keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Infektio ok

Tosiaan se tiistain pullo oli kuin olikin viimeinen. Veriarvot olivat sen verran korjautuneet, että infektiohoito suoneen tiputettavilla antibiooteilla voitiin lopettaa. Hoitoa kuitenkin jatketaan vielä viiden päivän ajan suun kautta otettavilla antibiooteilla, joilla tietysti varmistetaan, että infektio todella on kadonnut, ettei seuraava hoito viivästy.

Aamulla pitäisi taas raahautua kontrollilabraan. Luonnollisestikaan ei hirveästi kiinnostaisi raahautua aamulla yhtään minnekään, mutta pakko mikä pakko. Olisi kiva nukustella pitkään, mutta ei ne anna nukkua edes näin sairaslomalla.

Työkuviotkin starttailivat oletettua nopeammin ja neuvotteluita on luvassa hyvinkin nopeasti. Niin nopeasti, etten kerennyt edes henkisesti valmistautua, kun jo pitää potilaan näköisenä olla vakuuttelemassa tuntemattomia ihmisiä omasta hyvyydestään. Tietystikin loistavaa, että se näin päin starttaa, koska kyllä mä kaikille tahoille avoimesti olen kertonut missä mennään. Hyvä tietenkin, jos tämä erikoinen tilanteeni ja ajankohtani hakea töitä ei haittaa, kun sitä etukäteen niin kovin mietin.

Kyllä se siltikin kaikkiaan kummalliselta ja oudolta tuntuu. Mä tiedän, että aivot toimii entiseen malliin ja että olen vakuuttava, mutta tietoisuus ulkonäöstä ja tilanteesta tekee asiasta jotenkin kummallisen. Oudon. Hankala selittää.

Onpahan sekin taas yksi kokemus salkussa enemmän ja näillä sitä joutuu menemään. Toivotaan, että tuo maallinenkin puoli on maalissa pikapuoliin. Saisi sitten rauhassa keskittyä kuntoutumaan.


t. Madratios




7 kommenttia:

  1. Sun kannattais kyllä antaa itelles aikaa toipua kunnolla, ennenku alottelet työkuvioihin takas menoa. Täs sarkoomas on niin pitkä tää sytostaattihoito, ett mä ku oon nyt ollut vuoden seurannassa, niin en vieläkään koe olevani niin voimissani, että töihin voisi mennä. Mulla ei ollu sytostaattien aikana edes ku 1 infektio ja sä oot saanu rankemman kautta niitäki kokea. Ymmärrän, ett haluaisit kovasti kiinni jo tavalliseen elämään ja tavallaan muistutat mua siinä. Mäkään en jaksaisi olla yhtään toimettomana ja nyt kun ovat laittaneet työkyvyttömyyspaperit toistaiseksi menemään, niin en aio todellakaan suostua siihen, ett jäisin vaan kotiin, oon sen verran sosiaalinen, ett haluun ihmisiä ympärille :) Mutta ihan oikeesti, anna itelles aikaa toipua. :) t: Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai ne on kovin yksilöllisiä miten nuo hoidot vaikuttaa. Mä olen pysynyt olosuhteisiin nähden fyysisesti ihan hyvässä kunnossa ja jaksaisin tehdä töitä aina hoitojen välissä sen viimeisen viikon. Eikä mulla ole taloudellisestikaan mahdollista, tai muutenkaan halua pitkittää normaalielämään palaamista yhtään sen enempää, kuin ehdoton pakko on. Eri asia olisi, jos olisin sairaslomalla jostain töistä, johon voisin palata sen mukaan mikä kunto on. Nyt, kun tilanne ei ole se, niin joutuu etuperoisesti suunnittelemaan. 300 päivää tulee täyteen elokuun lopussa ja rahahanat kapenee sen jälkeen melkoisesti. Tällä haavaa elän siis niin, että kesälomien jälkeen elo-syyskuussa palaan hommiin ja silloin toivottavasti tämä vaihe elämästä jää taakse. Niin se on vain pakko elää, kun ei paremmasta tiedä.

      Poista
    2. Vaikka en itse syöpäpotilas olekaan, mutta tiiviisti sellaista viime pari vuotta hoitanut (omaa lastani), niin olen sitä mieltä että go for it jos siltä tuntuu! Jokainen tosiaan reagoi hoitoihin yksilöllisesti ja se, mikä sopii toiselle, ei sovi taas jollekin muulle. Ja ainahan voi hommassa mennä takaisin pari askelta jos ei jaksakaan.

      Mulla oli pojan hoitojen alussa tosi vaikea tajuta se, että hän halusi high-dose metatreksaatti hoidon jälkeen lähteä pelaamaan futista kentälle ("ethän sä voi, sullahan pitäisi olla kauhean huono olla!"), ja sitten taas vinkristiinin & daunorubicinin jälkeen istuttiin pyörätuolissa...niin vaihtelevaa se on.

      Jotenkin on vaan tullut sellainen olo, että haluisi sanoa kaikille ihmisille ANNA MENNÄ VAAN, jos siltä tuntuu ;)

      Poista
  2. Tsemppiä työnhakuun! Totta kai kannattaa ja pitää ajatella elämää etiäppäin. Vaikka olo tai ulkonäkö olis vielä toipilaan, hyvä rekrytoija osaa kyllä kiinnittää huomion työnhakijan ammattitaitoon ja mahdolliseen sopivuuteen kyseiseen hommaan. Eli itsekin voi pitää niitä puolia esillä työnhaussa ja jättää sairaus taka-alalle. Toki siitä on varmaan hyvä mainita. Sullakin alkaa olla tuo homma loppusuoralla joten antaa palaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen näissä muutamissa puhelinkeskusteluissa, joissa noita neuvotteluita on ajankohdallisesti sovittu, pitänyt sitä ihan vaan small talkina. Siinä saa vähän haisteltua miten kukin suhtautuu. Tähän asti ei ole tuntunut vaikuttavan mitään, vaikka olen sanonut, että älä tipahda sitten tuolilta, kun täältä tulee mies ilman kulmakarvoja paikalle.

      Poista
  3. Tottakai jokainen tekee niinkuin itestä tuntuu :) Aattelin vaan sanoa, ett kannattaa olla itelleen armollinen :). Joo mä olin kanssa koko hoitojen ajan ihan hyvässä kunnossa, ei ollut kuin se yksi infektiokaan ja kokoajan oon tehny nytki kaikki kotihommat+ kuntoilut 2 kertaa viikos fysioterapeutin kaa ja kotonaki oon pihaa kävelly eestaas...mut mä oon ainaki huomannu, ett 8 tuntia en jaksais töissä olla...on vaan pakko päästä makuuasentoon :)mut jokainen on yksilö :).Niin ja sehän riippuu työnkuvastakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun duunit ei vaadi fyysisesti sen kummempia, joten jos aivot toimii päivän ajan, niin se riittää. Ja aikahan sen sitten näyttää miten siinä käy. Vielä ei kuitenkaan ole soppareita minnekään, joten tällä hetkellä kaikki on suunnitelmia vain. Ainakin mieltä se piristää, jos ei muuta.

      Poista