tiistai 21. toukokuuta 2013

Sädehoidon simulointi

Simulointi olikin ympätty TT-kuvaukseen, eivätkä ne siis olleet kaksi erillistä tapahtumaa. Ilmeisesti varsinainen maskintekijä oli sairastunut, jonka takia näin toimittiin ja sen takia varmaan ajatkin olivat jonkin verran myöhässä. Ennen simulointia kävin siis kolmiosairaalassa hammaskuvauksissa ja sen jälkeen könkkäilin syöpikselle.

Meinasi käydä ihan liikunnasta ne matkat, kun se kolmiosairaalan röntgen on muutaman mutkan takana siellä kellareissa ja sieltä syöpiksellekin on vähän matkaa. Ainakin keppien kanssa jolkotellessa niin, että toiselle jalalle ei saa varata.

Kaikki perättäin varatut ajat olivat siis myöhässä, mutta ei sentään useita tunteja. Tuon jalan kanssa vaan on nihkeä odotustiloissa venailla ja yrittää viritellä jotain ratkaisuja, että sen saisi koholle. Sentään ei mennyt aikataulut sekaisin sen takia, että jokin noista ajoista olisi sattunut olemaan ajoissa. 

Simulointi oli minun tapauksessa käytännössä naamamaskin tekemistä, joka pitää mun pään ja yläkropan paikallaan sädetyksen ajan. Siihen myös tuli kohdistusmerkit. Sädehoitokone on käsitykseni mukaan eräänlainen servomoottoreista koostuva kokonaisuus, jota voidaan ajaa tarkasti tiettyihin paikkoihin. Ja kun sitä paikoitetaan tietyn koordinaatiston mukaan, on minun oltava aina samassa paikassa, että sädetyskohta on oikea. Jos minä olen väärässä asennossa ja kone oikeassa, niin perseelleen meni.

Yllättävän monimutkainen prosessi se on hakea sädetykselle oikea paikka. Siellä verrataan vanhoja kuvia, jossa kasvain vielä on voimissaan näihin nyt otettuihin. Sen mukaan sitten päätetään sädetettävästä alueesta.

Se maski oli ahdistava. Ei kahta sanaa. Tulikuuma ja märkä muovinen verkko, joka iskettiin vartiksi naamalle kuivumaan. Se oli niin kuuma, että nenänvarteen tuli pienet vesikellot. Koviksena en kuitenkaan inahtanutkaan. Maski levittäytyi aina ylävartalolle saakka, että myös se pysyy paikallaan. Hengittää piti nenän kautta ja maskin kuivuessa suoritettiin kuvauksia.

Suu tuntui kuivalta ja ahdisti. Sellainen suljetun paikan kammo -fiilis siitä tuli, vaikka tokikin pystyin sen verkon läpi näkemään. Leuka vaan ei liikkunut, kun olisi tehnyt mieli kielellä huulia kostutella. Pääasiassa yritin hengitellä nenän kautta, mutta hankalalta se vähän tuntui. Miksi noiden pitää aina olla niin perseestä? Juuri eilen juttelin frendin kanssa, että miksi lääkkeet ei voisi vaikka nuorentaa 10 vuotta, kasvattaa hauista ja tuoda vanhaa hiusrajaa takaisin? Ei. Aina ne aiheuttaa 10 muuta oiretta samalla, kun parantaa yhden. Ja kaikki tutkimukset on aina jollain tavoin epämiellyttäviä.

Tässä muuten vielä video siitä maskin tekemisestä. Aika pitkälle tuollainen se oli minullakin.

Lopuksi sädehoitolääkäri tuli moikkaamaan ja kertoi, että hän tutkii vielä tilannettani ja jos mahdollista, niin hoito annettaisiin 18:ssa päivässä niin, että saisin säteitä kaksi kertaa päivässä. Kokonaisannostus ilmeisesti pysyisi samana, mutta hoitokertoja tulisi 36. Vastasin, että tee niin kuin tykkäät. Mitäpä minä siihen kantaa ottamaan.


t. Madratios


1 kommentti:

  1. Joo oli aikas ahdistavan näkönen toi maski juttu, huh huh. Mä kun pidän jo magneettikuvaukseen menemistä se hiton kypärä päässä ahdistavana, niin toi näyttää vielä ahdistavammalta. Multa poistettiin eilen se infuusioportti Lappeenrannassa ,mä itse pyysin sitä poistoa :). Tsemppiä sulle hoitoihin!!!! t: Sari

    VastaaPoista