perjantai 21. syyskuuta 2012

Kallonkutistusta

Kävin tapaamassa psykiatrista sairaanhoitajaa. Aika oli varattu minulle ensimmäisellä syöpäklinikan käynnilläni ja sitä yleisestikin nuorille potilaille suositeltiin. Eihän minulla mitään sitä vastaan ollut, joten suostuin tapaamiseen. Vajaa tunti siinä tästä koko tilanteesta jutusteltiin ja fiiliksenä jäi lähinnä, että siinä arvioitiin minun henkistä tilaani. Ei se varsinaisesti mitään lisäarvoa itselleni tuottanut, mutta varmaan tulee merkintä johonkin tietoihin, että ei ole heti huomenna itseään jojoon vetämässä. Ei siitä toisaalta mitään haittaakaan ollut ja kokemus oli itselleni ensimmäinen laatuaan. Oli mielenkiintoista avautua äärimmäisen henkilökohtaisista asioista täysin ventovieraalle. Mitään jatkoaikaa ei katsottu tarvittavan, joten päädyttiin yhteydenottoon tarvittaessa. Sopii minulle, koska ei tässä missään maailmanlopun fiiliksissä, ainakaan tällä hetkellä olla.

Tuo olikin tässä välissä ainoa ns. Syöpäklinikkaan liittynyt aktiviteetti ja muuten tämä on vain ollut yhtä toipumista. Olen jopa jaksanut vähän pelailla Playstationia, sekä katsellut leffoja. Tietysti normaaleja arkirutiineja mm. Koiriin liittyen on pakko pitää päällä, mikä on tietysti loistava asia. Pitää kuitenkin ryhdistäytyä, että tämä oleminen ei valu tähän minulle hyvinkin luontaiseen löhöilyyn, vaan saisi käytettyä tämänkin ajan vaikka itsensä kehittämiseen. Sitä nimittäin riittää, monellakin saralla.

Pari työtehtävää päätin ottaa itselleni hoidettavaksi. En siksi, että olisi ehdoton pakko, vaan haluan jotain järkevää tekemistä. Kevyitä etäjuttuja, jotka kuitenkin firmalle arvoa tuottaa ja pystyn niitä tekemään oman vointini puitteissa. Sitä kun on hankala ennustaa edes päivätasolla. En siis ole minkään ison korporaation palveluksessa, vaan tein alkuvuodesta ratkaisun lähteä Start-Up yritykseen mukaan, joka tietysti aiheuttaa pientä lisähaastetta monellakin saralla. No sen suhteen tehdään mitä voidaan ja eiköhän ne muut osakkaat pidä pajan pystyssä, kun niitä vähän kuumottelee ;)

Noita työtehtäviä miettiessäni huomasin, että olen melkoisen kujalla Kelaan liittyvissä asioissa. Tai oikeastaan en vain ole perehtynyt niihin lainkaan. Sain tänään kirjeen kotiin, jossa jokin erikoiskorvattavuus minulle vuoteen 2019 saakka myönnettiin ja saan siitä vielä erillisen kela-kortinkin kotiin. Sen lisäksi minulle kirjoitettiin oikeus käyttää taksia johonkin omakustannehintaan, kympin per matka. Kuulostaa kyllä kalliilta siltikin, enkä edes tiedä miten tuo käytännössä toimii. Onko sillä jokin vuosittainen katto, jonka jälkeen tuota kympin omavastuuta ei tarvitse maksaa, vai meneekö se kymppi per matka maailman tappiin asti? Pitänee huomenna yrittää perehtyä noihinkin, mutta tarkan markan miehenä taidan käyttää bussia siltikin. Lausunnot sentään kirjanpitäjälle sain toimitettua, että firma saa kelalta hakea korvauksia. Niistä en tiedä sitä vähääkään, joten jääköön se kirjanpitäjän huoleksi.

Henkinen olotila on siis tällä hetkellä hyvä, mutta fyysinen heitteleekin sitten enemmän. Maha tuntuu oireilevan eniten ja siellä on kummallisia tuntemuksia. Olisiko se sitten närästystä, jos kuplii ja vähän röyhtäyttää? En tiedä, kun en koskaan ole moisiin huomiota kiinnittänyt, mutta nyt paikoin tuntuu kovinkin ärsyttävältä ja on nyt jatkunut tiistai-illasta. Aktiivinen siis on, vaikka ei mistään ripulista ole onneksi tarvinnut kärsiä. Kävin tänään apteekista hakemassa sytostaattihoitoihin sopivat suunhoitotuotteet, kun on nuo limakalvot vähän kipiät, mutta unohdin tietysti närästyslääkkeet. Olisi voinut testata, jos ne tätä oloa olisivat helpottaneet, mutta sinne ne apteekkiin jäi. Muisti on  näköjään lyhyt, mutta tehoton. Toivottavasti ei pahene, niin osaan kotiin vielä jatkossakin.

Loppukevennyksenä kerrottakoon, että jouduin yhtenä iltana ottamaan kokonaisen Temestanin puolikkaan sijaan. Meinasi iskeä sen verran huono olo, että normaali puolikas tabletti ei tilannetta handlannut ja toinen puolikas kyllä asiallisesti siihen auttoikin. Auttoi myös sänkyyn nukkumaan. Jossain vaiheessa iltaa avopuoliso alkoi kömpimään mestoille ja alkoi herättelemään minua, koska nukuin päiväpeiton päällä täydessä vaatetuksessa. Itse muistan vain ärtyneeni totaalisesti siitä, että mitä se nyt sairasta miestä tulee häätämään kesken unien. Miten mä voin olla tässä sun tiellä? Enkö mä nyt vaan sais nukkua? Lopulta tulin sitten tolkkuihin ja kohtaan hyvinkin epäilevästi mittailevan avopuolison katseen. Olin kuulemma vastaillut kysymyksiin melkoisella jokelluksella, siis sellaisella vauvan lässyttämisellä, josta en tietenkään mitään muista, mutta jonka johdosta aika pitkään piti vakuutella, että olen täysissä henkisissä voimissa valveilla. Lopulta nauroin vedet silmissä, kun avopuoliso heitti dramatisoidun imitaation tilanteesta. Melkoinen droppi tuo Temestan...


Imitaation perusteella kyse oli siis ollut tämänkaltaisesta puheenmuodostamisesta: 






t. Madratios


2 kommenttia:

  1. Olisit hyvä mies ottanut joka viikolla 5 vastaanotto aikaa psyk. hoitajalle jos mahdollisuus oli :DDDD MIkäs sen mukavempaa ku höpötellä itsestä ja miettiä mihin päin tässä ihmisenä kehittyy :)) Ja muista ottaa syöpäliiton lomista myös selvää siis vertaistukilomista.. :) siis omalta syöpäyhdistykseltä ja muista myös liittyä siihen.... :)

    VastaaPoista
  2. Mikäs siinä, jos kokisi sen jotain auttavan :) Ja mielihän voi muuttua, niin varaa sitten, jos siltä alkaa tuntumaan. Enpä ole vielä syöpäyhdistykseenkään liittynyt, joten pitää katsella mitä lisäarvoa se toisi.

    VastaaPoista