Onpas mennyt pitkään toipuessa tästä rännityksestä. Tänään on oikeastaan ollut ensimmäinen päivä, kun olen täydellä syöpäläisen teholla touhuillut hommia. Tähän asti on käytännössä mennyt puoliunessa tämä arkinen aherrus. Ruokahalukin on onneksi pikkuhiljaa palaillut lähinnä palautuneen makuaistin ansiosta, mutta tosiaan ihmeen väsynyt olo on ollut.
Aamu kuitenkin starttasi aikaisin, kun kävin hakemassa isomman koiran hoidosta heti aamutuimaan. Jumaleissön noita koiran paskoja. Ei ole paikkaa mihin laskea oma koira shitille, kun astuu aina toisen koiran kakkaan. Ei riitä ymmärrys, että kaupunkioloissa ihmiset ei kerää elukoidensa jätöksiä. En keksi mitään järjettömämpää, kuin siivota toisen koiran paskaa omasta koirasta. Ja sitä paskaa on kaikkialla. Ihan joka paikassa.
Aamuverenpaineet kun em. Syystä oli vähän laskeneet, niin imaisin hiukan kahvia koneeseen. Huti. Ainakin mahan mielestä. Eikä se vielä ihan normilta tuo kahvi maistukaan. Yritin siinä sitten vielä torkkua, mutta eihän siitä mitään tullut kun maha mölysi ja piti hereillä. Ei jäänyt vaihtoehtoja, kuin suunnata kesärenkaiden vaihtoon. Tuli samalla siivottua autokin.
Illalla sain inspiraation duunailla työhakemusta yhteen kohtuullisen mielenkiintoiseen positioon. Jäin vähän hifistelemään, niin meinasi mennä myöhäänkin. Sisältöähän siihen ei tullut nimeksikään, mutta ainakin ulkoasultaan tuli aika hieno. Tänään jos vielä jaksaisi runot sinne vääntää, niin voisi ensimmäisen hakemuksen laittaa maailmalle.
Pakko kyllä sanoa, että todella mielenkiinnolla odotan, että miten ihmiset reagoi, kun syöpäläisen näköisenä menen juttelemaan työkuvioista. Tokihan mä tilanteesta johtuen siitä olen käytännössä pakotettu etukäteen kertomaan, mutta silti se on mielenkiintoista. Tai sit se on vaan mun päässä ja ketään ei oikeasti kiinnosta. Mut voisinko mä oikeasti itse palkata jonkun fyysisesti sairaan näköisen, vaikka lupauksia paremmasta huomisesta olisikin? En oikeasti tiedä.
Jos taas siirrytään tulevaisuuden haihattelusta tähän päivään, niin hitusen kieltämättä tuo olotila huolettaa, mutta huomenna on onneksi verikokeet. Muuten ihan ok, mutta vähän tuollainen neutropenia meininki. Lämpöä on tänään pidellyt 37 tuntumassa, vaikka piikit on vielä päällä. Jostain syystä mun piti aloittaa piikittämään vasta maanantaina. En tiedä miksi, enkä ole vaivautunut kysymään. Tarkistin vain, että onko varmasti oikein ja kuulemma oli. Nopeasti sitä näköjään kaavoihin kangistuu, kun tuollaiset poikkeamat ajankohdissa heti huomaa.
Nyt kuitenkin taas tarpomaan tuonne kakkamaailmaan. Sen jälkeen voikin putsata lattiat samasta aineesta. Ja suihkun. Ja koirat. Että ottakaa vaan niitä elukoita!
t. Madratios
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti