tiistai 11. kesäkuuta 2013

Laskimoportin poisto

Kyselin sädehoidon puoliväkontrollissa lähetettä laskimoportin poistoon. Ilman napinoita lääkäri lupasi sellaisen tehdä ja pari päivää siitä kirralta jo soitettiinkin. Ajan sain 26.6, eli tulee mukavasti hoitojen loppumisen jälkeen. Olin ajatellut, että jos ei onnistu tuolla kyseisellä viikolla, niin sitten saa poisto odottaa syksyyn. Tokihan sitä haavaa joutuu nyt heinäkuun alun parantelemaan, mutta luulisin kuitenkin, että prätkällä pystyy tikkienkin kanssa ajamaan :)

Joku saattaa ajatella, että miksi poistatan sen jo nyt. Mä en yksinkertaisesti voi elää niin, että varautuisin uusimiseen mitenkään. Se ei mun mielestä ole elämisen arvoista elämää. Syöpähoidoista muistuttamisen lisäksi portti myöskin häiritsee elämää. Oikealla kyljellä nukkuessa se alkaa kirvelemään ja erityisesti urheillessa se haittaa todella paljon. Portin kanssa ei saisi kurotella ja venyttää rintaa. Lisäksi, kun se tuossa nahkan alla on, niin sitä joutuu fyysisestikin varomaan. Ei sellaisesta urheilusta tule mun maailmassa mitään. Äkkiä pois vaan.

Olen kuullut tapauksista, jossa hoitohenkilökunta on maanitellut potilaita pitämään portin. Näen siinä yhtä vähän järkeä kuin siinä, että portin laittoa suositellaan vasta sitten, kun suonet on jo menneet huonoksi. On varoiteltu, että ei saa uudelleen laitettua ym. Utopistista. No kyllä sen saa. Minullekin se on jo kertaalleen uudellen laitettu. Minulle onneksi sanottiin vain, että pidetään sen aikaa, jos sattuisi viimeisen syton jälkeen jotain infektioita tulemaan.

Mutta eletään nyt kuitenkin niin, että ei uusisi. Siihen liittyen allekirjoitin tänään tuon mainostamani työsopimuksen. Kieltämättä joutuu olemaan vähän ylpeä itsestään, että vielä tuollaisen rutistin tässä sivussa. Olen innoissani tulevasta syksystä ja tuntuu, että löysin todella mieleistä tekemistä. Ja lisäksi nyt saa rauhassa keskittyä toipumiseen, kun on syksyä varten kaikki sovittuna.

Ennen toipumista kuitenkin vielä 6,5 päivää säteitä. Olleet varsinkin nuo ilta-ajat aika pahasti myöhässä, kun yksi sädehoitokone meni särki. Ne potilaat hoidetaan muilla koneilla. Eilen odotin aamulla 30min ja illalla 2,5h. Tänään oli enää 1,5h myöhässä ajat. Joutuu tuon takia ottamaan särkylääkkeet mukaan hoitokerroille. Ikävä fiilis, jos loppuu vaiktus siinä odotellessa. Päiväannos on nyt sellaiset 40mg Oxynormia + panacodia 2 tablettia kolme kertaa päivässä. Ikävän paljon joutuu napsimaan, mutta eipä ole vaihtoehtoja. Mitään ruokintaletkua en suostu laitattamaan ja varmaan siltikin noita joutuisi kiskomaan.



t. Madratios




6 kommenttia:

  1. Just noin. Syöpä oli siinä ja suunnitelmat eteenpäin tehdään niin, että syöpä kuuluu siihen vain ikävänä muistona menneisyydestä. Ei ole mitään järkeä suunnitella loppuelämä sellaiseksi, että siinä on tilaa mahdolliselle syövälle. "No en mä uskalla kun jos se vaikka"... EI! Pysytkööt pois! Onnittelut työpaikasta!

    VastaaPoista
  2. Oot sä kyllä sisukas, topakka mies! Tsemppiä kovasti ja onnittelut työpaikasta!

    VastaaPoista
  3. Moi,
    Luulenkin bonganneeni sinut eilen "sädetyskellarissa" :)
    "Meidän" sarkooma sai eilen viimeisen sädetyksen ja nyt toivotaan, että keuhkokuvista ei löydy muutoksia...

    Tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oo tainnut vähän liian detaljitasolla kertoilla asioita, kun näitä bongauksia on nyt ollut useampiakin :) No ei vaan. Kivahan se on, että joku lukee.

      Kiva kuulla, että siellä on sädetykset ohi. Sitä kovasti itekin odottelen.

      Poista