Tänään heittivät niska-perse-otteella mut pihalle, vaikka kuinka yritin anoa lupaa jäädä hoidettavaksi. Ei auttanut koirailmeellä anominen ja perään heittivät vielä reseptitkin, että vedä itse lääkkees tästä eteenpäin. Edes opiaatteja ei mukaan saanut, vaan tästä eteenpäin olisi kuulemma panacodeilla pärjättävä. Niin ne vaan heittää potilaat kovan maailman armoille.
Keräilin itseäni siinä pihalla hokien, että kyllä minä selviän. Ja apteekin kautta, kun kotiin menin, niin mukaan tarttui myös inhat verenohennuspiikit, joita kuulema ainakin kolme viikkoa joka päivä pitäisi piikittää. Ettei tulisi veritulppaa. Kaikenlaiseen sitä vielä joutuu venymään. Kasvutekijöistä pääsee eroon, niin tilalle tulee toinen piikki. Nämä ovat vielä neulaltaan paksumpia ja joutuu näköjään lyömään ihosta läpi kovemmalla voimalla, että ei nipistä. Inhalta noiden piikittäminen jo ajatustasollakin tuntuu.
Varpaat saan laskea maahan ja kävellä keppien kanssa niin, että tuo kipeä jalka toimisi ns. Oikean jalan tavoin. Varsinaisesti sille ei painoa saa vielä varata, mutta puhutaanko tuossa nyt hipaisuvarauksesta vai mistä. Parin viikon päästä on kontrolli, jolloin leikkaushaavasta poistetaan niitit ja jonka jälkeen painoa ruetaan asteittain jalalle varaamaan. Kipsin taitaa saada pois heinäkuun alkuun mennessä.
Huomenna sitten sädehoidon suunnitteluun ja siitä se homma taas etenee. Edelleen vähän kyrsii koko jalkaepisodi verenohennuslääkkeineen päivineen, mutta ei kai se auta, kuin kärsiä.
t. Madratios
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti