lauantai 22. kesäkuuta 2013

Lomalla

Lähtihän se suu lopulta paranemaan. Toissapäivänä alkoi nuo valkeat peitteet irtoilemaan ja siitä ne on pikkuhiljaa sieltä täältä pois varisseet. Enää on jäljellä läikkiä siellä täällä. Kieli tosin vieläkään ei ole kivuton, mutta nyt saan taas vellejä ja puuroa alas. Painoa on sellaisen 75kg, eli on tässä rumbassa sen kuutisen kiloa alas tullut, ollen siis kaikkiaan 18kg vähemmän kuin hoitojen alkaessa.

Pari päivää sitten aloitettiin vieroittaminen kiputipasta ja vuorokausiannosta pienennettiin jatkuvasti. Ensin 70mg:sta 50mg:aan ja siitä vielä 20mg:aan ennen irroitusta. Nyt on enää 50 mikrogrammaa tunnissa annosteleva laastari.

Kahdeksan päivää sairaalassa vierähti, mutta nyt pääsin vihdoin lomille. Takaisin joudun menemään maanantaina, koska silloin on tarkoitus aloittaa sädehoito, mutta lääkäri ilmeisesti haluaa tutkia tuon suun ennen aloitusta. Lisäksi siinä on vielä labraa ja sen sellaista.

Sain sellaisen käsityksen, että mulle ei ensi viikolle ole nyt varattuja aikoja tuonne sädehoitoon, joten voi tulla melkoista säätämistä. Toivottavasti jaksaa vielä venyä, koska odottelua lienee luvassa. Tosin vähän kiukuttaa, että miksi sinne ei niitä valmiiksi voitu varata. Muutenkin on kiireinen viikko tulossa, kun keskiviikkona poistellaan porttia ja perjantaina tutkitaan jalkaa. Silloin pitäisi saada kipsikin pois ja jos kaikki ajallaan, loppua myös sädehoitojen.


t. Madratios

5 kommenttia:

  1. Tuntuu siellä (Meikun grilli vai mikä mesta sulla lie) olevan ruuhkaa. Tampereella oli tosi joustavat sädehoitosysteemit, eikä koskaan tarvinnut odottaa muutamaa minuuttia kauempaa. Minusta hoitohenkilökunnankin pitäis tehdä kaikkensa, että homma pelittää, eikä potilaiden tarvi odotella, vaikka tulis muutoksia aikoihin. Mutta toki kiinni varmaan aivan muista asioista kuin hoitajien tahdosta... Joka tapauksessa kiva kun suukipu hellittää. Kipsin poissaanti varmaan lievittää henkistä kärsimystä, toivotaan, että kinttu on kunnossa ja kipsi häipyy himputtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Meikun grilli. On siellä ruuhkaa ja tuntuu, että jatkuvasti joku kone nurin ja sieltähän ne potilaat sitten muille koneille puretaan. Eihän se hoitajista ole tietenkään kiinni ja pitkää päivää siellä väännetään. Usein koneet käytössä 7:30 - 21:00. Henkistä puolta lieventää hoitojen loppuminen. Mitta alkaa olla täysi. Näkyi varmaan osastokeikan aikana jo naamastakin.

      Poista
  2. Onnea ensi viikkoosi! Toivottavasti suun paraneminen edistyy ja muutkin asiat sujuvat niin, että viikon päästä olisit "vapaa mies" kaikin tavoin.

    Voimia, valoisaa mieltä ja tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarttee toivoa, että tää nyt saataisiin vietyä maaliin, mutta vähän mua epäilyttää. On taas niin monta liikkuvaa osaa mukana.

      Poista
  3. Huh huh. Hyvä että edes jonkinlainen liikahdus parempaan päin! Oon ollut täällä hetkittäin ihan kauhuissani, vaikka itse isolla todennäköisyydellä vältän koko sädehoidot... (toivottavasti). Tsemppiä ja luottamusta tulevaan, vaikka se ei luultavasti ihan helposti käykään.

    VastaaPoista