keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Sairaalan haju

Magneettitutkimus on näistä tutkimuksista sellainen, jonka olen kokenut aikaisemminkin. Parikin kertaa. Vuonna 2004 teloin polveni leikkauskuntoon ja silloin sitä kuvailtiin. Tuo leikkaus on oma stoorinsa, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa putken sisään pää edellä. Edellisistä teksteistä tuttu varjoaine seuraa mua varjon lailla ja sitä jouduttiin taas käyttämään. Näytin hoitajalle edellisestä varjoainekokemuksesta vieläkin mustaa kättäni ja pyysin olemaan hellä. Lupasi annostella käsin, että varmasti menee suoneen ja lupasi myös olevan kivutonta. Puolet kuvista otettiin ilman ainetta ja puolet aineen kanssa. Pää pakattiin melko tiukkaan pakettiin ettei se kauheasti heiluisi, jonka jälkeen minut työnnettiin putkeen sisään.

Ahtaanpaikankammoa mulla ei ole, eikä sellaisia fiiliksiä odotetusti tullutkaan. Ja jos jollain olisi, niin suoraan silmien edessä on kulmassa oleva peili, josta näkee mm. Omat jalat. Tuo varmasti helpottaisi, jos jonkinlaisesta kammosta sattuisi kärsimään. Puolivälissä homma laitettiin seis, ja hoitaja tuli annostelemaan varjoaineen. Ei valehdellut, kun sanoi olevan kivutonta tällä kertaa. Kuvaus kesti sen normaalin puolituntia, jonka aikana pitää maata liikkumatta. Samalla voi toki kuunnella sitä mekkalaa, joka on siis aika kova, mutta ainakin näin tekniikan miehelle mielenkiintoinen erilaisine kuvioineen. Siellä maataan kuitenkin kuulosuojaimet korvilla, joten kuulonsa menettämisestä ei tarvitse murehtia. Ja jos oikein kiltisti pyytää, niin saapa kuunnella vielä haluaamansa radiokanavaakin.

Tänään aamulla kävin vielä naistenklinikan kautta osastolle matkatessani, jossa kaikki ennakkoluuloni näytteenantopaikasta kävivät toteen. Oli limaisia pornolehtiä ja kalsu WC. Otin kuvankin, mutta säästän teidät siltä, joten ei siitä sen enempää...

Saavuin osastolle sovittuun aikaan ja vastassa oli iloisen oloista henkilökuntaa. Minut ohjattiin kolmen hengen huoneeseen, jossa odotti oma vuode ikkunapaikalla. Tasokasta. Jaan huoneen kolmen vanhan mieshenkilön kanssa, mutta osastolla kuulemma on myös minua nuorempiakin miehiä. Vieressä olleen herran kanssa keretiin jo kuulumiset vaihtaa ja sairastaa kuulemma maksasyöpää, jossa on todettu ettei lääkkeet pure. Näyttää kaveri aika nesteiseltä ja itse kertoi, että ei ole enää pitkä reissu edessä. Se on varmaan tätä syöpäosaston small talkia tämä.

Ensimmäisenä huoneeseen tullessa kuitenkin huomion kiinnitti haju. Se on jotenkin sairaalaan kuuluva, eikä siis millään tavalla miellyttävä. Onneksi nenä tuntuu nopeasti sopeutuvan tilanteeseen, mutta pelottaa läheisten reaktiot, kun tulevat käymään ja näkevät & haistavat kaiken tämän.

Heti tänne tultuani otettiin jälleen lisää verikokeita. Nopeasti näkyy tulokset täällä tulevan ja arvot olivat jälleen hyviä. Ilmeisesti valkosoluja, hemoglobiinia sun muuta perushuttua siellä testailtiin. Hoitaja ja lääkärikin ovat käyneet jo tutkimassa, sekä haastattelemassa. Nyt odotellaan vielä aamuisen WC session tuloksia ennen sytostaattisetin aloittamista. Sairaalakuteetkin puin jo päälle, joten kai sitä nyt ollaan vimosen päälle virallisesti sairaita. Miten näistäkin kledjuista on näin makeita saatu! Värikoodatut koot ja kaikki. Housut mulla on ruskeet ja paita vihree.

Onneksi toin kaikki kotoa löytyvät viihdykkeet PS3:sta lukuunottamatta, koska nyt on luvassa odottelua. Kohta tosin alkaa nesteytys ja esilääkitys, joten jännityskin alkaa nousta. Sytostaattiannostelijakin tuossa vieressä odottelee.

Fiilistelen vielä myöhemmin lisää, kunhan hommat rullaa eteenpäin.

t. Madratios

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti