torstai 6. kesäkuuta 2013

Kipeä suu

Tällä kokemuksen syvällä rintaäänellä voinen jo todeta, että ei ole olemassa sellaista, kuin kevyt tai helppo syöpähoito. Ei myöskään ole olemassa "yksilöllisiä" sivuvaikutuksia. Jos ne siellä listassa on, niin kyllä ne myös tulee. Ellei sitten ihan erikseen harvinaiseksi ole satuttu listaamaan. Vedän seuraavaa lekuria dunkkuun, jos alkaa "mahdollisista" sivareista puhumaan. Kannattaisi sanoa suoraan, että ne kaikki listan sivarit tulee. Aina. Ja jos tuurilla ei joku satu osumaan, niin siitä voi sitten olla onnellinen.

Suu on siis kipeä ja etenkin kieli ja huulet. Ikenet ei niinkään, mutta on noissakin jo huumorin kannalta taas tekemistä. Puuroa ja velliä saa vielä alas ihan okei, mutta makuaisti on aika turtunut. Ei siis tule enää mitään suuria makuelämyksiä. Ärtymystä ei helpota tieto siitä, että tämä tuskin korjaantuu ihan äkkiä. Hoitojen loppumista ei siis ainakaan skumpalla juhlita.

Jos jotain positiivista, niin kulmakarvoissa näkyy merkkejä omasta väristä! Jes! Sinne niiden ensimmäisten "omien" karvojen pitääkin tulla. Ei ne nyt vielä ole, kuin ehkä puoli milliä pitkät ja muutama hassu haiven, mutta kuitenkin. Muualla on tuollaista väritöntä sytokiharaa, joka on muutaman millin pituista. Huvittavan näköistä, kun on myös parta on samanlaista tavaraa. Päälaki ei mikään tuuhein ole, ja kun tuo vielä vähän kasvaa, niin sen kyllä joutuu ajelemaan pois. Muuten se näyttää kyllä niin jäätävän rumalta :) 

Tilasin muuten suuta varten jäätävän kallista episiliä, joka siis maksaa 50€ pullo! Varmasti jotain kusetuslitkua, mutta sitä tuolta osastolta suositeltiin. Kaikki tähänastiset suulitkut ovat olleen käytännössä hyödyttömiä, mutta kokeillaan nyt tuokin. Jos se edes vähän jeesaisi, niin ei olisi taas tuo psyyke niin kovilla...


t. Madratios


4 kommenttia:

  1. Yksi vaihtoehto suukipuun on ostaa apteekista xylocain-geeliä, en tiedä saako sitä ilman reseptiä. Se on siis puuduttava geeli, jota voi laittaa esim vartti ennen ruokailua helpottamaan. Valitettavasti noihin suukipuihin ei kuitenkaan ihmeainetta ole vielä keksitty :( Hyvin olet jaksanut hoidot, olen kovasti tsemppaillut sinnepäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota geeliä mulla onkin, mutta sekin on teholtaan vähän niin ja näin. Varsinkin kielessä vaikutusaika on tosi lyhyt, mutta noihin huulten rakkoihin se auttaa ihan ok. Jospa se toinen tökötti saapuisi huomenna, niin saisi kokeiltua.

      Poista
  2. Uiui. Montako viikkoa sulla vielä on jäljellä? Muuttuuko annos tai alue enää pienemmäksi? Yritän tässä keksiä jotain, josta sais lohdun tynkää. Onpa hyvä, ettet yletä tänne asti mottaamaan, minähän se ennustin sulle, että menee paremmin kuin luulet. -Vaan mistäpä sitä tietää, loppuin lopuksi. Auts!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Aika tarkkaan kaksi viikkoa on vielä lusittavaa. Torstaina aamulla ennen juhannusta on viimeinen, jos ei tule mitään viivästyksiä, joita tosin koko ajan tuntuu huulilla olevan. Millon on koneet rikki, milloin palohälytys rakennuksessa yms.

      Kyllä se annos ja aluekin pitäisi jossain vaiheessa pienentyä, mutta en muista milloin se oli. Muistelen lääkärin puheista, että 24:n kerran jälkeen se pienenisi, eli tiistain jälkeen jo, mutta omia lappuja kun pääsin tässä hiljan selaamaan, niin siellä mun mielestä näytti pienempää kenttää vain kuudelle viimeiselle kerralle. Vai olikohan siellä joku boost niille viimeisille kerroille. En muista.

      Kuvista kun näki myös sädetysalueen laajuuden, niin ei ihmekään, että vähän ongelmaa suun puolelle tulee. Käytännössä puolet silmästä ja siitä alas melkein leuan alaosiin saakka. On ainakin marginaalia...

      Yritän nyt paloitella tämän mielessä niin, että vielä kun huomisen jaksaa, niin seuraavan viikon lopussa saan jo varata jalalle täyden painon, joka hieman elämää helpottaa ja sitten ei enää olisi, kuin "muutama" päivä.


      Poista