torstai 27. syyskuuta 2012

Karvanlähtö

Ei sillä, että minulle koskaan olisi tuota maskuliinisuuden symbolia, partaa, kovinkaan tuuheana kasvanut, mutta nyt sekin vähä näyttää varisevan maahan. Vaivalla teini-iästä saakka näitä haituvia kasvattelin ja nyt sitten kävi näin. Löysin oikein itseni nyppimästä niitä, kun joukkoirtoamisen huomasin. Samalla myös muut kehonkarvat näköjään alkavat nyt sankoin joukoin irrota. Toivottavasti lähtee nenäkarvatkin samalla, niin ei tarvitse sitten niitä yksinään sheivailla. Ja vaikka kivuton operaatio sekin on, niin jotenkin aina yhtä pelottavaa tunkea se pyörivä terä nenään. Parempi kuitenkin se, kuin roikkuvat nenäkarvat.

Päästä en vielä katoa huomannut, vaikka ei siellä olekaan kuin tuollainen parin millin sänki. Pitihän se uteliaisuuttaan kokeilla sieltäkin nyppästä ja muutamat tyngät sormien väliin tarttuikin. Tuntui kuitenkin olevan tiukemmassa kuin muualla kropassa, joten eikö sitten ole vaikutus vielä täydellä voimalla tuonne saakka edennyt.

Hiustenlähtö ei sinänsä harmita tai aiheuta muutenkaan haikeita fiiliksiä, kun tässä on jo pari vuotta lyhyellä sängellä menty. On siis jo kerennyt tottumaan tähän näkyyn, vaikka tokihan siinä eroa tulee olemaan parin millin sängen & orastavan parrankasvun vs. nahkakaljun & parrattomuuden välillä. Vivahde-ero nyt ainakin :)

Karvanlähtökään kaikkineen ei oikein tunnu miltään. En ollut sitäkään etukäteen juurikaan miettinyt, paitsi visioinut miten friikiltä näytän nahkapäänä. Kyllähän se tietysti ulkopuolisille näkyy varsin selkeänä muutoksena, kun nyt olen ihmisiä nähnyt samannäköisenä kuin aina ennenkin, eikä ulkoisesti kukaan ole voinut minun todeta sairastavan syöpää. Onhan noita terveitäkin nahkapäitä toki liikenteessä paljonkin, jotka ovat valinneet höylätä päätään, joten ehkä se ei tuntemattomille heti näyttäydy tässä kontekstissa.

Jos tuo sulkakato jatkuu samanlaisena, niin varmaan se on sitten ruettava höyläilemaan paikat nahkalle, että ei tarvitse pitkin kämppää noita karvoja keräillä. Jos tuo tukkakin tässä lähipäivinä varisee, niin sittenhän sitä jo ulkoisestikin alkaa näyttämään katu-uskottavalta syöpäpotilaalta.

Kuin sopivasti aiheeseen liittyen, kävi tuo meidän kultainennoutaja tänään trimmattavana. Karvaa lähti siltäkin melkoinen määrä ja en ihan heti koomisempaa näkyä keksi, kuin aikuisen koiran iso pää ja lyhytkarvainen pentumainen kroppa. Ei siis millään tavoin rotumääritelmän mukaista trimmausta tehty, vaan lähinnä käytännönläheinen geneerinen karvojenlyhennys kurakeliputsauksia helpottamaan. Vanhalla herralla on ikää jo yli 10 vuotta, mutta mieleltään ei ole pentukoirasta muuttunut. Samanlainen kohelo on edelleen ja hyvä niin :)


t. Madratios








2 kommenttia:

  1. En ymmärrä mistä huikean voimasi ja positiivisen asenteesi ammennat, mutta jotain poikkeuksellista siinä on että näin vakavasta aiheesta kirjoittaessasi saat lukijan nauramaan! "Toivottavasti lähtee nenäkarvatkin samalla, niin ei tarvitse sitten niitä yksinään sheivailla" ... pidän peukkuja etteivät kasva takaisin kun paranet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä rehellisesti sanottuna tiedä, mutta jostain alitajunnasta se puskee :) Onneksi. Onhan tämä tekstikin paikoin melkoista tajunnan virtaa, mutta kiva, jos viihdyit sen parissa. Ja kiitos piristävästä kommentistasi.

      Poista