tiistai 19. helmikuuta 2013

Arvot huononee

Pääsen tänään kotiin! Siitäkin huolimatta, että leukosyytit olivat taas kääntyneet laskusuuntaan. Ei taida enää luuydin jaksaa hoitojen kyydissä ja nyt tulee keskusteluihin sytostaattien annostuskoon pienentäminen. Tosin sanottiin, että pitkään olen täyttä annostusta jaksanutkin, että kai se sitten näissä pitkissä hoidoissa ihan yleistä on.

Kyllä sen toisaalta huomaa jo olotilassakin ja aamulla käytännössä arvasin, että jotain on arvoissa häikkää, kun nukuttaa niin paljon. Ei ollut siis mikään varsinainen yllätys.

Tokihan mulla on taas riski saada uusi infektio, kun kotiin menen, mutta se on tätä elämää. Tulee mulle kuitenkin tiheä verikoekontrollointi, jolla noita leukosyyttejä seurataan. Varmaan aika herkällä on liipaisin imaista ukkeli osastolle, jos arvot vaan laskee ja laskee.

Pienoiseksi yllätykseksi sain kuulla, että alustavasti portin uusintaleikkaus onnistuisi jo ensi viikolla, mikä on tietysti hyvä uutinen. Huono uutinen on se, että ne sitä tuskin matalasoluiselle suostuu tekemään ja jos toi mun luuydin on finaalissa, niin mitäs sitten tehdään? No tuskinpa ainakaan leikataan.

Nyt siis pitää olla sormet ja silmät ja kaikki ristissä, että leukosyytit lähtis palautumaan.


t. Madratios

4 kommenttia:

  1. Mä toivon tosissaan, että kaikki menisi nyt hyvin sulla...oot saanu ihan tarpeeksi kestää jo muutenkin. Mulla oli loppuun asti se 5 päivää sytoja aina ja 2 viikkoa ja 2 pävää kotona sen 10kk. Onko sulla vielä tiedossa mitään kuvauksia? Mä meen huomen neurologille Lappeenrantaan ja 26 päivä on sit se seurantakuvaus...eli ihana magneettikuvaus, hohhoijaa. Eilen sain tietää, että isälläkin on syöpä, mut onneksi ei oo agressiivista laatua. Tsemppiä ja voimia sulle! t: Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porttileikkaus tulee perjantaina, jos leukosyytit ovat jossain rajoissa, ja kuvaukset olis vuorossa sitten maanantaina.

      Magneettikuvahan on helppo :) Toki ymmärrän, jos on klaustrofobiaan taipumusta, että se saattaa ahdistaa, mutta mulle taas se varjoaineen hc-annostelu TT-kuvassa on paljon pahempi peikko. Magneetti on mun mielestä lepäilyä vaan. Tosin se liikkumatta oleminen on vaikeaa. Joka paikkaa tuntuu alkavan hytkyä, kun pitäisi olla paikallaan.

      Onpa ikävä kuulla isästäsi. Toivotaan, että kaikki menee hänellä sen suhteen ok.

      Poista
  2. Tervehdys!
    Täällä yksi äiti-ihminen laittaa kaikki mahdolliset osat ristiin leukosyyttien palautumiseksi ja koko kurjan taudin kukistamiseksi. Kiitos blogistasi, osaat kirjoittaa niin hyvin niin vaikeista asioista! Olen seurannut sinun kirjoituksiasi alusta asti. Törmäsin blogiisi kun olet kirjoitellut eräälle sivustolle jolle oma poikanikin kirjoitteli muutama vuosi sitten. Toivotan sinulle voimia ja taistelutahtoa päihittääksesi tuon katalan taudin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka. Kiitos kommentista ja kiva, kun jaksat seurailla :)

      Poista