lauantai 4. toukokuuta 2013

Kolmas päivä

Ruokahalu säilyi ihme ja kumma eiliseen saakka, jolloin sain vielä alas faijan tuoman kanatortillan. Sen jälkeen ei olekaan mitään alas saanut. Mieli tekisi ja nälkä on, mutta oikeassa elämässä ei uppoa. Hajut tuhoaa mahdollisuuden safkailla. Huonetoverit kotiutuivat tänään, joten nyt ei onneksi tule edes huoneeseen niitä haisevia ruokia. Joutui aina poistumaan muiden safkailujen ajaksi.

Eilen joutui pitkästä aikaa taistelemaan hikankin kanssa. Aika pitkään onnistuin sitä jallittamaan ennen kuin pääsi yllättämään. Ei onneksi kuitenkaan kauhean pitkään jaksanut riesana olla, kun kokeilin taas kaikki mahdollisen keinot karkottamisekseen ja otin vielä temestan avuksi taistoon. Sinne meni ja ei onneksi ole tullut takaisin.

Väsymyskin on pikkuhiljaa puskenut normaaliin malliin päälle ja koko päivä on oikeastaan mennyt torkkuessa. Ehkä sitä kuitenkin tuon Suomen pelin jaksaa katsoa, jos oikein skarppaa.

Tällaista normimeininkiä siis. Sain vielä varmistuksen siitä, että viimeinen hoito onkin sitten tismalleen samanlainen. Pyysin jotain erikoislääkkeitä, että kerrankin olisi pirteä olo väsyneen sijaan. Lupasivat miettiä, josko keksisivät jotain.


t. Madratios




4 kommenttia:

  1. Mä elin puoli vuotta munakkailla. Lähes hajutonta ja mautonta eli juuri sopivaa. Mikään, missä oli enemmän kuin yksi raaka-aine, ei uponnut. Ykkösinhokkina kastikkeet.

    VastaaPoista
  2. Hei! Me teemme koulussa tutkimusta syövästä ja tarinasi kosketti. Haluaisimme tietää lisää tästä ja meille tuli ajatus, että jos mitenkään kykenisit, olisi upeaa, jos voisit tulla koulullemme kertomaan tästä tapahtumasta. En tiedä kiinnostaako, mutta olisi kiva, jos vastaisit :) Ainakin voisit kertoa meille lisää tapauksestasi, jos et vierailemaan pääse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka. Laitatko vähän tarkempia tietoja madratios@gmail.com. Eiköhän jotain infoa vähintään järkkäänny.

      Poista