torstai 2. toukokuuta 2013

Rundi 12

Täällä sitä jälleen toimistolla ollaan. Vappu oli kohtuullisen rankka ja rasitin kuvitteellisesti maksaani pullollisella Krombacheria. Kaivariinkin asti pääsin ja siellä muutama tunti hengailtiin. Oli ainakin lämmintä, kun satuttiin löytämään sopiva mesta, mihin ei tuullut.

Muistelen joskus kuulleeni jotain juttua, että sytostaattien aikana ei aurinkoon saisi mennä, mutta meninpä kuitenkin. Tosin pidin kyllä pipon päässä, arskat silmillä ja takinkin päällä. En muutenkaan ole mikään auringonpalvoja, joten se meni ihan hyvin noin. Mikään paikka ei siis palanut, mutta kyllä siitä pienoinen hedari tuli. Se meni onneksi ohi panadolin ja unen avulla.

Hoitona olisi taas se perinteinen nelipäiväinen, eli muutamat pikkupullot eri sytoja ja sitten 5,5h pulloja ifosfamidia järjetön määrä. Kusella saa siis ravata taas koko ajan ja jo ensimmäisenä päivänä se on yhtä etovaa, kuin aikaisemminkin. Suun kautta hengittäminen tai hengityksen pidätyskään ei meinaa auttaa, mutta taistellaan nyt nämä loput vessakäynnit läpi.

Inttikieltä käyttääkseni sytojen TJ on 8. Sen verran siis tiputuspäiviä jäljellä.


t. Madratios

4 kommenttia:

  1. Taas käännyn alan asiantuntijan puoleen. :) Onko sulle laitettu sitä kasvutekijää monena päivänä peräkkäin ja tuleeko kipu samanlaisena joka päivä? Ja koetko, että kipua on hoidettu riittävästi? Poikani on sairaalahooidossa ja joutuu melkein huutamaan tuskasta ennen kuin saa kipulääkettä. Katsoin kellosta, että n. 40 min. kestää saadda kipulääkettä siitä kun on soittanut kelloa. Sinä aikana kipu kasvaa aivan utopistiseksi. Olen aivan kauhuissani, että miten selviää yönkin yli. Alanko salakuljettaa tänne jotain kipulääkkeitä? Tänään kolmas päivä kun nostattajaa laitettiin ja huomenna juhlat jatkuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saan yleensä viitenä päivänä putkeen ja kipu ilmaantuu lähes aina vasta viidennen piikin jälkeen. Joskus on pistetty jopa yhdeksänkin päivää, kun valkosolut olleet alhaalla. Silloin se kipu tyypillisesti alkaakin vasta myöhemmin. Vaatikaa ihmeessä tehokkaampaa kivunlievitystä. Ei mullekaan ensin reagoitu tarpeeksi ilmaisemaani kipuun, mutta nyt oikealla oxynormien annostuksella se lopulta saatiin kuriin. Sitäkin annosteltiin ensin todella varovaisesti, mutta nyt uskalsivat nostaa annostuksen sinne minne se kuuluukin. Mulle kokeiltiin ensin tramalia, jolla ei ollut mitään vaikutusta ja nyt tosiaan oxynormit toimivat lääkkeenä.

      Poista
  2. Ok. Jos jaksat, niin olis kiva tietää, että onko sulla näkynyt arvoissa heti nousua vai vasta koko setin jälkeen? Kielsin antamasta huomenna seuraavaa annosta kun sai tänään kolme niin karseaa kipukohtausta jotka talttuivat vasta kolmen eri morfiinijohdannaisen (tms) lääkkeen jälkeen. Panadolia meni kans, mutta sen ottamisesta ei nyt saa muuta iloa kuin tilkan vettä suuhun. Onneksi lääkäri myöntyi, koska arvot alkaneet nousta. -Johan sitä on viikko odotettukin. Neulastanilla aloitettiin viikko sitten mutta se ei auttanut tällä kertaa. Mottaan kuonoon seuraavaa, joka tulee sanomaan, että miten jonkun syövän voi ottaa niin raskaasti kun sehän pystytään niin hyvin hoitamaan. Juu, kyllä syövästä saattaa selvitäkin, jos vain on elossa sytojen jälkeen ;). Sulle hyvää loppuviikkoa! Sieltä punkan pohjasta vielä noustaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu vaihtelevan jonkin verran. Välillä se pitää neutrofiilit vain siellä yhden tuntumassa ja välillä nostaa viitearvoihin, tai jopa yli. Usein ei kuitenkaan mitään nopeita muutoksia arvoissa näy. Nopein muutos tulee yleensä piikkien lopettamisen jälkeen, jolloin neutrofiilit voi päivässä parissa laskea viitearvoista lähelle nollaa. Olen minäkin pyytänyt lopettamaan noita piikkien antamista, jos on kiputloja alkanut tulemaan. Se kyllä yleensä myös indikoi jonkinlaista arvojen paranemista itsessään. Tsemppiä sinne. Tiedän, ettei kyseinen kipuilu ole herkkua.

      Poista