perjantai 8. helmikuuta 2013

Kotiutuminen

Yritin neuvotella, että jatkossa kaikki loput hoidot kestäisi tämän kaksi päivää. Uskottavuus ei tainnut olla huippuluokkaa, kun mulle naurettiin, vaikka olin ihan tosissaan. Olo on nimittäin ainakin vielä ihan toista luokkaa, kuin pidemmän hoidon jälkeen. Sain jopa hetkisen olla irti sytostaattiletkuista, mitä ei muistaakseni muissa hoidoissa ole tapahtunut. Ei siis kuitenkaan taida ihan näin helpolla loppuja hoitoja selvitä.

Tänään oli pari lääkäriä kierrolla ja sanoivat, että näytän väsyneeltä. Vastasin, että oon huippukunnossa, mutta huumorinsa ei tuntunut siihen riittävän. Toistivat argumenttinsa, johon sanoin jo vähän närkästyneenä, että no shit. Tuossa menee punaista jaffaa suoneen, joka tuskin kauheesti piristääkään + te herätitte mut unilta. Eivät enää jatkaneet aiheesta. Oli aika lyhyt keskustelu. Vähän on kyllä huumorintajutonta touhua välillä tuo lääkäreiden kanssa jutustelu ja jotenkin kylmää tuo kommunikoinnin kliinisyys. Onneksi on poikkeuksiakin, tosin harvoja.

Lähtiessä olin jopa niin voimissani, että tulin kotiin ihan dösällä ja kävin kaupasta vähän herkkuja illan ratoksi. Yllättävän hyvin ovat uponneet ja olo on niidenkin jälkeen hyvä. Toivottavasti pysyy tällaisena.

Osastosihteeri ei kerennyt varata kuvauksia tämän päivän aikana, mutta ne tulevat kyllä kohtapuoliin. Varmastikin laput alkuviikosta tänne himaan kolahtaa. Toisaalta tottakai kiva tietää missä mennään, mutta TT-kuva on aina mulle pienoinen inhokki. Se ensimmäinen suonen repeäminen kummittelee mielessä. Onneksi viimeksi meni okei, niin voi yrittää uskotella itselleen, että kyllä se taas menee ihan hyvin. Kipuahan se vaan on.

Jo jos mitään ihmeellisyksiä kuvista ei löydy, niin se olis enää viisi sytostaattisettiä jäljellä. Kyllä se kahdeksaan takana olevaan nähden suhteellisen vähältä tuntuu, vaikka tuonne toukokuulle meneekin.


t. Madratios












1 kommentti:

  1. Moi! Lääkärikoulutukseen pitäs ihan oikeesti satsata enemmän lääkäreiden empaattisuuteen ja siihen , että he voisivat oikeesti olla vähän rennompia ja jättää se valkoisen takin-muuri pois. Mulla on ollut onni tavata pari oikeen kivaa naislääkäriä joilla on ollu jopa huumorintajua.
    Tänään tapasin hyvän kaverini ja käytiin pitkällä lounaalla. Simpukoita kattilallinen valkosipuli-fenkolisoosissa ja maalaisleipää. Ei paha! Ja tieteski viiniä. Minusta on kiva kirjoitella sinulle muutakin kuin sairauteen liittyvää. Ei kai kukaan halua elää siinä pienessä sairauden kehässä.Mulla on toka kontrolli toukokuussa. Mun mielipiteet on varmaan saanut jotkut vetämään herneen nenään, mutta mä oon pyrkinyt elämään enkä sairastamaan. Onko koira jo toipunut hammaslääkärireissusta?

    Pärjäile! T.Tellu

    VastaaPoista