It's on - day 1

Pari ensimmäistä tuntia osastolla meni siis odotteluun. Oli haastatteluja ja lisätutkimuksia, mutta kun tarvittavat tiedot saatiin, niin hoito nytkähti nopeasti käyntiin. Sieltä tuotiin nuo pahamaineiset sytostaattipussukat, joita ennen annettiin esilääkitys pahoivoinnin estämiseksi. Sanoin ihan avoimesti, että jännittää tuo ensimmäinen setti, mutta hoitaja veteli sen niin rutiinilla, että hieman siinä itsekin rentoutui. Hoitaja jäi vielä pariksi minuutiksi katselemaan, että kaikki on ok. En edes oikein kerennyt tajuamaan, kun aineet oli jo kierrossa. 

Olin miettinyt etukäteen, miltä se oikein tuntuu, kun ne myrkyt suoneen tiputetaan. Ei tuntunut juuri miltään. Aavistuksen viileä tunne kädessä uuden pussukan alussa, mutta ei muuta. Alkuun haukoin pari minuuttia vähän happea ja hengitin ehkä skidisti korostaen, mutta suhteellisen nopeasti siinä pakottaa itsensä rentoutumaan. Pari pussukkaa sytostaatteja on nyt mennyt, ja tällä hetkellä on päällä kahdeksan tunnin nesteytys, jonka jälkeen tulee seuraava sytostaattirännitys. Toivottavasti jatkuu näin lungisti, koska on tätä hupia vielä tällä erää jäljellä sen 65 tuntia.

Kovin on kyselty vointia, sekä myös kehoitettu aktiivisesti tarkkailemaan sitä. Voin kertoa, että kun minä tarkkailen omaa vointiani, niin siinä tulee vainoharhaiseksi. Ensimmäinen shokki oli, kun näin tippa-annostelulaitteesta lähtevän ilmakuplia letkuun. Elokuvista olin nähnyt, että se voi tappaa ja pyörein silmin katselin, kun kupla valui letkun läpi aina suoneen asti. Jännittyneenä odotin, milloin sydän lyö tyhjää, mutta eihän se mitään vaikuttanut. En tosin asiasta keneltäkään kysynyt, vaan odotin vain mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Siitä pussukasta niitä ilmakuplia lähtikin sitten useita kymmeniä. Kaikki pienet tuntemukset tulee myös rekisteröityä ja löysin jopa itseni kuuntelemasta omaa sydäntäni, että lyökö se nyt kunnolla. Yritä tässä nyt sitten kuulostella omaa oloa...

Sairaalelo syöpäostastolla on myös melko kontrolloitua. Kaikki sisääntuleva tavara, myös ruoat ja juomat merkitään kellonaikoineen muistiin. Samoin ulostulevat nesteet täytyy mitata ja kirjata ylös. Selitettiin, että näin tarkkaillaan munuaisten toimintaa. Sain jotain suoja-ainetta virtsarakolle ja minulle kerrottiin, että ei kannata ihmetellä, jos virtsa muuttuu punaiseksi. On kuulemma vaaratonta ja kuuluu asiaan. Nämä kaikki ovat tottumattomalle pienimuotoisia shokkeja, ja sen jälkeen jokainen vessakäyntikin on jännittänyt. Eiköhän siihenkin nopeasti tosin totu, toivottavasti.

Kuvassa näkyvä annostelulaite, jonka juuri äsken päätin nimetä Jormaksi, seuraa minua joka paikkaan. Jorman kanssa käydään vessassa ja Jorma myös kiukuttelee, eli piipittää, kynnysten kohdalla. Se ilmeisesti heilahtaa sen verran, että päättää keskeyttää annostelun. Sitten vaan parilla napilla Jorma käyntiin ja homma toimii taas. 

Annostelulaite Jorma. Ylhäällä sytostaattipussit.

Muuten täällä menee olosuhteisiin nähden ok. Huonetoveritkin kaikkosivat huonokuntoisina maailmalle, ja saan olla tällä erää rauhassa. Yksi tottumisen paikka oli toki myös nähdä huonokuntoisiakin potilaita, mutta nopeasti siihenkin adaptoituu. Läppäri syliin ja kuulokkeista vähän musaa, niin maailman murheet unohtuu hetkeksi.

Paljon kävi porukkaa tänään morjenstelemassa ja ihmettelemässä, frendejä siis. Kiva oli nähdä tuttuja naamoja, vaikka olikin näin ensimmäinen päivä. Sai nauraa ja heittää läppää tästä koko setistä. Avopuolisokin hengaili täällä parisen tuntia, ja se oli huippua. Aamullahan me tosin viimeksi nähtiin, mutta ikävähän se oli jo tullut.

Ajattelin kirjoitella taas huomenissa, jos olo sellainen on, että miltä day 2 tuntuu. Tähän asti siis kaikki ok. 

t. Madratios