut, mutta ainahan tuollaisen uuden jutun luomisessa omat riskinsä on. Nyt ne vain taitavat realisoitua omasta tilanteestani johtuen. Aika absurdia olisi tietysti ollut tällaiseen varautuakin, joten ei tuota ainakaan tällä hetkellä jaksa harmitella. Eikä se oma tyyli ole koskaan ollutkaan. Uutta putkeen vaan sitten, kun sen aika on. Tuntuu, että on vielä paljon annettavaa ja katsellaan nyt rauhassa minne se sitten ohjautuu.

Sen verran tuollainen työskentelytyyli kuitenkin ihastutti ja toisaalta ulosmittasi omaa tehokkuutta, että ajatus palkkatyöhön palaamisesta kaikkine rajoitteineen tuntuu äkkiseltään kaukaiselta. Ehkä ne ajatukset tässä kevään aikana kirkastuu ja onhan tässä vielä aikaa keksiä itselleen yritteliästäkin tekemistä, jos joku killeri totetuttamiskelpoinen idea sattuu päähän pulpahtamaan. Yksi onkin jo tullut, mutta se ei vielä sitä pidemmälle ole edennyt.

Voisin siis summata tämän verbaalisen ulostuksen niin, että monella saralla on elämä muuttunut. Ihan vielä en siellä ole, että voisin todeta syövän olleen paras minulle tapahtunut asia, mutta ehkä sekin tulee vielä joskus todettua. Ja todistetusti ne pienetkin todennäköisyydet voivat realisoitua, joten ei nyt vielä heitetä kirvestä kaivoon. Voihan ne ihmeidentekijät löytyä ja toimintaa saadaankin jatkettua. Who knows.


t. Madratios






4 kommenttia:

  1. Moi! Hieno kirjoitus, ihan oikeesti.
    Oma kyyninen mielipiteeni in, etten ole varma teekeekö vakava sairaus kenestäkään parempaa ihmistä. Saati panee elämänarvot uusiksi. Jos lapsi sairastuu vakavasti on sillä varmaankin enemmän mainittuja vaikutuksia.
    Kun kriisi normalisoituu, on helppo unohtaa kauniit lupaukset ja palata entiseen.
    Kyllä mä oikeasti olen ihan positiivinen tyyppi, mutta sairauden jalostavaan vaikutukseen en usko.

    Kirjottelehan taas, mietteitäsi on mukava lukea.
    Terv. Tellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskinpa se kaikista tekeekään. Voihan sillä monesti olla myös kyynistäväkin vaikutus, ihmisestä riippuen. En myöskään tiedä tekeekö se itsestänikään parempaa ihmistä, enkä asiaa ole oikeastaan noin miettinytkään.

      Omalla kohdallani sairaus on ehkä vain ennemminkin vahvistanut oikeaksi niitä asioita, joita olen ennen sairautta kelaillut ja joiden perusteella valintojani olen tehnyt. Olen erityisen onnellinen, että olen tehnyt juuri ne asiat, joita olen halunnut tehdä ja joista olen elämänhaluni ammentanut. En ole ulkoistanut valintojani tai niiden vaikutuksia kenenkään muun käsiin, vaan uskonut, että luon itselleni juuri sellasen elämän kuin haluan. Ja vaikka ajatukset jatkuvasti tuntuvatkin jalostuvan, niin ainakin tällä hetkellä juuri tuo ajatusmaailma on vahvistunut eniten.



      Poista
  2. Omassa elämässäni sairaudella oli suuri vaikutus. Juuri nyt on 12 vuotta sairastumisesta ja vieläkin ajattelen asiaa useasti - en päivittäin mutta viikottain kyllä. Lisäksi koen sen niin järisyttävänä kokemuksena, että jotain muuttui ajattelutavassani lopullisesti: 1)En enää koskaan ota mitään itsestäänselvyytenä. 2)Harmaa, tavallinen arkielämä on ihanaa!

    Olemme erilaisia. Tiedän henkilöitä, joiden elämään vakava sairaus ei ole vaikuttanut tervehtymisen jälkeen juuri mitenkään, taas toisten elämänsuunnan se on muuttanut radikaalisti.

    Todella ikävää, että työasiasi ovat ajautuneet solmuun. Toisaalta loppu on aina uuden alku. Toivotaan, että jotain hyvää poikii tästäkin kokemuksesta. Toisaalta sairaus saataa saada aikaan hyvinkin kireitä solmuja, joiden aukaisuun menee aikaa ja vaivaa. Toivottavasti ei sinulla!

    Aurinkoa, voimia päiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti juurikin näin. Ihmiset ovat erilaisia ja osa muuttuu ja osa ei. Osalle on varmasti jopa kunnia-asia olla kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan ja osa sitten reagoi hyvinkin eri tavoin.

      Sairauden jälkeisestä ajastahan en itse tiedä vielä mitään ja sitä varmasti onkin turhan aikaista ennustella. Varmasti moninaisia haasteita sielläkin on luvassa, mutta uskoisin omalla kohdallani, että myös niitä monia arkisia asioita tulee arvostettua hieman eri tavoin.

      Poista